Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Työpaikan käsittämätön kiire, olematon kommunikaatio ja puuttuva sosiaalisuus.
22.08.2010 |
Olen ollut melkein 20 vuotta työelämässä ja nähnyt toistakymmentä työpaikkaa. Vuoden alusta olen ollut uudessa paikassa, mistä sain viimein vakityön ja nyt olen huomannut, että tämä on ihan omalla tavallaan käsittämätön työpaikka. En oikeasti tiedä kauanko kestän, vaikka sinänsä olen iloinen vakiduunista, työ itsessään on kivaa eikä työkavereissakaan sinänsä ole valittamista, mutta...
Ensinnäkin työpaikalla on järkyttävä kiire koko ajan. Töitä yksinkertaisesti on kaksin-kolminkertaisesti mihinkään aiempaan työpaikkaan verrattuna ja lisää haalitaan. Kyseessä julkisen sektorin työpaikka, eli ei mikään omistajalleen voittoa tuottava yritys. Silti ilmapiiri on se, että meidän on oltava parhaita ja ahkerimpia kaikessa. Omia töitä on jo ihan liikaa, mutta silti johtajat haalivat vielä lisää kaikenlaisia hommia muualta ja muualla luullaan, että meillä on jotenkin liian vähän töitä ja paljon aikaa.
Valtavasta työmäärästä johtuen en ole vielä kertaakaan ehtinyt käydä työpäivän aikana syömässä ja kahvikupillisenkin yleensä juon työn lomassa samalla töitä tehden. Tämä siitä syystä, että pääsisin edes jotakuinkin inhimilliseen aikaan, eli työajan rajoissa lähtemään työpaikalta kotiin (koska lapset pitää hakea päiväkodista jne.). Kuitenkin joka ikisessä listassa tähän mennessä minulle on tullut vähintään pari tuntia ylitöitä kuitenkin.
Kauheasta työmäärästä sitten seuraa se, että työpaikalla ei ole juuri minkäänlaista kommunikaatiota työkavereiden kesken. Jos on jollekulle jotain asiaa, niin se pitää mennä vartavasten toimittamaan. Mitään sellaista hetkeä ei työpäivässä ole, että voisi esim. vapaamuotoisesti jutella työkavereiden kanssa sen kummemmin työ- kuin muistakaan asioista.
Yksi kokous työpaikalla on kerran viikossa. Osanotto on vähäistä varmaankin siksi, että porukka puurtaa muita töitä sen kokouksen aikanakin. Lisäksi kokouksessa on yleensä vain yksi luento- / esitys ja sen perään lyhyt keskustelu esityksen aiheesta, mutta ei mitään työyhteisön muihin asioihin liittyviä juttuja. Vielä kertaakaan ei ole keskusteltu mistään työasioihin liittyvistä järjestelyistä, ongelmista, muutosehdotuksista tms. eikä kukaan ole niitä ottanut esille.
Kaikki muutokset, ohjeet, suunnitelmat, jne. tulevat esimieheltä sähköpostissa ilmoitusluontoisesti. Esim. viimemmäksi on tullut ilmoitus siitä, että tahtia kiristetään entisestään, käytännössä ohjelmarunko, miten työjärjestystä muutetaan niin, että työpäivään saadaan tungettua entistä enemmän hommia.
Mitään sähköpostikeskustelukulttuuriakaan ei ole, kuten entisissä työpaikoissa, joissa tuollaisesta ilmoituksesta olisi seurannut hirvittävä sähköpostitulva ja vastaansanominen. Kukaan ei ole kommentoinut ilmoitusta mitenkään. Itse en jotenkin ole uskaltanut uutena työntekijänä olla ensimmäisenä sanomassa vastaan.
Mitä ilmeisimminkään työntekijät eivät kuitenkaan voi hyvin. Kyseisessä työpaikassa on ennenkin ollut suuri vaihtuvuus työntekijöissä ja nyt en ihmettele sitä lainkaan. Tuntuu että kaikki raatavat niska limassa ja yrittävät muuttua näkymättömiksi, jotta heille ei vain tungettaisi lisää töitä. Kukaan ei tarjoa apua toiselle, vaan juostaan pikemminkin karkuun ja yritetään piilotella jossain ettei huomattaisi.
