Vaikka 2-> lapsen äidit eivät tätä myönnäkään, niin kyllä se huomion

Välillä joku tarvitsee enemmän aikaa kuin toinen, hetken päästä se toinen taas tarvitsee ja saa enemmän huomiota.



Olennaista on, että huomaa ne merkit, jolloin joku kokee jääneensä vähälle huomiolle. Ylireippaus ja "suorittaminen" ovat vakavia hälytysmerkkejä, ja silloin vanhemman onkin syytä antaa kahdenkeskistä laatuaikaa sille Pärjäävälle Kiltille Lapselle.



Ja kannattaa pitää takaraivossa se, että KOKONAISUUDESSAAN kaikille pitää jakaa omaa aikaa ja rakkautta yhtä paljon, vaikkei jonain tiettynä hetkenä mittalusikat olekaan olleet yhtä täynnä kaikille.



Esimerkiksi on täysin luonnollista, että kun perheessä on pieni vauva, häntä hoivataan enemmän kuin isoja lapsia. Isot lapset sen ymmärtävät kyllä, kun heilleKIN annetaan kahdenkeskistä Isojen Lasten aikaa ja muistellaan yhdessä vaikka valokuvien avulla, miten heitä on itseään aikoinaan hoivattu.



On oikeasti maailman luonnollisin asia, että jokainen lapsi kokee ajoittain jääneensä vähemmälle kuin muut sisarukset. Siihen pitää aikuisen vaan suhtautua rauhallisesti ja muistuttaa tämän marttyyrilapsen mieleen, että "juurihan oltiin sinun kanssasi kaksistaan uimassa ja kohta tehdään taas jotain kahdenkeskistä kivaa, ehdottaisitko sinä, mitä haluaisit tehdä?"



VOI olla, että osalla äideistä on suosikkilapsia, mutta useimmilla meistä äideistä EI ole. Ei se lapsiluvun lisääntyminen vähennä rakkautta, tai jaa jotain mystistä könttää entistä useammalle ja entistä ohuemmin. Minä ainakin rakastan tulisesti kaikki lapsiani, eli se rakkauden määrä pikemminkin moninkertaistuu kuin jakaantuu.

toinen koko ajan joutunut väistymään toisen tieltä - oletan ja toivon kuitenkin että tämä tilanne menee ohi sitten kun kumpikaan ei ole enää ihan pieni.



Kun esikoinen oli uhmaiässä ja kuopus vauva, uhmis vaati niin paljon huomiota ja jo ihan fyysistäkin ponnistusta, että vauva jäi todella vähälle huomiolle. Lähinnä imettäminen oli "vauvan omaa aikaa" (no, imetinkin kyllä paljon ja hartaasti), sen kanssa ei oikein koskaan joutanut esim. katselemaan kirjoja tai pelleilemään.



Nyt kun esikoinen on jo suht fiksu ja kuopus uhmaiässä, tilanne on ihan päinvastoin.

Meillä kaikki lapset huomioidaan samalla tavalla (tai yhtä paljon) vaikka heitä monta onkin. Minusta ei voi luokitella yhtä lasta enemmän huomiota tarvitsevaksi, toista vähemmän, kolmatta keskimäärin jne. Kyllä jokainen lapsi tarvitsee samalla lailla huomiota, jokainen ei vain osoita sitä niin suoraan.



Itse muistan, että yksi sisarukseni sai enemmän huomiota jotenkin ja myöhemmin (aikuisena) vanhampani kertoivat, että hän oli niin herkkä. Joo, olin minäkin, mutta piilotin sen hyvin. Ja toisaalta se, että joku saa enemmän huomiota voi sitten katkeroittaa muita perheen lapsia.



Mutta meillä näistä asioita puhutaan suoraan lasten kanssa (jo ihan pienenäkin).

Kyllä se vaan on aikojen alusta ollut niin, että kun saa useamman lapsen niin joku saa enemmän huomiota kuin toinen. Nykyajan pelätään niin hirveästi, että pikku pallerot saa traumoja ties mistä..

Olen täysin samaa mieltä. Moni kuvittelee, että eniten huomiota tarvitsee se lapsi, joka sitä osaa näkyvästi vaatia. Herkemmät lapset saattavat aistia perheen ilmapiiriä, äidin väsymystä ym. ja ikään kuin jättäytyä taka-alalle olemalla kilttejä ja rasittamatta vanhempiaan. He jäävät sitten helposti "näkymättömämmiksi" vanhemmilleen, jättävät kertomatta huoliaan jne. Koettakaa todella nähdä jokainen lapsenne yksilönä.