yle tv1 nyt!
Kommentit (24)
Juntusen perhe on syrjäytymisvaarassa, mutta he eivät ole uusavuttomia. Vaikeasta lähtötilanteesta huolimatta he haluavat luoda kolmelle pojalleen paremman tulevaisuuden. Yksin ei voi selvitä. Ohjaus Taru Mäkelä.
- Nopeasti tulee vaikutelma ihan tuhoon tuomituista lapsista. Kovapäisiä rasavillejä, tulevia pikkukriminaaleja.
eläkkeellä kun oli adhd ja masennus ja äiti tais olla omaishoitaja???
Minä taas sain ohjelmakuvauksen kautta ihan erilaisen käsityksen tästä Juntusen perheestä. Oletin heidän olevan ns. normaaliperhe, joka vaan itsestään riippumattomista syistä on ajautunut hetkellisesti taloudelliseen ahdinkoon. Tämä perhehän paljastui ihan totaaliseksi ongelmatapaukseksi: mies adhd-työkyvyttömyyseläkeläinen ja vaimonsa ilmeisesti miehensä (?) omaishoitajana. Ja kuvauksista poiketen, aika uusavuttomilta he minusta monin tavoin vaikuttivat. Tätä uusavuttomuuttakin kun monenlaista: ei se, että ihminen osaa kutoa tai tehdä joten kuten leipää tee hänestä ei-uusavutonta. Kaikki oli "ihanasti rempallaan", siivoukset tehtiin silloin tällöin ja miten sattuu, vaateröykkiöt repsottivat huoneiden nurkissa, keittiön kaapeista oli unohtunut kahvat, seinissä aivan kauheita tahroja, talo ulkoapäin näytti hoitamattomalta. Kyllähän siistiä voi olla köyhälläkin. Lisää vaan kokonaisvaltaista pahan olon tunnetta ja masennusta, kun joutuu oleilemaan tuollaisen kaaoksen keskellä. Mitä vanhemmat tekivät päivisin lasten ollessa koulussa/tarhassa/eskarissa? Muuta kuin kävivät kaupoissa? Ilmeisesti nukkuivat, siivota he eivät ainakaan tainneet sotkusta päätellen.
Itse tarkan markan ihmisenä pisti myös silmään, että ostivat kaupasta brasil -kahvia, joka tunnetusti ei ole sieltä halvimmasta päästä.Jos rahasta on kaikin puolin tiukkaa, olisi kannattanut ostaa halvempaa laatua.
Pari juttua tulee mieleen: kauhea sekasotku, vaateröykkiöitä, lehtipinoja, likaisia astioita, kaikki repsottaa, peitoissa ei pussilakanoita. Monet noista asioista saisi kuntoon ihan vaan viitsimällä, ei vaatisi rahaa tai taitoa: ainoastaan sitä, että näkisi hieman vaivaa. Onhan se uusavuttomuutta tämä tällainenkin! Ei ainoastaan se, että tekee ruoan pääsääntöisesti itse, tee kenestäkään vähemmän uusavutonta.
Molemmat vanhemmat ovat päivät kotona lasten ollessa koulussa ja tarhassa (isä työkyvyttömyyseläkkeellä, äiti omaishoitajana tms), silti koti on tuossa kunnossa. Tuo ohjelmassa esitetty siivoaminenkin vaikuttaa sängyn alta harjalla vedettyjen roskien perusteella kuukauden ainoalta siivouskerralta. Mitenköhän päivät vanhemmilta kuluvat normaalisti kuvauksien ulkopuolella? Tuskin ainakaan siivotaan...
että koti on täysin siivoamaton ja ollut sitä kauan. Vanhemmat eivät kykene minkäänlaisene arjen hallintaan. Äkkiä siivouspartio paikalle. Äiti vaikuttaa siltä että ottaa reilusti hapanta... ja lapset kaikki lievästi kehitysvmmaisia tai oppimishäiriöisiä.
