Epäonnistunut kokeilu?
Kokeilimme pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa parinvaihtoa samassa sängyssä mukavan vähän nuoremman entuudestaan meille tuntemattoman parin kanssa. Asiaa mietittiin aika pitkäänkin ja tarkoituksena lähinnä oli hakea jonkinlaista piristystä sinänsä kyllä ihan ok seksielämäämme 17 vuoden jälkeen.
Mieheni kylläkin selkeästi oli se aloitteen tekijä, mutta minäkin kiinnostuin asiasta, vaikka olen välillä aika mustasukkainenkin ollut hänestä. Löysimme ihan mukavantuntuisen vähän kokeneemman, mutta meitä vähän nuoremman parin nettipalstalta aika itseasiassa pitkän yrittämisen jälkeen ja tapasimme ihan muuten vain kerran ennen varsinaista kokeilua.
Ilta alkoi oikein mukavasti vaikka meitä molempia tietysti jännitti koko asia. Ruokailun ja muutaman juomankin jälkeen vähän myöhemmin touhusimme aluksi vähän oman parin kanssa eri huoneissa kunnes sitten uskalsimme siirtyä samaan sänkyyn ja lopulta sitten vaihtaa paria.
Pointti tässä on kuitenkin se, että oma mieheni ei sitten oikein pystynytkään mihinkään. Ehkä hän jännitti liikaa tms. Hänellä ei siis seisonut vaikka hänen parinsa selvästi teki parhaansa tätä varten. Minä sen sijaan olin hyvinkin kiihottunut ja minun parillani ei tällaista ongelmaa ollut todellakaan. Jossain vaiheessa huomasin, että mieheni ja hänen parinsa tuntui lähinnä seuraavan meitä eivätkä oikein tehneet itse mitään ja ensin ujostelin näyttää edes nauttivani, mutta vähän ajan päästä en mitenkään pystynyt olemaan tätä näyttämättä. Taas jossain vaiheessa yritin jo vähän, että parini olisi jo lopettanut vaikka hyvälle tuntuikin kun tilanne tuntui toisaalta kiusalliselta, mutta hän jatkoi vaan. Tätä jatkui ihan liian pitkään ja sain kaksi orgasmiakin mitkä ovat oman mieheni kanssa lopulta aika harvinaisia.
Ilta loppui kovin nolon tuntuisesti ja poistuimme kotiin ja mieheni selvästi on todella pahoillaan koko asiasta. Kaksi viikkoa on nyt ollut selibaattia ja asia selvästi vaivaa häntä ja paljon. Luulen, että asiaa ei helpota se, että minun parini oli huomattavasti suurempikokoinen kuin oma mieheni. Tosin tämän tiesimme kyllä etukäteen, mutta käytännössä ero paljon suurempi kuin olin ajatellut.
Ollaan juteltu, mutta tuntuu, että koko juttu oli yllättävän kova kolahdus mieheni itsetunnolle. Itse nautin kyllä kovasti osaavan miehen kanssa ja varmasti tuollainen isompi kävisi joskus uudestaankin, mutta eipä taida onnistua enää meillä.
Puhua on yritetty, mutta enpä ole tainnut osata sanoa oikeita sanoja. Periaatteessa ei minusta pitäisi olla mitään väliä jos miehelläni nyt ei sattunut seisomaan tuossa tilanteessa, mutta kova paikka hänelle tuntuu olevan kun minä nautin niin kovasti vieraan kanssa.
Meneeköhän tämä ohi vai mitä pitäisi tehdä?
Kommentit (41)
Hyvä huomio aP:ltä: "keskikokoinen on todella pieni oikeasti isoon verrattuna". Itselleni on myös aivan sama onko miehen penis 12 tai 17 cm, koska haluan nimenomaan isoa. Valitettavasti näitä on vain kovin harvassa...
niin onhan niillä nyt valtava ero. Häh?
Hyvä huomio aP:ltä: "keskikokoinen on todella pieni oikeasti isoon verrattuna". Itselleni on myös aivan sama onko miehen penis 12 tai 17 cm, koska haluan nimenomaan isoa. Valitettavasti näitä on vain kovin harvassa...
usein on, on todella väljä oikeasti tiukkaan verrattuna. Itse nautin nimenomaan tiukasta, vaikka kullini onkin keskikokoinen. Tiukka pillu on mukava lämmitellä kunnolla märäksi ja vastaanottavaiseksi. Tiukkojakin on ikävä kyllä harvassa.
