Haluaisimme käydä kirkossa perheenä, mutta jopa tenavakirkko seurakunnalta tökkii.

mutta en ole vielä koskaan kuullut, että kirkkovaltuusto tai -neuvosto olisi jossain seurakunnassa vastustanut perhemessujen ja vastaavien muuttamista lapsiyställisempään muotoon. Kyllä se on enemmän kiinni yksittäisen papin ammattitaidosta.



Lisäksi ap:n selostuksessa (Englannin kirkosta) tuli sellainen käsitys, että mukana on aika monta vapaaehtoista aikuista seurakuntalaista (tekemässä ja esittelemässä näytelmää, vetämässä lapsille piirustusta tai askartelua ym.) Jos haluatte tällaista toimintaa omaan seurakuntaanne, niin tehkää rohkeasti aloitteita, mutta olkaa myös valmiita toimimaan näissä tehtävissä vapaaehtoisina vuorollanne. Useimmissa ihan perusluterilaisissa seurakunnassa otetaan kyllä mieluusti mukaan innokkaita maallikkoja suunnittelemaan ja toteuttamaan jumalanpalvelusta.

Vähän OT mutta lestadiolaisten seuroissa saarnat kestävät yleensä n. 45 min. ja lapset ovat koko ajan mukana. Osa istuu rauhallisemmin paikallaan ja osa on levottomampia, mutta ei siellä ole lapsille mitään omaa ohjelmaa. Pikkuhiljaa saarnojen kieli tulee lapsellekin tutuksi, ja pyhäkoulussa ja päiväkerhoissahan samoja asioita selitetään lapsentajuisemmin. Älkää aliarvioiko lasten käsityskykyä ja ymmärrystä.



Kannattaa muuten ottaa lapselle mukaan vaikka kyniä ja paperia, niiden kanssa aika kuluu paremmin. :)

Kirkollahan on rennompia tilaisuuksia pilvin pimein. Juuri tänään olimme koko perheelle suunnatussa, vapaamuotoisessa iltakirkossa. Lapset osallistuivat "aikuisten osuuteen" noin 1/3 ajasta ja siirtyivät sitten omaan tilaisuuteensa kirkon alakertaan.



Ja tosiaan vaihtoehtoja on myös muissa kuin evlut kirkoissa. Esim. helluntailaisilla on kaikenlaista lapsille suunnattua.

Olen itse tykännyt aikoinaan lut.jumiksesta, mutta mieheni myötä siirryin kansainväliseen seurakuntaan ja siellä tottunut erilaiseen tyyliin. Oikeastaan suurin ero on se, että lapsille on saarnan ajan pyhäkoulu ja että ihmisiin on mahdollista tutustua erilaisten kirkon sisällä toimivien raamattupiirien ja vapaaehtoishommien kautta. Näin kirkko on paikka tavata myös tuttuja ja ystäviä. Ja uskosta on tullut myös iloinen, arkinen asia - ihmettelen suuresti miksei usko saisi olla iloinen asia?



Pappani hautajaisten yhteydessä osallistuin lut.messuun ja jotenkin hirveästi harmittaa se, että tunnelma on niin jäykkä, ihmiset istuvat kaukana toisistaan - edes saarnan vitseille ei uskalleta nauraa. Kirkko on sunnuntaita varten, ihmiset eivät tutustu toisiinsa, lapset eivät saa juosta (sellainen olo tulee). Kuka käy lut. kirkossa 30 vuoden päästä?



Niin, meidänkin srk:ssa lapset siunataan Raamatun tekstien lukemisen jälkeen ja sitten he ovat pyhäkoulussa ehtoolliseen tai loppuun asti. Ja niin, minäkin haastaisin ihmisiä pyhäkoulun pitoon - on antoisaa myös itselle!

näkyä eikä varsinkaan kuulua. Kunnon av-mamma on saanut ja kaksivuotiaansa kasvatettua salonkikelpoiseksi joka istuu inahtamatta parituntisen jopa jumalanpalveluksessa.

ei kai jumalanpalvelus mikaan muskari ole.

jos ette ole uskovaisia niin mita ihmetta teette siella kirkossa.

