Kertomus: Päiväkodissa hoitajat helposti kiintyvät joihinkin lapsiin,

Esikoiseni ei kestänyt sitä kavereiden ja hälyn määrää päiväkodissa.



Päiväkodissa oli kuitenkin oma keittäjä, joka laittoi kaikki ruoat. Tämä keittäjä otti esikoiseni sinne keittöön ruoanlaittopuuhiin. Mitä nyt 2v osaa tehdä, muuta kuin tutkia paikkoja.



Mutta siellä keittössä emännän kanssa esikoisellani ei ollut mitään hätää. Emäntä vaan esitteli kaappeja, mistä saa tonkia tavaroita.



Loppu hyvin, kaikki hyvin.

hoitaja oli todella epäammattitaitoinen.

Noi ei saisi koskaan tehdä, ottaa noin räikeästi suosikkia lapsista.

Varmaan myös palkitsevaa lapsen hoitajalle jos huomaa että synkkaa lapsen kanssa ja saa hänet tyyntymään. Mukavaa että on tuollaisia ihmisiä!

olen sitä mieltä, että osaan lapsista saa syntyä läheisempi suhde. Ns. vaikeat lapset tarvitsevat enemmän huomiota ja jos yksi ottaa tämän vastuulleen o muilla enemmän aikaa toisille lapsille. Tietenkään en tarkoita että vain tätä yhtä huomioisi vaan kaikkia mahdollisimman tasapuolisesti. Itse olen vuodesta toiseen lasten suosikkiopettaja ja luulen sen johtuvan siitä, että sylini on aina avoinna, olen kaikille ystävällinen ja kärsivällinen näiden "vaikeiden " astenkin kanssa.

oma poikani oli myös yhden hoitajan suosikki, mutta se ei koskaan näkynyt noin vahvasti kuin ap:n pojalla. Sen vain saattoi "haistaa".

Eli olisin tehnyt hoitajasta ilmoituksen, jos oman lapseni ryhmässä olisi vastaavaa.

Tämä yksi hoitaja hoiti poikaani siten, että tältä vaikeasti hoidettavalta säästyivät muut hoitajat!



Eikä hän tietenkään hoitanut vain yhtä eli omaani lasta. Käyttäkää nyt järkeänne.



Parempi se, etä yksi hoitaja saa hankalan tapuksen hoidettua helposti, kuin että siinä sählää useampi ja tilanne senkun vaan pahenee.

Tuo, parempi, että yksi joitaja saa hankalan hoidettua kuin että muut sählää, otti korviin pahasti.



Ilmeisen rasistista ajattelua suorastaan, eli tasa-arvo ei mennyt kohdilleen, kun yksi vaikea lapsi sai jakamattoman huomion yhdeltä tädiltä, kuten aiemmin sanottu, epäammattimaista.

Olisiko siis ollut parempi, että esikoiseni olisi koko päivän huutanut kaikkien hoitajien sylissä vuorotellen?



Tämä yksi hoitaja sai lapseni rauhoittumaan pelkällä läsnäolollaan. Kyllä hän siinä ohessa pystyi muutakin tekemään.

Omanikin aloitti 1,5--vuotiaana päiväkodin. Oli iloinen ja reipas tapaus niin kuin nykyäänkin mutta ryhmänsä nuorin, muut olivat 2-3-vuotiaita. Omahoitaja ilmoitti jo haastattelussa, että yksi melkein 3-vuotias tyttö on niin kiintynyt häneen, että hän ei uskalla ihan täysillä huomioida poikaamme heti alkuun, koska tyttö voisi tulla mustasukkaiseksi. No, se "alkuun" kesti sen puoli vuotta, mitä lapsemme oli hoidossa, eli tämä isompi tyttö, joka oli ollut päiväkodissa jo reilun vuoden, oli aina omahoitajan sylissä kaikissa tilanteissa, ja meidän pieni sitten vähän siinä sivussa.



Onneksi saman ryhmän toinen hoitaja aika usein piti meidän poikaamme sylissään esim. teatteriesityksissä, koska poika tosiaan oli niin pieni, että olisi voinut pelästyä. Tällä toisella hoitajalla oli siis neljä omaa 2-3-vuotiasta ja lisäksi sitten meidän pienemme, kun omahoitaja hyysäsi tätä 3-vuotiasta kaikissa tilanteissa. Onneksi poikamme rakasti päiväkodissa muita lapsia ja toimintaa ja juoksi aina isompien perässä niin lujaa kuin pystyi. Mutta äidistä tuntui pahalta, kun sitä pienintä ei huomioitu millään lailla juuri omahoitajan toimesta. Omahoitajan muut kolme lasta olivat kaikki niitä 3-vuotiaita (tai täyttämässä), joten sen pohjalta sitä aikaa olisi luullut riittävän meidänkin lapselle, kun muut osasivat jo pukea itse ja olivat tottuneita päiväkodin rutiineihin.



