Arka ekaluokkalainen

Mitä ihmettä mä teen ton erittäin ujon ja aran ekaluokkalaisen poikani kanssa. Eskari oli myös yhtä takkuamista, kun ilmeisestikin eroahdistus vaivasi. Eskariin poika meni, kun oli pakko, mutta aika usein takertui minuun erotessa ja itkukin saattoi tulla. Välillä meni paremmin. Lähdettyäni viihtyi kyllä eskarissa. Ketään parasta kaveria ei ollut, meni lähinnä porukan mukana, mutta ei tuntunut edes kaipaavan kaveria, kun pikkuveli oli samassa päiväkodissa ja leikkivät yhdessä ulkona. Kotipiirissä on yksi hyvä kaveri ja veli siinä lisänä. Nyt koulun alku on ollut tosi rankkaa. Poika ei haluaisi käydä sielläkään vaan olisi mielummin kotona. Koulussa on edelleen hyvin hiljainen ja ujo. Kokee varmasti stressaavaksi koulun meluisan ympäristön, suuret ihmismassat jne. Kavereita ei oikein ole ainakaan vielä. Mua surettaa ja itkettää pojan puolesta niin hirveästi. Tiesin tämän jo kauan sitten, että hänen elämänsä tulee menemään näin. Poika oli jo vauvana hyvin paljon minussa ja isässään kiinni ja on aina ollut luonteeltaan arka ja ujo. Totuus on se, että sellainen lapsi ei pärjää tässä suorituskeskeisessä ja kovassa maailmassa :-( Onko kenelläkään ollut samanlaista? Minusta tuntuu, että lähipiirin lapset on kaikki niitä helppoja, supersosiaalisia tapauksia, joilla ei ole "tikkua sormessa" suurempia vaikeuksia missään.