Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä liian suuret odotukset parisuhteelta kun
26.08.2010 |
kuvittelette, että on jotenkin vahingollista laposelle jos äiti ja isä vain ovat yhdessä, ilman sen suurempaa numeroa tai kiihkoa tai rakkautta?
Yhdessä oleminen voi olla ihan tavallista: työssäkäyntiä, teeveen katselua, keskustelua kauppalistasta jne. Ei sen tarvitse olla täynnä elämää suurempia hetkiä tai jatkuvaa kainalossa kiehnäystä.
Pienet teot ja sanat riittävät. Jokaisessa liitossa on myös riitoja. On hyvä että lapsi näkee sen ja oppii sopimaan ja oppii että pois muutto ei ole ratkaisu ongelmiin.
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun miehes kiroo vittu saatanaa joka päivä esim. siitä että vesilasi on jätetty väärään paikkaan. Lapsille sanoo sinua huoraksi tyyliin "kysy huoralta" ja tätä jatkuu sen pari kolme vuotta.
Ja aivan turha väittää, että kunnollinen mies muuttuu tuollaiseksi. Ei taatusti muutu. Kannattaisi tutustua mieheen, ennen kuin alkaa lapsia tekemään!
Virheitä sattuu, vitun prinsessa!
Epäuskottavaa, ettei muka jo ensimmäisen lapsen kohdalla näkisi mikä mies on miehiään.
ja jokainen ansaitsee rakkautta. Jos se puuttuu niin en näe syytä olla yhdessä, lapsella voi olla turvallista ja tasaista arkea, vaikka isi ja äiti eläisi eri osoitteissa.
He eivät tiedä mitä rakkaus on. Se on muka sitä mitä elokuvissa näytetään, kauheaa kiihkoa ja kohtaloa ja intohimoa. Lässyn lässyn...
Sellainen kiihko ja intohimo häviää joka suhteesta.
Vai luuletko olevan monta yli 50 vuotta naimisissa ollutta 8-kymppistä pariskuntaa, jotka nussivat kuin kanit edelleen joka päivä, kirjoittelevat rakkauskirjeitä tai tekstareita, ja ajattelevat toisiaan 24/7?
Ja se ei silti tarkoita, etteivätkö he rakastaisi toisiaan.
Tuntuu, että erotaan vaan sen takia, että ei enää tunnu miltään. Minä-minä-minä haluan sitä-tätä ja tota. "Ei ole hyvä lapsille elää näin onnettomana", vaan toki paljon parempi lapsille on näyttää, että kun ei enää huvita, voi luovuttaa ja lähteä pois.
Minä onnekseni löysin sielunkumpaanini ja perustin hänen kanssa perheen. Ei se rakkaus ollut ehkä niin intohimoista, kuin exän kanssa, mutta nyt 10 vuoden jälkeen kiitän onneani, etten tehnyt lapsia exän kanssa. Nyt olisin 100% varmasti eronnut yh. tai hyvin surullinen alkkiksen vaimo. Miellä on rakkautta ja keskinäistä kunnioitusta. Välillä toinen vitu**aa ihan mahdottomasti ja sitten riidellään, mutta se turvallisuuden ja luottamuksen tunne on mukana koko ajan. Kertaakaan ei ole tarvinnut pelätä, että kohta mies haluaa erota, itsekään en ole sellaista ajatellut.
Usein ajattelen, että onhan tämä melko tasapaksua, mutta samalla tiedän olevani tyytyväinen ja onnellinen elämääni. Lapsilla on hyvä olla, teemme paljon asioita yhdessä ja kotiin on aina hyvä tulla. Suunnitelmia on myös tulevaisuuden varalle, kunhan lapset ovat kasvaneet isommiksi, niin pääsemme taas yhdessä kiertelemään maailmaa (no ainakin suomea tai lähiseutua:) moottoripyörillä ja nauttimaan vain toistemme seurasta. Mutta nyt lapset pieniä, heidät kaikki olemme halunneet ja heidän ehdoilla mennään nyt. Minulla on käynyt todellinen onni, kun mieheni jakaa samanlaisen ajatusmaailman kanssani.