TV1:n uutisissa aiheena koko perheen neuvolakäyntien edellytys
ensi vuoden alusta. Myös isien terveystottumuksia kartoitetaan ja heille opetetaan mm. hampaiden hoitoa. Osa uutisesta jäi kuulematta, mutta klo 9.00 varmaan tulee sama juttu. Katsokaapa ja kertokaa sitten mielipiteenne!
Onko hyvä asia, että isätkin patistellaan käynneille mukaan, että koko perheen terveystottumukset tarkistetaan. Tarkituksena on varsinkin löytää ne, joilla on eniten avuntarvetta ja ongelmia.
Kommentit (14)
neuvolan terveydenhoitajien osaamisen taso laskee. Meidänkin kaupungissa kaikki kokeneet hoitajat vaihdettiin muualle ja neuvolassa on pelkkiä tyttöjä ja sijaisia.
Ja mitä hyötyä siitä sitten on, jos jotain "löytävät"? Syytävät hysteerisiä lastensuojeluilmoituksia jo ennen lapsen syntymää ja perhe saa sohvalleen tädin - yleensä samanlaisen epäpätevän nuoren sijaisen - istumaan kerran viikossa?
Ja veronmaksajien rahat valuvat kankkulan kaivoon. Niille olisi muutakin käyttöä.
kun isä ilmoittaa pitävänsä päivän vapaata opetellakseen pesemään hampaansa.
"oikeaan" työhön? Siis lyhentämään niitä hammaslääkärijonoja tai vaikka kunnallisiin kodinhoitajiin?
Vai meinaatko että kun lapsi ilmoittaa tulostaan, molemmat vanhemmat irtisanoutuvat täyspäiväisiksi neuvottaviksi?
päiväkoti suljetaan 17.00 eli neuvolan viimeinen aika on 15.45.
Vai meinaatko että kun lapsi ilmoittaa tulostaan, molemmat vanhemmat irtisanoutuvat täyspäiväisiksi neuvottaviksi?
eli ei siellä piipahdeta.
ihan harrastuksena, monta kertaa viikossa. Ehkä se yksi iso kartoituskäynti esikoisen kohdalla on kertaluonteinen! Onhan isälläkin isyysloma. Katsoitteko koko uutista lainkaan? Kummmallinen reaktio tämä suunnaton vastustus.
ja käynyt läpi kaksi kertaa ns. neuvonnan.
Se on täysin järjetöntä rahanhaaskausta! Varsinkin kun se liikkuu jossakin ulkoavaruudessa paasaten palveluista ja vaihtoehdoista ja toimintamalleista, joita ei reaalimaailmasta löydy.
Minua suututtaa suunnattomasti, että sitä älytöntä ja hyödytöntä liipalaapaa ollaan vain lisäämässä! Kun samaan aikaan päivähoito-, koulu- ja terveyspalvelut heikkenevät! Lisäten sitä perheiden ahdinkoa.
pitää hoitaa huume-, alkoholisti- ja mielenterveysongelmaiset, yrittää auttaa uusavuttomia tekemään itse eikä olettamaan, että neuvolan täti tietää kaiken (moni äiti kysyy perusasioita eli mistä ostaa vauvalle vaatetta...), taistelee netin vääriä tietoja vastaan jne.
Samalla pitää mitata, punnita, tukea, kannustaa, varmistaa, muistuttaa, auttaa.
Ei neuvolan väki jaksa siinä sivussa vielä pakertaa sen kanssa, että isille ei neuvola-aika sovi kuin illalla harkkojen jälkeen.
Minulla ei. Mies pääsee melkein kaikille käynneille mukaan odotusaikana tai lasten jo synnyttyä, koska tekee vuorotöitä. Olemme sopineet sellaisia vastaanottoaikoja. Kulki mukana myös ÄPKL:lla. Olen iloinen ja ylpeäkin siitä, että tahtoo osallistua kaikkeen. Olemme saaneet neuvolan kautta mm. kodihoitajan, kun kerroin avuntarpeesta.
ap
Osaamme nousta vaa'alle ihan ilman että mies pitelee kädestä ja me osaamme laskea perheen lapsiluvun niin, että emme tarvitse muiden rahoista kunnallista kodinhoitajaa (joita meidän kaupungissa ei saa muuten kuin aivan ongelmatapaukset, lienetkö sinä sellainen?)
vie lapset mm. hammaslääkäriin ja lääkäriin ilman mua, koska pääsee autolla paremmin liikkumaan, mutta tuskin meistä kumpikaan haluaisi neuvolan vielä enemmän lässyttävän jostain liipalaapasta ja mies osaa kyllä pestä hampaansa, kiitos vaan. Nekin verorahat vois laittaa vaikka vanhustenhoitoon!!!!!
Mulla on 8,5 vuodessa ollut n. 20 eri terveydenhoitajaa neuvolassa (äitiys- ja lastenneuvola) neljältä lapselta. Mies on kyllä kulkenut mukana aina kun on töiltään ja opiskeluiltaan kyennyt. Positiivisia kokemuksia neuvolasta mulla on vain äitiysneuvolan puolelta. Lastenneuvola kun tuntuu keskittyvän epäolennaisuuksiin tyyliin osaatko keittää perunoita (hittoako sen on väliä osaanko mä, kun meillä mies huolehtii ruuat ja mä pyykit)
Nykyään käyn neuvolassa periaatteella toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos... Yksikään th ei ole käynyt meillä kotona, eikä näillä asenteilla ole tervetullut jatkossakaan.
Miksi se olisi pahasta, että elämäntapoja kysellään? Aikuiset keskenään voivat elää vaikka pitkin tai poikin, mutta lasten hyvinvointia sen keskellä pitää joskus varmistaa ulkopuolelta.