Olin motivoitunut töihin mennessäni. Olin iloinen ja onnellinen vakityöstä ja intoa puhkuen halusin kehittää omaa osaamistani ja vaikuttaa työhöni. Ensimmäiset pari kuukautta ajattelin, että kyseessä on vain joku uuteen työpaikkaan liittyvä ahdistus ja kunhan pääsen hommaan sisälle, niin se alkaa sujua. Olin ystävällinen ja auttavainen, yritin puhaltaa yhteiseen hiileen ja luoda yhdessä tekemisen kulttuuria - ja koin, että sitä käytettiin sumeilematta hyväksi. Nyt huomaan, että alan muuttua samanlaiseksi kuin muut, yritän vain lusmuta kaikesta, minkä saan työnnettyä toisille. Katoan aina tilaisuuden tullen, jätän yhteiset hommat tekemättä ja keskityn vain niihin, jotka juuri minun on pakko tehdä jne...
Lähdenkö ennen kuin pimahdan, vai yritänkö vielä?
Kommentit (28)
Eikö ap sinulla (ja 2:lla) ole mahdollisuutta tehdä ns normaalin verran töitä ja olla jäämättä ylitöihin? Vai tuleeko heti kenkää?
Luojan kiitos omassa työpaikassani vastaavaa ongelmaa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Määräaikaisuuksiahan ei vain uusita, kenkää ei tarvitse ns. antaa.
Vakituisille pätee: ei tarvitse tehdä, kun meillä ei tehdä yleensä ylitöitä vaan kaikki sisältyy ihan normaaliin työnkuvaan. Siispä ylitöistäkään ei tarvitse maksaa. Mitäs olet niin hidas...Et ole tarpeeksi tehokas...
Ihmiset hakeutuvat pois ihan itsestään, kas kummaa. Ja jos eivät tajua hakeutua, pannaan tajuamaan. Konstit on monet.
t. 2
Joo tiedän tyylin! Itse lähdin koeajan lopussa työstä, joka oli sekä henksesti että fyysisesti hyvin kuormittavaa, fyysisesti siksi, että 10-12 h työpäivät uuvuttivat. Tuli jo ihan työuupumuksen oireet, vaikka olen aina ollut kova tekemään töitä ja työelämässä yhtäjaksoisesti viimeiset 20 v (vain 2 äitiyslomaa poissa). Alkoi tulla epämäärääisesti paha olla, aloin epäillä omaa osaamistani ja ammattitaitoani, eristäydyin (mikä olikin helppoa, kun kukaan osastollamme ei puhunut mitään).
Työtä oli vähintään kahdelle ihmiselle, lisää projektia pukkasi pääkonttorista (ulkomailla) ja niihin oli vastattava pääkonttorin aikataulussa tai muuten nimi oli taas jossain "mustalla listalla". Kaikenmaailman raportointiin käytetttiin aivan uskomattomasti aikaa, ja itse työnteko tuntui lähes sivujuonteelta. Kun yritin tästä pomoni kanssa puhua, niin hän vain totesi, että en tiedä miten olet ennen tottunut näitä asioita tekemään, mutta täällä tehdään näin, ja kun pääkonttorista tulee kyselyitä, niin niihin vastataan pääkonttorin aikataulussa. Lisäksi tämä pomo oli aivan pihalla minun vastuualueestani ja kyseli minulta aivan käsittämättömiä kysymyksiä, siis sellaisia joita minun olisi pitänyt kysyä häneltä eikä toisinpäin... Lisäksi kun minun piti laatia oman vastuualueeni budjetti (kun olin ollut 4 vko talossa), pomollani ei ollut mitään käsitystä mistä luvut tulevat, vaan hän kehotti minua kysymään pääkonttorista. Siinä vaiheessa meinasi tulla itku.
Sitten yhtenä iltana huomasin, että olin taas tullut kotiin klo 18 ja ryystin punaviiniä sohvalla ettei ahdistaisi niin. Silloin päätin, että sinne en mene enää takaisin, vaikka olisi viimeinen työpaikka maan päällä. Palkka oli hyvä, mutta sitoutumista todella 10-12 h päivässä että olisi selvinnyt kaikista hommista. Ja haluan vielä sanoa, että minulla on alalta pitkä kokemus, joten tiedän suunnilleen mikä homman nimi on ja paljonko se vaatii aikaa.
