Voisiko yksiavioisuudelle olla vaihtoehtoja?

rauhallisimman yhteiskunnan.



Varsinkin monivaimoisuutta harrastavissa kulttuureissa (islam) on koko ajan miesylijäämää, josta voidaan joko koota armeijoita tai lähettää ne muihin maihin lisääntymään vääräuskoisten kanssa.



Siihen on syynsä, miksi jo Rooman valtakunta pitäyti yksiavioisuudessa: vakaus, vauraus, paras lisääntyvyys ja niiden myötä menestys.

Minä määrittelen parisuhteeni siten, että olemme toisillemme ainoat seksikumppanit, mm.



Tällä en tarkoita, ettenkö olettaisin esim. mieheni ihastuvan ja kohtaavan houkutuksia. Oletan, että hän - kuten minäkin - elää niiden yli :).



Minusta parisuhde = kahden ihmisen suhde, enkä olisi siksi valmis elämään esim. moniavioisessa suhteessa.



Tämä ei tarkoita, ettenkö hyväksyisi niitä muilta.

kun itseäni ei toi seksipuoli sytytä niin usein, kun miehillä tuntuu, olisi hyvä olla joku vaihtoehto, ettei tartteis seksin takia erota. "Sääliseksiin" kun en enää halua ruveta.

Ei sillä, että niistä mitään tulisi, mies on tiukan yksiavioinen. Minua sen sijaan joskus hirvittää, että mieheni on ainoa mies, jonka kanssa olen toisen elämän loppuun asti! Mieheni on ehdottomasti sopivin puoliso minulle, eikä seksistä ole pahaa sanottavaa, mutta joskus kaipaisin seksuaalista vaihtelua. Ehkä mieskin, vaikkei sitä sano?



Olisi ihanaa, jos voisi jakaa elämänsä tämän yhden miehen kanssa, ja hakea välillä virkistystä suhteen ulkopuolelta. :)

kaverisi kanssa. Teiltä vaadin kuitenkin täydellistä uskollisuutta, sillä en halua haaskata resursseja väärien geenien kasvattamiseen ja suojeluun.

Siis tarkkaan ottaen kolme. Kaksi näistä pariskunnista vaikutti olevan omalla tavallaan onnellisia, tosin se ei ollut elämää, jossa itse olisin viihtynyt. Mutta kukin tavallaan.



Yhdessä tuttavapariskunnassa seksuaalinen yksiavioisuus oli hylätty ihan kättelyssä tarpeettomana, koska kumpikaan ei ollut seksistä ulkopuolisen kanssa mustasukkainen. Ulkopuoliset panot olivat niin merkityksettömiä, ettei niistä juuri edes keskusteltu. (Mielenkiintoisen tilanteesta teki se, että sekä mies että vaimo olivat joutuneet sukupuolisen hyväksikäytön kohteiksi lapsina - ehkä seksi ja tunteet eivät heillä sen seurauksena jotenkin yhdistyneet yhdeksi paketiksi? Mene tiedä.) Oikein toimiva kumppanuus heillä oli. Mustasukkaisuutta oli joskus pikkuisen silloin, jos puolison sivusuhteessa oli paljon hellyyttä ja muutakin kuin seksuaalista kanssakäymistä - mutta ne tunteet yleensä käsiteltiin kypsästi ja pelisäännöt selvitettiin. En ole ollut nyt useampiin vuosiin enää tekemisissä heidän kanssaan, mutta yhdessä ovat kuulemma edelleen.



Toisella tuttavapariskunnalla sitten oli vähän sanoisinko villimpää touhua... Kyseessä päällisin puolin ihan normaalit pienten lasten vanhemmat. Avoimen suhteen pelisäännöt oli selvät heilläkin, mutta tämä pariskunta oikein herkutteli kertomalla toisilleen aamiaispöydässä öisten seikkailujen yksityiskohtia; ryhmäseksiäkin oli joskus, samoin kauheita, repiviä mustasukkaisuuskohtauksia. Vähän sellaista tunteiden vuoristorataa. Jäi mielikuva että kyseessä oli jonkinlainen riippuvuus siitä dramatiikasta, adrenaliinista jne. En koskaan ihan tajunnut koko juttua.



Kolmannessa pariskunnassa, jonka tunnen, yksiavioisuudesta päätettiin ns. yhteistuumin luopua, kun vaimo ihastui ulkopuoliseen. Tosiasiassa aviomies oli aika tossun alla ja vajosikin sitten kamalaan ahdistukseen. Meni ihan sirkukseksi se touhu, ja mielenterveyspolilla ravattiin kun itsariajatukset olivat liian voimakkaita. Milloin olivat eroamassa, mlloin palaamassa yhteen. Sitten aviomieskin löysi itselleen uuden hoidon ja kas vain, silloinhan vaimo tajusikin että itse asiassa yksiavioisuus onkin se mitä hän haluaa. Siihen loppui tämän pariskunnan kokeilu. Liitto nitisi vielä useita vuosia sen jälkeen.



Pointtini on oikeastaan, että avoimen suhteen hoitaa ihan niin päin mäntyä, mutta joillakin se toimii.



A ja O on kommunikaatio ja pelisäännöt:



- Kenelle suhteen avoimuudesta kerrotaan. (Entä jos sana kiirii tuttujen, sukulaisten tai vaikka omien lasten korviin?)



- Ketä saa panna (yhteiset tutut? työkaverit?)



- Pitääkö puolisolle kertoa? (Esim. tuon draamapariskunnan sääntö oli että jos hoidosta tuli vakio - eli panokertoja oli ollut jo kolme - puolisolle piti kertoa.)



- Mikä kaikki on sallittua? (Jotkut avoimet parit säästävät tietyt aktit kotiin.)



- Mitä tehdään jos mustasukkaisuus iskee? (Onko puolisolla oikeus määrätä jäämään kotiin treffeiltä, kieltää jatkamasta tietyn ihmisen kanssa, tms.? Entä jos syntyy ihastuksia, rakastumista? Pitääkö lakata tapaamasta? Kenellä on oikeus päättää?)



- Mikä on ulkopuolisen osapuolen asema? (Saako kotiin soittaa? Saako puolisoiden yhteisellä ajalla lähetelä tuhmia tekstiviestejä?)



- Missä seksi tapahtuu? (Saako toisen naisen/miehen tuoda kotiin tai viedä mökille jos puoliso ei ole paikalla?)



- Minkä verran "harrastukseen" saa kulua aikaa ja/tai rahaa?



- Mitä kaikkea puolisolla on oikeus tietää?



Kannata myös pohtia niitä ns. worst case scenario-tilanteita - jos tulee sukupuolitauti, jos joku tulee raskaaksi, jos joku hoito alkaa häiriköimään, jos puoliso hullaantuu ihan kokonaan... Puolison sivukumppaneihin voi törmätä tai tieto heistä voi muuten tihkua sinulle: he voivat olla hyvän näköisiä, he voivat olla kamalia ihmisä, he voivat olla ihan erilaisia kuin sinä, he voivat olla maksullisia - potentiaalisia järkytyksen paikkoja kaikki. Jos järjestelystä tulee pysyvä, viimeistään teini-iässä lapset hyvinkin alkavat saada vihiä. Tällainen parisuhteen malli voi pelata teillä, mutta onko se se, minkä haluatte lapsille normina opettaa?



Onhan tuossa pohdittavaa. Moraalisesti minusta avoimessa suhteessa ei ole välttämättä mitään tuomittavaa, mutta käytännön järjestelyt ovat aika hankalia, ja kaksin vielä verroin lapsiperheessä.