Äiti vaikuttaa tunteettomalta telaketjulepakolta. Linnasta päässeeltä. Kädet vaan heiluu pitkin kylkiä lasten halaamisen tai auttamisen sijaan. Kameran edessä yrittää puhua luonnottoman hellästi.
paljon pumpulissa kasvaneita täällä; arjen kasaaminen voi oikeasti olla monelle mahdotonta. Pussilakanoita ei laiteta täkin päälle koska siihenkään ei ole voimia tai sellaisia asioita ei edes huomata. Tai ehkä niitä lakanoita ei tarpeeksi ole. Kuvaustilanne vaikuttaa mielestäni tosi paljon heihin. Eivät he ole ainoa kaltaisensa perhe täällä "hyvinvointi" Suomessa, sitä ei vaan normiparheet voi nähdä, voi vain päivitellä. Turha sanoa, että ottaa vain itseään niskasta kiinni ja siivoaa tai laittaa rintaliivit tms. Ja hei, vanhempien parisuhde on kaikesta päätellen kunnossa... ;)
kunnan puolesta siivouspartio ainakin kerran kuussa.
Ihmettelin kun jossakin vaiheessa se nainen sanoi että lapset eivät opi mitään jos niiden ei anna tehdä eikä niille opeteta.
Ajattelin vaan että mitähän sikolättejä niistä tulee jos kotona ei opeteta perussiisteyteen.
Aikamoiset tankit tuolla naisella :O
ja vielä paljon "vaikeampiakin" tapauksia. Elämänhallinta on enemmän tai vähemmän hakusessa, mutta ei tuossa perheessä ainakaan päällisin puolin vaikuttaisi olevan alkoholi- tai väkivaltaongelmaa.
paljon pumpulissa kasvaneita täällä; arjen kasaaminen voi oikeasti olla monelle mahdotonta. Pussilakanoita ei laiteta täkin päälle koska siihenkään ei ole voimia tai sellaisia asioita ei edes huomata. Tai ehkä niitä lakanoita ei tarpeeksi ole. Kuvaustilanne vaikuttaa mielestäni tosi paljon heihin. Eivät he ole ainoa kaltaisensa perhe täällä "hyvinvointi" Suomessa, sitä ei vaan normiparheet voi nähdä, voi vain päivitellä. Turha sanoa, että ottaa vain itseään niskasta kiinni ja siivoaa tai laittaa rintaliivit tms. Ja hei, vanhempien parisuhde on kaikesta päätellen kunnossa... ;)
En nähnyt mitään valoa missään, en missään.
Ehkä tosiaan täällä "hyvinvointi" suomessa ummistetaan silmät tai ei vain ole nähty että on myös niitä joiden pitää tulla tyoimeen vähemmällä. Ja usein nämä sinnittelijät myös tulevat.
Näittekö te kritisoijat mitään muuta kuin negatiivista? Ja mietiitekö yhtään syvällisemmin tuota ohjelmaa kuin vain katsomalla niitä vaatekasoja ja sotkua? Kieltämättä itsellekin tuli kauhistuksena ne vaatekasat sun muut..
Eikö joskus voisi vain kauhistelun sijaan auttaa jotenkin konkreettiseti, eikä vain päivitellä?
Ja hei, vanhempien parisuhde on kaikesta päätellen kunnossa... ;)
mitäpä sillä väliä jos koti vähän rempallaan ja sairaudet jyllää jos vaan parisuhde toimii ;)
Ehkä tosiaan täällä "hyvinvointi" suomessa ummistetaan silmät tai ei vain ole nähty että on myös niitä joiden pitää tulla tyoimeen vähemmällä. Ja usein nämä sinnittelijät myös tulevat. Näittekö te kritisoijat mitään muuta kuin negatiivista? Ja mietiitekö yhtään syvällisemmin tuota ohjelmaa kuin vain katsomalla niitä vaatekasoja ja sotkua? Kieltämättä itsellekin tuli kauhistuksena ne vaatekasat sun muut.. Eikö joskus voisi vain kauhistelun sijaan auttaa jotenkin konkreettiseti, eikä vain päivitellä?