Mitä tapahtuu, jos joku päivä vain pidät ne sinulle kuuluvat tauot, jätät ne työt tekemättä joita et ehdi ja lähdet ajoissa kotiin?
Työt varmasti odottavat sinua seuraavana aamuna mutta mitä jos vain et välitä deadlineista tai muista sellaisista jos teillä niitä on, jos vain yksinkertaisesti teet työt inhimilliseen tahtiin ja loput jää tekemättä. Saatko potkut vai mitä tapahtuu?
Myös minä teen työtä julkisella sektorilla kiivastahtisessa työyhteisössä, jossa odotetaan työntekijöiltä ylisitoutumista.
Vastaan kysymykseen mitä tapahtuu, jos ryhtyisi tekemään 8-16 -työaikaa. Siinä vaiheessa, kun projektien tila tarkistettaisi tai tiedusteltaisi mahdollisilta yhteistyökumppaneilta kuinka olen ollut tavoitettavissa ja edistänyt organisaatiomme etua, selviäisi etten olisi antanut täyttä panosta. Silloin minut mahdollisesti siirrettäisi kevyempiin tehtäviin ja palkkani alenisi. Simppeliä.
Muutama jos oli esimerkissä, muut skenaariot ovat mahdollisia ja tähän voisi kirjoitta happy endin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että miksi yleensä tämänkaltaisissa vuodatuksissa ei kukaan voi kertoa edes alaa/työnimikettä? Eihän nyt tarkkaa työpaikkaa tarvii sanoa mutta vähän ärsyttää nää arvausketjut.
mutta kaikki yksityiskohdat eivät täsmää, joten tällaisia helvetinloukkoja on näköjään enemmänkin. Olen nyt äitiyslomalla, ja vasta nyt 7 kk jälkeen alan tajuta, millaista tahtia olen tehnyt töitä viimeiset vuodet tuossa puljussa ja katkeruus nostaa päätään. Sitä jotenkin ajautuu mukaan tuohon työntekokulttuuriin, ja kun vertailukohtaa ei paljon ole muunlaisestakaan työkulttuurista, niin alkaa pitää normaalina kaikkia outouksia. Kuvaavaa on, että sijaiseni, jota perehdytin hiki päässä, kesti kuukauden hommassa ja lähti. Haukkui paikan mennessään ja on ollut minuun yhteydessä jälkeenpäin ja kertoi kärsineensä joka hetkestä ja sanoi ettei olisi kestänyt kauempaa. On nyt vastaavalla nimikkeellä toisessa organisaatiossa suunnilleen samalla palkalla, ja sanoo, että meno on sata kertaa leppoisampaa ja on päiviä, jolloin ei oikein edes tiedä, mitä sitä tekisi niin hän sitten järjestelee pöytää yms. Siis mi-täh?? Onko tuollaisiakin työpaikkoja oikeasti olemassa?! Olen ihan tuskissani kun ajattelen, että minun täytyy vielä mennä takaisin tuohon työpaikkaan - miten nyt lapsen kanssa muka pärjään, kun en enää voi tehdä ylitöitä koska haluan päästä kotiin lapsen luo ihmisten ajoissa enkä vaan laittamaan nukkumaan! Ahistaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään vaan tehokkuusajattelu on vallalla ihan lähes joka paikassa. Raha ratkaisee, ja niin kauan kuin työvoimaa on tarjolla, mikään ei muutu. Omassa työpaikassani on myös tämä niin sanottu tekemisen meininki, mutta huumori kukkii kyllä senkin edestä. Meillä on tosin kaikki aika nuoria, eli kenelläkään ei ole tietoakaan siitä ruusuisesta työelämästä joskus 20v sitten, kun sai ihan rauhassa rupatella kaikkien kanssa yhdessä kahvihuoneessa ja pyöritellä lusikkaa hitaasti kupin reunoja pitkin.