Ja eikös pyhäkoulut ole lasten jumalanpalveluksia tavallaan? muuten jumalanpalvelus ja luterilainen kirjoitetaan pienellä.

mutta niissä on tietysti hankala käydä, jos vanhemmat ovat arkisin töissä.



Sinänsä kyllä saisivat lapsimessutkin olla lapsiystävällisempiä. On tainnut papit skipata sen osion, jossa sanotaan "sallikaa lasten tulla tyköni".

paikoillaan hiljaa istumista, säädyllisesti pukeutumista, vaatimattomuutta ja ilottomuutta.



Srk-kerhothan ovat hyvinkin lapsekkaita ja heille mukavia tapahtumia. Perhekerhojakin on. Niillä ehkä voi korvata kirkossakäyntejä.

Jumalanpalvelus kuulu olla koko perheen tapahtuma, josta oppii tärkeitä ja hyviä arvoja jokaiseen ikään sopivalla tavalla. Ja uskovainen tarkoittaa hieman eri asiaa kuin mitä esim. itse olen. Uskon Jumalaan ja Jeesukseen, mutta se ei ole tullut ns. ihan sydämestä. En tiedä miten selittäisin, mutta itse olen ymmärtänyt, että uskovainen on sellainen joka on antanut elämänsä Jeesukselle.

t.ap

Luterilainen Jumala on siitä kätevä, että häntä voi kuunnella hiljaisuudessa omassa sydämessään. Ei tarvita leikkejä, loruja, esityksiä - vain minä ja Jumala, yhdessä, hiljentyneinä.



En ymmärrä, miksi lasten pitää kirkossa olla kuin eivät olisi kirkossa. Menkää kauppakeskukseen, muskariin, urheilukentälle, jos teidän ehdottomasti pitää saada meluta ja metelöidä.



Kristillisyys on muiden huomioonottamista. Siis sitä, että kirkossa ollaan hiljaa ja annetaan muille tilaisuus hiljentyä. Meteliä voi mennä pitämään parkkialueelle, kyllä se Jumala sinnekin näkee.

kirjoitusvirheet!

t.ap

juota tuota mentaliteettiä en ymmärrä! Ei lapset osaa itsekseen hiljentyä ja pitää omia hienoja keskusteluhetkiä Jumalan kanssa. Hehän oppivat raamatun asiaoita leikin kautta. Ei niitä mistään muskarista tai ostoskeskuksesta löydä. Anopilla käydessämme käymme aina paikallisessa kirkossa. Siellä on iloinen ja lämmin tunnelma ja aina lapset on osa jumalanpalvelusta.

ap

Olimme viime viikonloppuna tenavakirkossa ja odotimme jälleen (kuten muutama kerta vuodessa) suuria kirkossa käynnistä. Minä ja mieheni olemme kumpikin saaneet melko kristityn kasvatuksen ja varsinkin englantilainen mieheni on käynyt joka sunnuntai koko lapsuuden kirkossa. Toivoisimme lapsillemme samoja kokemuksia kuin itsellämme ja tietysti kristinoppi sinänsä on omalle aatteellekin sopivaa. JA emme todellakaan ole uskovaisia, vaikka ihanaahan se olisi jos joskus tulisi. En vain todellakaan ymmärrä, että lapsille suunnattu Jumalanpalvelus on niin ei lapsiystävällinen. Pappi saarnasi n . 15 min ja 10 min putkeen vaikeahkoista asioista. Yksi laulu oli käsiä käyttäen, josta kaikki pitivät. Myös yksi esitys. Mutta kaksi muuta laulua oli sellaisia joita edes itse on ollut koskaan kuullut. Kaikki lapset istuivat penkeillä, kitisivät ja meidän 2v tehopakkaus ainakin oli jo puolessa välissä ties missä. Englannissa sentään lapset saavat tulla alttarille mukaan leikkimään ja he ovat osa Jumalanpalvelusta. Miksi Luterilainen kirkko ei voi oppia ja tajuta, että kristillinen kasvatus lähtee jo pienestä ja siihen pitäisi panostaa paljon enemmän!!! Nyt papit omiin mietintämyssyihin uusia ajatuksia ja keinoja saada perheet mukaan!

