Elämäni on mennyttä...

Olen 36v yhden lapsen äiti.

Olen viime aikoina huomannut, että elämäni meni jo... enkä ole saanut mitään aikaiseksi.

Olen finninaamainen ikiteini ja kaikinpuolin ruma. Jenkkakahvat vyötäröllä. Toista lasta en tule enää saamaan koska mies ei halua. Kukaan ei välitä minusta, minun pitää kyllä välittää muista. Uutta työpaikkaa en saa koska koulutukeseni ei riitä tai sitten syy on ulkonäköni.

Sinne meni siis se elämäni... Yhtä hyvin joutais hautaan mätänemään.

onneksi ei kaikilla ole noin surkeaa.

Missä päin suomea olet?

Olen 36v yhden lapsen äiti. Olen viime aikoina huomannut, että elämäni meni jo... enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Olen finninaamainen ikiteini ja kaikinpuolin ruma. Jenkkakahvat vyötäröllä. Toista lasta en tule enää saamaan koska mies ei halua. Kukaan ei välitä minusta, minun pitää kyllä välittää muista. Uutta työpaikkaa en saa koska koulutukeseni ei riitä tai sitten syy on ulkonäköni. Sinne meni siis se elämäni... Yhtä hyvin joutais hautaan mätänemään.

työkyvyttömyyseläkkeellä. Yritin hukuttautua kerran, mutta ei onnistunut. Masentaa epäonni ja kohtalo. Istun kotona ja en avaa sälekaihtimia koskaan.

Juon siideriä ja ryven itsesäälissä niin rupeaa näitä virheitä tulemaan.

miehesi ei halua, mutta ei se susta hedelmätöntä tee. vaihda miestä, laihduta, opiskele äläkä itke. sulla mitään elämä ohi ole. miten voi nuori ihminen olla noin epätoivoinen?

ylös ulos ja lenkille!

ap

ja myös parisuhteen. Olet kouluttautunut, ja mikä estää kouluttautumasta lisää. Kunhan ensin saat itsesi kuntoon.



Jos aina tuntuu tuolta, niin ihan oikeasti kannattaa hakea jostain keskusteluapua. Ulkopuoliselle puhuminen on helpottavaa, voin sanoa kokemuksesta.

jokainen on oman onnensa seppä, teillä on todellakin väärä asenne.

tehkää itse jotain älkääkä vaan odottako, että jotain tapahtuu.

myöhemmän viestisi. Joten peruutan tuon voithan kouluttautua osion.

Juu, ehkä ne ikipoikamiehet lähemmäs 50v...hielle haisevat epäsiistit...kiitos ei. Sitä paitsi ikä tulee vastaan...kello tikittää jo lujaa vauhtia ja kohta lopettaa tikittämisen.

Ei ole varaa opiskella. Paino ei laske vaikka olisin syömättä... eikä kuntoilla ehdi kun muista pitää vaan huolehtia ja ottaa huomioon. Ei mulla ole elämää...

Voi kun olisi nuorudessaan valinnut toisin...



ap

jokainen on oman onnensa seppä, teillä on todellakin väärä asenne. tehkää itse jotain älkääkä vaan odottako, että jotain tapahtuu.

Luepa aiheesta: ihminen voi loppujen lopuksi vaikuttaa vain joihinkin asioihin. Muu on kohtalon käsissä.

Et ole tainnut kokea kovinkaan kamalia, kun olet niin "asiantunteva"?

kismet, niin hyvää ettei sanotuksi saa-aaa!!!!!

just joo, kas ku ei feng sui

kismet, niin hyvää ettei sanotuksi saa-aaa!!!!! just joo, kas ku ei feng sui

Ole melkolailla kamala ihminen.

Olen 36v yhden lapsen äiti.

Olen viime aikoina huomannut, että elämäni meni jo... enkä ole saanut mitään aikaiseksi.

Olen finninaamainen ikiteini ja kaikinpuolin ruma. Jenkkakahvat vyötäröllä. Toista lasta en tule enää saamaan koska mies ei halua. Kukaan ei välitä minusta, minun pitää kyllä välittää muista. Uutta työpaikkaa en saa koska koulutukeseni ei riitä tai sitten syy on ulkonäköni.

Sinne meni siis se elämäni... Yhtä hyvin joutais hautaan mätänemään.

En halua vähätellä tilannettasi, mutta itse koen että vaikka en ole saanut juuri mitään näkyvää aikaiseksi, olen vaatimattoman näköinen, olen aina se tuki johon nojataan... minulla on ollut monella tapaa rikas elämä, ja odotan siltä vielä paljon. Jotenkin, hassua kyllä, tunnen että elämä kantaa. Ja monesti jälkeen päin tajuaa, miten asiat on menneet lukuisista kärsimyksistä huolimatta aika mainiosti kuitenkin!

(Halaukset + tsempitykset kohtalotoverilta)

myös olla, että olet masentunut ja/tai sairastat esim. kilpirauhasen vajaatoimintaa, jolloin elämä näyttää ja tuntuu paskalta, vaikka joku toinen samassa tilanteessa oleva olisi iloinen ja positiivinen. Kilpirauhashäiriöissä laihtuminen on vaikeaa, ja kiloja tulee vaan lisää, ja ne vaikuttavat myös mielialaan. Sinuna menisin siis lääkäriin, otattaisin verikokeet ja jos ne on ok niin hakeutuisin psykiatrille ja terapiakaan ei olisi pahasta.

jos sairastuisit tai lapsesi sairastuisi, kuolisi. Nyt olet tilanteessa, jossa voit vapaasti astua johonkin uuteen. Kouluttautua uuten ammattiin. Yritätkö lapsella ratkoa tilannetta?1-2 vuodessa voi saada itselleen kuntoa ja kaiken voi aloittaa pienesti jo tänään. Välillä saa olla tekemättä mitään ja masentuakin, sitten koetetaan taas jatkaa tätä eloa.

se pk seutu on jo itsessään masentava paikka.Eräs joka ikänsä asunut pk seudulla eikä koskaan enää palaa.

olen muuallakin asunut. Voisin ajatella olevani ap:n kaltaisessa tilanteessa mutta nautin nyt kyllä elämästäni.

katsot taaksepäin ja mietit, että kunpa olisin silloin neljätoista vuotta sitten tajunnut, että olisihan sitä aikaa SILLOIN ollut vielä vaikka mihin. Usko pois.



Ja sitten kuusikymppisenä mietit, että olisihan sitä silloin viisikymppisenä vielä ehtinyt, ja niin edelleen... TAI sitten lopetat tuon ja teet asioille jotakin, nyt!



Jos elämässäsi on asioita, jotka kaipaavat muutosta ja joihin voit vaikuttaa, niin muuta ne. Jos taas kyse on enemmän siitä, että olet vain henkisesti siinä tilassa, että olosuhteista huolimatta sinusta tuntuisi joka tapauksessa tuolta, niin hae apua. Ja kyllä se siitä lähtee. :)