Nuoria mekin ollaan kaikki, ja silti porukka on ihan burnoutissa, yksi kerrallaan kilahdellaan ja on pitkiäkin saikkuja. Itse näen tilanteen vasta nyt, kun olen saanut etäisyyttä äitiysloman myötä. Ja paikoissa tosiaan on eroja. Vrt. sijaiseni kertomus uudesta työstä, ja samaten muutama kaverini juttelee, etteivät hevillä lähde nykyisistsä töistään, kun on niin leppoisa ilmapiiri. Ap:n kuvaus ei tosiaan ole minkään työsuojelun mukaista touhua.
Nykyään vaan tehokkuusajattelu on vallalla ihan lähes joka paikassa. Raha ratkaisee, ja niin kauan kuin työvoimaa on tarjolla, mikään ei muutu. Omassa työpaikassani on myös tämä niin sanottu tekemisen meininki, mutta huumori kukkii kyllä senkin edestä. Meillä on tosin kaikki aika nuoria, eli kenelläkään ei ole tietoakaan siitä ruusuisesta työelämästä joskus 20v sitten, kun sai ihan rauhassa rupatella kaikkien kanssa yhdessä kahvihuoneessa ja pyöritellä lusikkaa hitaasti kupin reunoja pitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosi vaikeaa uskoa, että siellä on tuollaista. Yleensähän kaikessa saa odotella, että julkiselta puolelta valmistuu jotakin. Ja heti kun valmistuu, on kiire kiire kiire suoltaa ko työt yksityiselle sektorille, joka on odottanut pari vuotta "määräyksiä", mitä pitää/saa tehdä.
että työolot ja -tahti voivat todellakin vaihdella paljon.
Ääripäistä voisi esimerkkeinä ottaa rakentamiseen liittyvät kaavoituspäätökset ja lupahallinnon js sitten taas mediasuhteet/viestinnän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siellä ihan koko porukka, vähiten tosin ympäristöpuoli, jolle syydetään rahaa samaan aikaan kun esim. maksatushakemukset jumittaa pöydillä, kun tekijöitä ei ole.
yhteyttä, jos edes ruokataukoa ei ehdi pitää.
Se on sentään taistelemalla saatu perusoikeus, johon työnantajan on pakko suostua. Työnantaja nauraa partaansa niin kauan kun jengi suostuu hulluna tekemään kaiken ja joustamaan tauoista ja lomista. Ja lisää vaan pukkaa! Jossain kulkee raja, sitten porukka sairastuu, jos ei muuten tahti hiljene. Tulee kalliiksi työnantajalle sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhteyttä, jos edes ruokataukoa ei ehdi pitää. Se on sentään taistelemalla saatu perusoikeus, johon työnantajan on pakko suostua. Työnantaja nauraa partaansa niin kauan kun jengi suostuu hulluna tekemään kaiken ja joustamaan tauoista ja lomista. Ja lisää vaan pukkaa! Jossain kulkee raja, sitten porukka sairastuu, jos ei muuten tahti hiljene. Tulee kalliiksi työnantajalle sekin.
on ihan sama, mitä sinne esimiehelle menee sanomaan, mikään ei muutu. Valtio ei saa sanktiota mistään.
Ja samaa meininkiä on myös organisaatioissa, jotka ovat työsuojelun alalla/likellä. :-(
Paljon riippuu esimiehestä ja johtoportaasta. Mutta yleinen henki taitaa olla se, että meidän ikäluokkamme rutistetaan hengiltä työelämässä, sekä julkisella että yksityisellä puolella. Kai olette huomanneet viimeaikaiset uutiset, että alle 35-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeet ovat lisääntyneet dramaattisesti?
Siellä syötiin eväät sisällä ja sitten ruokikset leimattiin ulos ja mentiin shoppaamaan se aika. Kahvitauot oli heti aamusta kun tultiin, klo 10.00 ja vielä kolmas klo 14.00. Ja jokainen vähintään 15-20 min. Auttelin muita henkilökohtaistenkin asioiden hoidossa, kun omat duunit oli tehty. Varailin muun muassa matkoja, kun tykkään surffata netistä halpislentoja ja hotelleja jne. Kävin ostamssa yhden poikamiehen uudelle tyttöystävälle joululahjan yms.
Yksityisellä. 24/7h pitää olla tavoitettavissa, eväät mukana jos aikoo jotain syödä, vatsan toimintakin sekaisin kun vessan ei ehdi, silloin kuin olis hätä. Palkka yksityisellä parempi, mutta kyllä lähtisin takaisin valtiolle, oli se sen verta leppoisaa. Koko yksikössä!