luulempa,että seurakunnissa on suuria eroja koskien niiden lastentoiminnan sopivuutta lapsille. kaikissa seurakunnissa ei ole panostettu lapsiin samalla tavalla, jolloin sellaisetkin papit, jotka eivät osaa kohdata hyvin lapsia, pitävät myös lastentapahtumia. Jos olisin sinä, niin lähtisin perheenä katsastamaan millaista on lastentoiminta jossain muussakin paikassa kun siinä lähikirkossa ja jopa laajentaisin kokeilupintaani koskemaan muita pieniä kristillisiä kirkkoja. Itse esim kuulun pieneen kristilliseen seurakuntaan, jossa jokaisessa jumalanpalveluksessa on lapsille suunnattu oma lastentoiminta (pyhäkoulu) välipaloineen ja lapsia on toiminnassa tällä hetkellä mukana yli 100, vaikka aikuisia on keskimääräisessä jumiksessa n. 50. Meidän seurakunnassa onkin panostettu erityisesti siihen, että jokaiselle ikäluokalle löytyy juuri sille ikäluokalle sopivaa toimintaa, sen lisäksi että on koko seurakuntaperheen yhteiset perhekirkot säännöllisesti.

tosiaan työssä käyvä perhe olemme. Pyhäkoulua olemme miettineet, mutta emme me siinä ole perheenä. Lapsi on siinä yksin. Halusimme siitä tulevan perheelle yhteinen asia.

t.ap

oma käsityksensä millainen jumalanpalveluksen kuuluu olla. Kuten joku sanoi: Istutaan hiljaa rauhassa. Tämän rauhoittumisen tarkoitus on lähentää jumalaan ja auttaa kuulemaan häntä. Täällä koetaan, että kovin aktiivinen jumalanpalvelus ei ole enää jumalanpalvelus ollenkaan ja muut häiriintyvät.



Jossain muualla taas jumalanpalveluksessa nimenomaan yhteyden jumalaan kuuluu näkyä ja kuulua.

oiva tilaisuus opettaa lapsille hillittyä käytöstä arvokkaassa tilaisuudessa. Ei lasten pidä aina saada juoksennella ympäriinsä. Miksi niiden muka pitäisi päästä alttarille leikkimään? Kaikkea sitä kuuleekin.



Perhejumalanpalvelus on hyvä sellaisena, että mukana on lasten virsiä ja sitten ihmiset tietää, että mukana on itkeviä vauvoja (jotka tietysti viedään pois häiritsemästä heti, mutta ehtivät kumminkin ensin kiljahtaa.)

meidän seurakunnassa ainakin lapsi voi olla pyhäkoulussa myös vanhempansa kanssa. Ylimääräisistä aikuisten käsipareista esim askarrellessa on aina apua lapsiryhmässä. Ja tietysti tämä sopii myös ujoille lapsille, jotka eivät vielä uskalla olla ilman omaa vanhempaa.

lapset siellä alttarilla leiki ja juokse, vaan istuvat ja kuuntelevat ja osallistuvat luovin tavoin koko jumalanpalvelukseen. Voisi ihan käyttää älyä ja luovuutta tuodakseen jotain uutta tähän säntilliseen hiljaisuuteen. Ja minusta juuri tuolla pakkohiljentymistavalla saadaan lapset kaihtamaan kirkkoja ja kristinuskoa.

t.ap

ja se vielä piti sanomani, että meidän "aikuisten" jumiksessakin lapset ovat lämpimästi tervetulleita, eikä heidän ääniään tai oloaan pidetä epätoivottavana. Lisäksi musiikki ei ole perinteistä virren veisuuta vaan iloista vauhdikasta musiikkia bändin säestämänä. Alle 3-vuotiaita varten on myös salin takana leluja leikkimistä varten, jotta viihtyvät.