No mitäs sinä itse olet tehnyt kauhistelun sijaan? Kun "kieltämättä itsellesikin tuli kauhistuksena ne vaatekasat sun muut" (suora lainaus). Mitäs konkreettista sinä itse teet muuta kuin päivittelet täällä palstalla muiden kirjoittajien kirjoituksia? Ymmärrätkö ollenkaan kuinka kaksinaismoralistinen ja naiivi katsontatapasi on? Pata taitaa kattilaa soimata tässäkin tapauksessa... Tervemenoa Vihtiin Juntusen perhettä jelppimään!
mutta muuten lasten elämä vaikutti kuitenkin siedettävältä. Jokaisella lapsella oli jokin perusongelma: kehitysvammaisuus, adhd ja yhdellä ainakin oppimisvaikeuksia. Yksi oli synytnyt pienenä keskosena.
Rankkaahan perheellä on ollut ja lähes koko perheellä neurologisia ongelmia. Se ei ole äidille mikään helppo työmaa, joten siinä mielessä en ihmettele, jos koti on vähän sinnepäin. Perhe tosiaan sinnittelee, mutta jos alkoholi tai väkivalta ei ole ongelma ja lapset saavat kohtalaisen hyvää kohtelua kotona, niin eiköhän ne lapset pärjää - niin hyvin kuin neurologisesti erityiset nyt voivat pärjätä.
Ehkä tosiaan täällä "hyvinvointi" suomessa ummistetaan silmät tai ei vain ole nähty että on myös niitä joiden pitää tulla tyoimeen vähemmällä. Ja usein nämä sinnittelijät myös tulevat. Näittekö te kritisoijat mitään muuta kuin negatiivista? Ja mietiitekö yhtään syvällisemmin tuota ohjelmaa kuin vain katsomalla niitä vaatekasoja ja sotkua? Kieltämättä itsellekin tuli kauhistuksena ne vaatekasat sun muut.. Eikö joskus voisi vain kauhistelun sijaan auttaa jotenkin konkreettiseti, eikä vain päivitellä?
No mitäs sinä itse olet tehnyt kauhistelun sijaan? Kun "kieltämättä itsellesikin tuli kauhistuksena ne vaatekasat sun muut" (suora lainaus). Mitäs konkreettista sinä itse teet muuta kuin päivittelet täällä palstalla muiden kirjoittajien kirjoituksia? Ymmärrätkö ollenkaan kuinka kaksinaismoralistinen ja naiivi katsontatapasi on? Pata taitaa kattilaa soimata tässäkin tapauksessa... Tervemenoa Vihtiin Juntusen perhettä jelppimään!
Näin dokkarista vain 15 minuuttia. Nutta olisiko esim. tukiperheestä apua, en tiedä.
Kauhisteluilla tarkoitin sitä, että usein nähdään vain se mitä silmät ekaks kertoo , vaatekasat esim. Mullekin jäi mieleen kuitenkin semmoinen lämminhenkisyys kuitenkin tuosta perheestä (sen 15 min. perusteella)loppujen lopuksi.
Tuttavaperhettä (työttömät vanhemmat, monta lasta)autan antamalla omien lapsien pieneksi jääneitä vaatteita, viemällä heitä harrastamaan, samalla kun vien omani, esimerkiksi..
Myönnän itsekkin kotioloissa olevani "villi ja vapaa" eli ilman rintsikoita, mut ei ikinä kylille lähtiessä.. huhu. Ja se yksi lapsi ainakin otti astmapiipusta.. hmm kannattaisikos kodin keot kadottaa vähentyis pölyn määrä ja asuntoon tulisi lisää tilaa...
