Milloin ja miten olette ketyoneet tytölle kuukautisista?
Siis minkä ikäiselle olette kertoneet? Ja miten/mitä?
Kommentit (5)
ja vahingossa näki kun laitoin sidettä housuihin, siitähän kyselytunti alkoi. Kerroin "lapsen sanoin" siteen olevan isojen tyttöjen vaippa, kuukautisia varten.
Mikä on kuukautiset? Siihen sanoin että pitää olla kuukautiset että voi saada lapsia.
Kyseli jonkin aikaa sitten miten lapsia syntyy. Kerroin että iskä laittaa siemenen äitin masuun ja siitä syntyy vauva.
Pahempi oli sitten selittää miten se siemen sinne masuun laitetaan. Huh, miksi niitä alkaa kiinnostaa niin nuorena?!
kerroin myös samalla, että kuukautiset ei vielä tarkoita sitä, että on valmis saamaan tai tekemään vauvoja, vaikka se tekniseti olisikin mahdollista.
Minä kerroin tytölleni ensimmäisen kerran 6v. Silloin hän kiinnostui kaupassa että mitä ostamassani tamponipaketissa on. Juttelimme sitten aiheesta kotona illalla ennen nukkumaan menoa rauhassa ja vastasin tytön kysymyksiin.
Kerroin kehon muutoksista joita hänelle vanhempana tulee. Eli jossain vaiheessa alkaa rinna kasvaa ja tulee karvoitusta. Myös jossain vaiheessa (11-14v suunnilleen) alkaa kuukautiset ja että silloin tulee verta pimpistä. Se ei ole vaarallista vaan ihan normaalia ja niin tapahtuu kaikille tytöille. Niin tapahtuu siksi että voi aikuisena saada vauvoja (tästä olimme puhuneet jo aikaisemmin, munasoluista ja siitä kuinka vauva kasvaa mahassa yms.). Sanoin kuitenkin että se että kuukautiset alkavat ei tarkoita sitä että silloin heti olisi valmis saamaan vauvan, keho vaan valmistautuu siihen että vauvan saaminen voi tapahtua sitten aikuisena.
Kävimme samaa keskustelua myöhemminkin aina kun tytöllä oli jotain kysyttävää. Kuukautiset hänellä alkoivat sitten 11v. Silloin neuvoin häntä siteitten käytössä, muutenkin hygienian tärkeydestä kuukautisten yhteydessä. Kerroin myös että vaikka kuukautiset nyt alkoivat ja rinnat kasvavat se ei tarkoita että hänen pitäisi tai että olisi valmis harrastamaan seksiä (luokkakaveri oli hänelle sanonut että nyt kun kuukautiset alkavat pitää harrastaa seksiä). Kävimme myös ostamassa hänelle ns. harjoitusrintaliivit koska rinnan alut tuntuivat häntä häiritsevän vaikka ei vielä rintaliivejä tarvinnutkaan.
Nyt tyttäreni on 16v. Avoimesti olen hänen kanssaan kuukautisten alkamisen jälkeen puhunut seksistä ja ehkäisystä. Olen halunnut varmistaa että hän pystyy tarvittaessa asiasta kanssani puhumaan häpeilemättä. Toivon myös että osa kertomasti on mennyt perille ja hän sitten seksiä joskus tulevaisuudessa harrastessaan (tiedän että tyttäreni on neitsyt koska olimme muiden ongelmien takia gynekologilla jokin aika sitten ja siellä totesi vain gynekologi tämän asian ääneen. ja en tupannut tytön mukaan vaan itse halusi että lähden tueksi kun kovasti jännitti)tietää että pitää käyttä ehkäisyä ja osaa sitä vaatia. Tottakai toivon että tyttäreni odottaisi vielä muutaman vuoden asian kanssa. Tosiasia on kuitenkin se että todennäköisesti aika pian hän poikaystävänsä kanssa seksiä harrastaa ja minä en kuitenkaan voi heitä joka hetki vahtia joten olen yrittänyt pitää huolen siitä että hän tietää ehkäisystä ja tietää että ei tarvitse harrastaa seksiä kuin kerran että tulee raskaaksi.
kyllä tietävät kuukautisista, ovat tienneet vuosikausia. Ihan normaaliarjessa on tullut puhuttua, ovat nähneet side-pakkauksia ja kysyneet tms. En usko että tytöllekään täytyy meillä ainakaan pitää erikseen mitään "kuukautis-puhetta".
kahden kesken oltiin saunassa ja juteltiin vauvoista ja seksistä ja aikuiseksi ts, naiseksi kasvamisesta, joten kerroin samalla kuukautisistakin.
Eli kerroin, että kun tytöstä kasvaa nainen, kasvaa mm. rinnat ja karvoitus. Ja jotta isona aikuisena voi saada vauvoja täytyy tulla niitä munasoluja äidille (niistä olimme puhuneet jo silloin 3-4v. kun vauvoista puhuttiin). Ja niitä sit alkaa kehittyä tytöille joskus 12-15v (vähän huijasin kun voihan niitä tulla jo 10v ne kuukautiset). Silloin sit alkaa kuukautiset eli pimpasta tulee verta, mikä ei ole vaarallista. Ja siihen sit tarvitaan niitä siteitä, joita tyttö oli myös aiemmin nähnyt ja kysellyt mitä ne on. Kerroin myös, että silloin voi olla kipeä olo mahassa, mutta siihen sit auttaa särkylääke.