Välillä tuntuu pahalta olla tällaisen "helpon" lapsen äiti. Kyllä se meidän 1,5-vuotiaskin olisi tarvinnut välillä syliä, mutta varmaan vaan ajatteli, että päiväkodissa ei sitä saa.



Pitkän kesäloman jälkeen lapsemme vaihtoi päiväkotia, ja siellä ei ollut tätä omahoitajasysteemiä. Ainakin siltä osin tuntui paremmalta, että kuka tahansa hoitajista voisi sitten ehtimisensä mukaan sylitellä meidän lastamme, ja lapsi tuntui selkeästi kiintyneemmältä näihin hoitajiin, puhui heistä nimeltä ja ikävöi viikonloppuisin.

Olemme kaikki ihmisiä, ja ihmisillä on tunteet. Toisista pitää enemmän kuin muista.



Mä olin lapsena helppo, ja mulla on ehkä sen vuoksi (?) huonot kokemukset tarhavuodesta. Sain olla paljon yksikseni. En ollut ryhmän pienin, vilkkain enkä välittömin. Mulle se oli iso muutos, koska olin ainokainen kotona, ja isovanhemmat hemmottelivat mua. Sitten yhtäkkiä mut laitettiin paikkaan, joka vilisi muita lapsia ja jossa en tutustunut yhteenkään aikuiseen.



Ystävättärelläni sen sijaan on ihan päinvastainen kokemus. Hän sanoo, että hänestä tarhassa oli hauskaa ja että hän ystävystyi yhden hoitajan kanssa niin paljon, että kävi tämän kotonakin.



Mutta periaatteessa, onhan se ikävää, jos kiltteydestä ja mukautuvuudesta palkitaan välinpitämättömyydellä.

Olen pph ja minulle uran alkoaikoina tuli hoitoon erittäin itkuinen ja arka lapsi.

Lapsi huusi aamusta iltapäivään, ei leikkinyt, ei syönyt ei mitään, pelkkää huutoa.



Soitin sitten esimiehelleni, että en enää jaksa tätä ja muut ryhmän lapset kärsivät kovastikin lapsen huudosta. Sanoin, että haluan irtisanoa hoitosopimuksen, tämän lapsen (1v) paikka ei ole vielä päivähoidossa.



Esimieheni suostutteli minut katsomaan tilannetta vielä kaksi viikkoa ja pitkin hampain suostuin siihen.

Esimieheni kertoi, että yleensä näistä "hankalista" lapsista tulee loppujen lopuksi niitä läheisimpiä lapsia, arvatkaa uskoinko siitä huutopyllystä tulevan edes pitkäaikaista hoitolasta itselleni.



No, ennen kuin kaksi viikkoa oli kulunut, loppui lapsen huuto ja itku kuin seinään.



Nyt lapsi on ollut minulla hoidossa yli kaksi vuotta ja hymyilevä, halaileva, luottava, välitön murmeli on. Ja on pakko myöntää, että sen alun kiirastulen jälkeen kun voitin lapsen luottamuksen, on lapsi jollain tavalla myös se rakkain.

Se ei tarkoita sitä, että kohtelisin häntä yhtään sen paremmin kuin muitakaan, en todellakaan. Mutta sydämessäni on aina pieni erityinen paikka tälle pikkuiselle raivopäälle jonka kanssa kaikki tehtiin aluksi vaikeimman kautta.

En tiedä, oliko omalla lapsellani sellaista erityishoitajaa tarha-aikana vai ei. Kotona iltaisin hän kuitenkin istui sylissä tosi tiiviisti 1-2-vuotiaana. Siinäpä sitten istuimme kaiket illat sohvalla äiti ja tytär. En hennonnut lähteä minnekään. Joten ainakin illalla ja viikonloppuisin lapsi yritti saada kadonneen yhteisen ajan kurottua kiinni.

t. parivuotiaan äiti kyynel silmässä (kohta lapsen hoitoonlähtö edessä)

Ja voin todeta ihan samaa:hankaliin lapsiin/nuoriin kiintyy usein erityisellä tavalla.



Sen asianhan ei sitten saa antaa vaikuttaa työhön mitenkään, eikä se muilta lapsilta ole pois jos joku saa ertyispaikan opettajan sydämessä. Ihmisiä tässä vain ollaan ja tunteet ne on opettajallakin.

Ihan selvää että niihin ihastutaan enemmän :)

muut lapset ovat vaan jotenkin hoidossa siinä ohessa.

Esikoiseni oli tosi vaikea vauva, itku loppui vain sylissä ja kannettaessa/hoidettaessa.

Pelkäsin kamalasti, kun vein hänet hoitoon 1,5 v, kun oli palattava töihin. Jostain ihmeen syystä yksi hoitajista tykästyi vaikeasti hoidettavaan poikaani. Tuntui siltä, että hän hoiti poikaani ihan kuin olisi melkein ollut omansa. Kun hain pojan hoidosta, tämä hoitaja oli aina poikani kanssa, joko pihalla leikkimässä tai poika sylissä. Muut hoitajat olivat varmaan tyytyväisiä, kun pääsivät pesemään kätensä noin hankalasta ja itkuisasta hoidettavasta.