Hyvä huomio aP:ltä: "keskikokoinen on todella pieni oikeasti isoon verrattuna". Itselleni on myös aivan sama onko miehen penis 12 tai 17 cm, koska haluan nimenomaan isoa. Valitettavasti näitä on vain kovin harvassa...
Et arvostanut sitä kaikkea kaunista mitä teillä oli. Panit vieraan miehen kanssa miehesi silmien edessä -ja nautit siitä silminnähtävästi. Tulet elämään tämän asian kanssa lopun ikääsi. "Kivan" leikin pahin skenaario toteutui. Juuri tämän takia en parinvaihtoon suostu ollenkaan, enkä sellaisesta ihannoivaa kumppania otakaan.
Ai mistäkö tiedän? Olen jo eronnut.
Lähtökohtaisesti miehelläsi oli kuitenkin halu nähdä sinut(kin) nauttimassa? Tämänhän sai, mutta nautinto siitäkin oli 0, koska omassa ongelmassa oli tarpeeksi mietittävää. En jaksa uskoa, että vieraan miehen kalun koko ja sen tuottama nautinto olisivat vaikeimmin käsiteltäviä asioita hänelle juuri nyt. Saattaa miettiä, ettei uskalla/voi olla enään kenenkään vieraan kanssa, kun taas sinulla ei ole mitään ongelmaa. Mahdollisella seuraavalla kerrala on taas kaksikertaiset paineet. Tähän kannattaa varautua ja keskustella jo ennalta, mitä tilanteessa tehdään.
Olen samoilla linjoilla, ihan omakohtaisesta kokemuksesta.
Itselleni on käynyt samoin, kaksikin kertaa, jännittämisen/liikayrittämisen takia. Eipä tule mieleen muuta joka olisi niin paljon potuttanut, vieras pillu halukkaana ottamaan kaluani enkä onnistunut. Oma naiseni ja vieras mies taas nauttivat täysillä, vieläkin asia harmittaa vaikka siitä on jo yli kymmenen vuotta. Siis harmitaa se, etten itse pystynyt naimaan, ei naiseni ja vieraan nautinto. Myöskään toisen kullin koolla ei ollu mitään merkitystä.
Onneksi löytyi pari, jossa nainen oli niin taitava että sai kaluni pystyyn. No, sitten lopahti oman naiseni kiinnostus parinvaihtoon kun huomasi minun innostuvan ja vieras nainen valitti allani laueten monta kertaa. Se loppui sitten siihen.
Reilua miestäsi kohtaan olisi, että järjestätte parinvaihdon tai naisen kolmanneksi, ei jäisi kaivelemaan kun miehesikin olisi saanut vierasta. Mutta ei kannata luottaa että vehje toimii, sillä suorituspaine on todella kova. Hankkikaa erektiolääkettä niin sekin peikko on nujerrettu. Millä sen kerrot miehellesi onkin toinen juttu, voit vaikka arvailla sen olevan yleistä parinvaihto asioissa tms.
Toivotan onnea suhteellenne.
Jos tilanne ja nainen on kiihottava, ei siinä mitään naisen taitoja tarvita. Märkä pillu riittää ja siitä vaan panemaan.
Onneksi löytyi pari, jossa nainen oli niin taitava että sai kaluni pystyyn.
On toki eroa, mutta ei noista kumpikaan iso ole - ainakaan sillä tavalla kuin itse ison määrittelen.
No kerropa miten määrittelet ison? Pituutta 25 cm ja paksuutta 4 cm?