Toivottavasti saavat kunnasta jonkun avustajan tuonne. varmasti ihan rakastava perhe ja yrittävät parhaansa, mutta joku edes kodinhoito apu vois olla asiallista.. Meinaan eipä ole astmaatikolle kovin hyvä ympäristö....
Ehkä tosiaan täällä "hyvinvointi" suomessa ummistetaan silmät tai ei vain ole nähty että on myös niitä joiden pitää tulla tyoimeen vähemmällä. Ja usein nämä sinnittelijät myös tulevat. Näittekö te kritisoijat mitään muuta kuin negatiivista? Ja mietiitekö yhtään syvällisemmin tuota ohjelmaa kuin vain katsomalla niitä vaatekasoja ja sotkua? Kieltämättä itsellekin tuli kauhistuksena ne vaatekasat sun muut.. Eikö joskus voisi vain kauhistelun sijaan auttaa jotenkin konkreettiseti, eikä vain päivitellä?
No mitäs sinä itse olet tehnyt kauhistelun sijaan? Kun "kieltämättä itsellesikin tuli kauhistuksena ne vaatekasat sun muut" (suora lainaus). Mitäs konkreettista sinä itse teet muuta kuin päivittelet täällä palstalla muiden kirjoittajien kirjoituksia? Ymmärrätkö ollenkaan kuinka kaksinaismoralistinen ja naiivi katsontatapasi on? Pata taitaa kattilaa soimata tässäkin tapauksessa... Tervemenoa Vihtiin Juntusen perhettä jelppimään!
Näin dokkarista vain 15 minuuttia. Nutta olisiko esim. tukiperheestä apua, en tiedä. Kauhisteluilla tarkoitin sitä, että usein nähdään vain se mitä silmät ekaks kertoo , vaatekasat esim. Mullekin jäi mieleen kuitenkin semmoinen lämminhenkisyys kuitenkin tuosta perheestä (sen 15 min. perusteella)loppujen lopuksi. Tuttavaperhettä (työttömät vanhemmat, monta lasta)autan antamalla omien lapsien pieneksi jääneitä vaatteita, viemällä heitä harrastamaan, samalla kun vien omani, esimerkiksi..
Juntusen perhe on monin tavoin loistava esimerkki perheestä, joka todella saa apua yhteiskunnalta ja paljon dokumentin perusteella myös seurakunnista. Perheellä oli tukiperheet kaikille lapsille ja lapset olivat tukiperheissään viikonlopun joka (!) kuukausi. Tällöin äiti kertoi nukkuvansa pitkään ja menevänsä aikaisin nukkumaan... Siivous taitaa tuolloinkin jäädä tekemättä (niin kuin arkipäivinäkin lasten ollessa kotoa pois), vaikka sotkijoita onkin kolme vähemmän kuin perusarkena.
Mietityttää nuo lasten moninaiset sairaudet ja se, miten kaaosmainen ympäristö saattaa pahentaa kaikkea entisestään. Esim. likaisuus ja pöly pahentaa astmaa, sekavuus & tavarapaljous pahentaa keskittymisvaikeuksia jne. Tämä perhehän eli kuin pellossa sotkun ja tavarakekojen keskellä. Raha ja sen puute ei todellakaan ole selitys tuon tason sotkulle ja likaisuudelle.
auttamaan siivouksessa, vaikka perheessä 3 vammaista lasta ja 1 vammainen aikuinen? Outoa minusta, kaikki vastuu on jätetty äidin harteille.
ja ostamaan säilytyskalusteita? No, ei se tietenkään kaikkea selitä, ehkäpä kolmen (+ yhden aikuisen) erityislapsen hoito on sen verran rankkaa, ettei äidiltä oikein riitä paukkuja kaikkeen. Onhan perheessä ollut kuormitusta jo vuosia, joku adhd:kin voi valvottaa vielä isonakin, he kun saattavat nukkua vain 5-6 -tuntia yössä. Kuka sellaista jaksaa . Ehkä äiti nukkuu päivisin?
naisella ole rintaliivejä?