Vain alkua hiukan. Vähän samanlainen työpaikka minullakin. Kaikki ovat kovin kiireisiä tai sitten tekeytyvät sellaisiksi. Avoin tunnelma (johon aikaisemmassa paikassa totuin) puuttuu tyystin. En kaipaa kaujeaa hälinää tai juoruilua mutta joskus voisi muutaman sanan sermin yli edes aamuisin vaihtaa. Mutta ei, kaikki nyhertävät hiljaa itsekseen. Kahvitaulla sentään käydään. Jokin tässä työyhteisössä minua mättää.
Homma on muuttunut viiden viime vuoden aikana siellä. Ihan hullunmyllyä joissain paikoissa. Ei varmaan kaikkialla, mutta monissa.
Ja hullunmyllyllä en tarkoita järkevää ja tehokasta toimintaa ja pyrkimyksiä siihen. Vaan sellaista että porukkaa vähennetään ja tehtäviä lisätään koko ajan niin, että töitä ei yksinkertaisesti normaali ihminen saa tehtyä. Varsinkaan jos on vähänkään jotain rajoitteita (ikä, terveys, pieniä lapsia, hitaampi omaksumiskyky...). Seurauksena myös tosi kireä ilmapiiri.
Ei ole sama työpaikka, mutta samantyyppinen kyllä, tunnistan oirekuvan. Itsekin epäilen, että taustasyyllisenä ovat johtoportaan (useampia henkilöitä) omat ura-ambitiot, halu johtaa jotain hyvää ja parempaa kuin muut. Lisäksi ainakin yksi lähiesimies on kyllä pahempi työnarkomaani kuin kukaan aiemmin tapaamani ihminen. Loput lähinnä haluavat sulkia omiin hattuihinsa tekemällä yksiköstä "tehokkaamman kuin muut". Henkilökunnasta puristetaan viimeisetkin mehut konstilla millä hyvänsä.
Tuntuu jopa, että työpaikassa yritetään hallita pelolla, olen nimittäin kautta rantain kuullut myös sellaista, että osalle työntekijöistä on todellakin jossain vaiheessa ihan sanottu, että "jos tahti ei miellytä, niin ovi on tuossa". Sinänsä mielenkiintoista, että alalla ei todellakaan ole mitenkään hirveästi ylitarjontaa työntekijöistä ja työpaikkoja on kyllä tarjolla muuallakin. Osa paikan työntekijöistä vain on sellaisia, ettei ole koskaan ollut muualla töissä ja heille tuntuu olevan ihan uusi asia esim. se, kun olen kertonut että työtahti on muualla paljon leppoisampi. Se on tietysti myös ongelma, koska on vaikea saada muutosta aikaiseksi, kun asiat ovat "aina" olleet tietyllä tavalla ja porukka on siihen sopeutunut.
Kaipa sitä pitää taas alkaa etsiä uutta työpaikkaa. Harmittaa siinä mielessä, että olin ihan tosissani iloinen vakityöstä ja "asettumassa aloilleni", tyytyväinen kun saisin ruveta keskittymään "omaan työhöni" jatkuvien muutosten ja vaihtuvien työpaikkojen sijaan.
t. ap
Alue: Aihe vapaa
Sillä erotuksella, että meidän alallamme työvoimaa tulisi sisään ovista ja ikkunoista ts. paikat on tosi kilpailtuja. Sepä vasta herkullinen asetelma ambitiöösille työnarkkarijohtajalle. Ja kyllä meillä kovasta työstä palkitaankin.
Sitten kun vakkaripaikkalaiset sairastuvat/saavat vauvoja/haluavat osa-aikaisille eläkkeille, heidät siirretään "kevennettyihin" tehtäviin. Ne ovat kevennettyjä siis vain työnarkomaanin mittapuulla. Monessa muussa paikassa ne vastaisivat normaalia täyttä työpäivää ja -vastuualuetta ja vaativuustasoa.
Itse olen halunnut jo kauan pois tästä yksiköstä. Tämä toive toteutunee. Harmittaa kyllä minuakin, koska olin pitkään työhöni motivoitunut ja olisin vieläkin.
t. 2