Pelottaa.
Hei!
Taidanpa avautua hieman. Viisi vuotta sitten pyörin täällä todella paljon. Vauvakuumeilu päättyi kolmeen keskenmenoon. Jotenkin en ollut varautunut sellaiseen ja koko elämä meni sekaisin. Tuli avioero, masennus, työnvaihto, paikkakunnanvaihto. Nyt elämä on kohdillaan uuden miehen kanssa. Kuitenkin on koko ajan kova vääntö omassa mielessä lapsiasiasta ja lähinnä se on pohtimista uskaltaako, onko nyt hyvä aika, kestänkö kaikki seuraukset. Välillä tuntuu, että koko tämä "lapsiako vai ei"-pohdinta saa liian suuret mittasuhteet ja pohdin ihan turhia, pieniä asioita. Pitäisi vaan uskaltaa ja antaa mennä. En nyt tiedä mitä tänne kirjoittelen. Lähinnä ehkä kaipaan vahvistusta sille ajatukselle, että antaisin mennä vaan rohkeasti...
Kommentit (3)
...ja heti alkuun neuvo: hae apua :)
Itselläni meni vähän toisin päin. Mies halusi lapsen heti, itse olisin voinut vielä vähän odotella. Yritettiin lasta, tulin heti raskaaksi, sain keskenmenon, lähdin ulkomaille töihin, mies jäi Suomeen, elämä oli sekaisin. Puolen vuoden päästä tulin takaisin Suomeen, alettiin taas yrittää lasta, tulin raskaaksi, sain lapsen, lapsi oli vakavasti sairas, masennuin.
En tiedä, miten tämän myräkän jälkeen olisi käynyt, jos en olisi hakenut ja saanut apua. Minun pelastukseni oli Suomen ihana julkinen terveydenhoito! Kävin ihan tavallisella terveyskeskuslääkärillä itkemässä ja tärisemässä, sain lääkityksen, mutta mitä tärkeämpää, keskusteluapua. Lääkäri itse jutteli kanssani ja ohjasi minut perheneuvolaan juttelemaan lisää. Kaikki meni aika hyvin, toivuin suht nopeasti ja nyt olen ollut oikein onnellinen ja hyvinvoiva jo pari vuotta.
Nyt haaveilemme toisesta lapsesta, mutta en todellakaan uskaltaisi alkaa yrittääkään lasta ilman ammattiauttajan apua. Saan käydä juttelemassa samalle psykologille kuin masennusaikana, jo ennen raskautta. Lääkäri ja neuvola seuraa minua omasta pyynnöstäni tavallista äitiä tarkemmin. En halua joutua tilanteeseen, jossa en itse huomaa, että minulla meneekin huonosti, en jaksakaan.
Jos olisin sinä, niin soittaisin paikkakunnan perheneuvolaan tai vastaavaan sosiaalipalveluun, kertoisin historiastani, ja sanoisin, että kaipaan tukea elämäntilanteessani. Sitä varmasti löytyy.
Kiitoksia kannustuksesta!
Kävin jo juttelemassa vuosi sitten neljän kuukauden ajan psykologin kanssa ja sen jälkeen tämä vyyhti on oikeastaan lähtenytkin purkautumaan eteenpäin. Tavallaan olen saanut elämäni siihen pisteeseen, että nautin joka hetkestä. Nyt vain pitäisi muistaa, että tapahtui mitä hyvänsä, nautin edelleen joka hetkestä. Että mulla on kaikki nyt hyvin, oli lasta tai ei.
Jos nyt niin käy, että tulisinkin raskaaksi, silloin otan välittömästi yhteyttä psykologiin. Viimeksi jäin liikaa yksin pelkojeni kanssa.
Jaksamista teille tulevaan! Jätin nyt pillerit pois, mutta edetään hetki kerrallaan :)
Olen pahoillani huonoista kokemuksistasi, mutta luulen vahvasti että jos et nyt enää uskalla kokeilla niin sitä katuu sitten kun on liian myöhäistä. Niin jo ihan sen takia ettei sitten tarvi pilata elämäänsä murehtimalla että mitä jos, olisko se sittenkin onnistunut, niin rohkaisen kokeileen... Nyt ainakin osaat varautua paremmin kaikkeen.. Jos aloittaisitte sillain ilman isoja paineita, asenteella tulee jos on tullakseen mutta annetaan pienelle mahdollisuus. Voihan olla että te sovitte paremmin yhteen kuin edellinen miehesi..
Anteeksi jos tuli jotenkin kovan kuuloisesti se ei todellakaan ole tarkoitus, on vaan vaikea kirjoittaa sillai miten sen ääneen pehmentäis.. Anna palaa vaan!! (=