On toki eroa, mutta ei noista kumpikaan iso ole - ainakaan sillä tavalla kuin itse ison määrittelen.
keskikoko on 14 cm. Ei tämä ole mielipidekysymys. Ei neliskulmainenkaan ole pyöreä vaikka siitä olisi tuota mieltä. Fakta on fakta.
niin siltikään 15 cm ei ole pitkä. Se ei ole mielipidekysymys. Mutta jos se on 5 cm paksu, niin se taatusti tuntuu isolta.
keskikoko on 14 cm. Ei tämä ole mielipidekysymys. Ei neliskulmainenkaan ole pyöreä vaikka siitä olisi tuota mieltä. Fakta on fakta.
mutta ittellä n. 16cm mutta tuosta päältä kun mittaa leveyden (puolesta välistä vartta) niin mittaa liki 5 cm. Onko se sitten paksu? Olen pitänyt omaani aika tikkuna
Jos olisit joskus saanut tiukkaa, niin huomaisit kyllä sen.
mutta ittellä n. 16cm mutta tuosta päältä kun mittaa leveyden (puolesta välistä vartta) niin mittaa liki 5 cm. Onko se sitten paksu? Olen pitänyt omaani aika tikkuna
Siis teillä on kaamea tilanne...en taatusti lähde kokeilemaan parinvaihtoa ikinä! Siis en kyllä kestäisi jos mieheni rakastelisi jonkun muun kanssa.
Sinuna yrittäisin parantaa miehen itsetuntoa vihjailemalla hänelle ja osoittamalla että haluat. Toivon mukaan haluat häntä vielä...
Ei se kehuilla parane, kun ongelma on olemassa, eikä sitä ole purettu.
Mies22
Suurinosa miehistä(Naisista)on keskimääräistä parempi rakastaja,autonkuljettaja,vanhempi ym.ym.ym.Totuus voi kirpaista, mutta...?Kuolisi vanhana ja katuisi ettei edes kokeillut?Ei kaikki sovi kaikille...Nauti muistoistasi jos ette enään ikinä kokeile.Itselläni käynyt välillä samoin kuin miehellesi,mutta RAKASTAN nähdä peniksien uppoavan häneen,orgasmit,himon,usean kalun porautuessa samaan aikaan.Jos luet tämän rakas...onneksi seuraava kerta on pian..t:miehesi.
yks likkakaveri sanoi paksukaluks ja parin kanssa oli erittäin tiukkaa että mahtuuko. nykyisen kanssa ei =(
Itse pidin joskus 4 cm paksua (13 ympärys) ihan normaalina, mutta kyllä se nykyisin saisi olla vähintään 5 cm, mieluiten 6 cm paksu. Sen verran väljää on tarjolla...
yks likkakaveri sanoi paksukaluks ja parin kanssa oli erittäin tiukkaa että mahtuuko. nykyisen kanssa ei =(
ajattelin että likkakaveri vaan muuten "vitsaili" ja toinen mahtumattomista oli neitsyt ja toinen jo sormella kokeillen tiukka.
Itselleni seksi uuden kumppanin kanssa on aluksi suorittamista, mahdollisesti onnistuneen aloituksen jälkeen pystyn heittäytyä tunteelle ja antaa sen viedä. Ensimmäisellä kerralla "seisomisongelma" saattaa tulla esiin ihan puskista, koska oman tutun ja turvallisen kumppanin kanssa siitä ei tarvitse (?) kärsiä. Tilanteen käsittäminen ja käsittely siinä tilanteessa on lähes mahdotonta ja oma mieliala tippuu välittömästi, yrittäminen lähinnä mutkistaa asioita. Olisikohan teidän tilanteessa kannattanut ottaa vähän takapakkia ja palata omien kumppaneiden käsittelyyn?
Lähtökohtaisesti miehelläsi oli kuitenkin halu nähdä sinut(kin) nauttimassa? Tämänhän sai, mutta nautinto siitäkin oli 0, koska omassa ongelmassa oli tarpeeksi mietittävää. En jaksa uskoa, että vieraan miehen kalun koko ja sen tuottama nautinto olisivat vaikeimmin käsiteltäviä asioita hänelle juuri nyt. Saattaa miettiä, ettei uskalla/voi olla enään kenenkään vieraan kanssa, kun taas sinulla ei ole mitään ongelmaa.
Mahdollisella seuraavalla kerrala on taas kaksikertaiset paineet. Tähän kannattaa varautua ja keskustella jo ennalta, mitä tilanteessa tehdään.
Suhteentilan ja sen kohtalon päättämiseen kannattaa kuitenkin varata aikaa ja odottaa tämän asian akuuttivaiheen ohi menemistä. Vasta vuoden kuluttua tilanne näkynee objektiivisesta näkökulmasta.
Mies 22