Sitten me muutettiin, ja samaan aikaan poikani meni eskariin. Tämä hoitaja piti poikaani pitkään sylissä ja sanoi, että tulee ikävä. Pojallani oli silloin just synttärit tulossa, hoitaja sanoi, että eikö hän saa kutsua juhliin.

En olisi tietenkään kutsunut, kun ajattelin, että näillä hoitajilla on vapaa-aikanaan muutakin tekemistä. Mutta tämä hoitaja halusi tulla. No, sitten hän tuli omalla ajallaan ja oli ostanut lahjankin omilla rahoillaan.

En voi jälkikäteen ajatella muuta kuin että tuhannet kiitokset tälle hoitajalle. Hän auttoin poikaani valtavasti.

Sinua ja poikaasi todella onnisti.Poikasi sai juuri sitä huomiota ja rakkautta mitä näin pieni tarvitsee voidakseen hyvin. Voit varmaan myös kuvitella että päiväkotien isoissa lapsiryhmissä vaihtuvien aikuisten hoidossa varsin harvoin lapsia "onnistaa".

muut lapset ovat vaan jotenkin hoidossa siinä ohessa.

Esikoiseni oli tosi vaikea vauva, itku loppui vain sylissä ja kannettaessa/hoidettaessa.

Pelkäsin kamalasti, kun vein hänet hoitoon 1,5 v, kun oli palattava töihin. Jostain ihmeen syystä yksi hoitajista tykästyi vaikeasti hoidettavaan poikaani. Tuntui siltä, että hän hoiti poikaani ihan kuin olisi melkein ollut omansa. Kun hain pojan hoidosta, tämä hoitaja oli aina poikani kanssa, joko pihalla leikkimässä tai poika sylissä. Muut hoitajat olivat varmaan tyytyväisiä, kun pääsivät pesemään kätensä noin hankalasta ja itkuisasta hoidettavasta.

Sitten me muutettiin, ja samaan aikaan poikani meni eskariin. Tämä hoitaja piti poikaani pitkään sylissä ja sanoi, että tulee ikävä. Pojallani oli silloin just synttärit tulossa, hoitaja sanoi, että eikö hän saa kutsua juhliin.

En olisi tietenkään kutsunut, kun ajattelin, että näillä hoitajilla on vapaa-aikanaan muutakin tekemistä. Mutta tämä hoitaja halusi tulla. No, sitten hän tuli omalla ajallaan ja oli ostanut lahjankin omilla rahoillaan.

En voi jälkikäteen ajatella muuta kuin että tuhannet kiitokset tälle hoitajalle. Hän auttoin poikaani valtavasti.

Sinua ja poikaasi todella onnisti.Poikasi sai juuri sitä huomiota ja rakkautta mitä näin pieni tarvitsee voidakseen hyvin. Voit varmaan myös kuvitella että päiväkotien isoissa lapsiryhmissä vaihtuvien aikuisten hoidossa varsin harvoin lapsia "onnistaa".

On hienoa, että lasta huomioitiin, mutta silti sitä pitäisi saada muutkin. Joskus helppojen lapsien tulevaisuus on juuri siksi huono koska he jäävät vaille riittävää huomiota. Mieheni tasuta on tällainen, hän oli keskittyvä ja ei vaatinut mitään toisin kuin veljensä. Mies jäi vaille riittävää läheisyyttä lapsena ja hänellä on ollut siksi paljon vaikeuksia. Veljensä on pärjännyt elämässä hyvin sillä muuten tunnekylmät vanhemmat pitivät häntä siksi sylissä paljon. Lapsilla on tempperamentti eroja ja valitettavasti jos henkilökunta ei osaa tasapuolisuutta he saattavat oman mieltymyksensä takia valita joko sen vaikean tai reippaan.

hoidon aloittaessaan,että hän otti yhden hoitajista "varaäidikseen",johon oli helppo luoda kiintymys-ja luottamussuhde,kun oma äiti oli töissä.Eli hienoa,että keskinäinen suhde hoitajan ja lapsen välillä oli molemminpuolinen,eikä niin,että esim. hoitaja koki lapsen "rasitteeksi" kun lapsi koko ajan halusi vain saman hoitajan syliin ja hoitoa...



Meillä pk:ssa ainakin on sovittu juuri noin,että jos joku lapsi ottaa päivähoidon aloittaessaan jonkun tietyn hoitajan "omakseen",niin annetaan rauhassa heidän toimia ja vasta kun "aika on lapsen osalta kypsä",niin silloin muutkin hoitajat jo lapselle kelpaavat...



Tosin sitä ei kyllä hyväksytä,että joku hoitaja keinolla millä hyvänsä haalii itselleen suosikkilapsia(esim. lupaamalla heille erikoisoikeuksia joissakin tilanteissa;niitähän lapset eivät voi vastustaa)... Mutta me hoitajatkin olemme erilaisia,joku tykkää jostakin lapsesta,joku taas toisesta ja niin samoin lapsetkin.