Tuo ykkösen syöpälapsi dokkari. Huh, huh noita vanhempia.

Mikä syöpä Justinilla oli, entäpä Alexilla?

Et sinä voi toimia ylimpänä tuomarina ja kertoa miten missäkin tapauksessa tulisi reagoida ja ajatella. Itse ymmärrään niin Justinin isää kuin äitiäkin. JOkainen käsittelee asioita omalla tavallaan ja joku ei pysty ajattelemaan, että kieltää vaikka tehohoidon omalta rakkaaltaan. Ja ap, et ole ainoa tällä palstalla joka on menettänyt läheisiään, joten et ole missäään erikoisasemassa ja menetyksiesi ansiosta mikään kaikkitietävä.

aika hirveätä olisi Justinin lääkäreillä ja läheisillä ollut sanoa Justinille että sä nyt oot niin sairas ettet oikein bonjaa tätä juttua, ei sulle enää mitään hoitoja kannata antaa. Kyseessä kuitenkin lapsi joka ei ole kykeneväinen ikänsäkään puolesta ymmärtämään asiaa.

ollenkaan katsonut kyseistä dokkaria, kumpaakaan osaa. Luulin lapseksi Justinia kun tässä ketjussa puhuttiin että lastensairaalassa... Miksi täysi-ikäinen on lastensairaalassa? Vaikka kuinka olisi tuttu sairaala...

Ja kakkonen voi suksia hevon kuuseen! Ja en tiedä kuoleeko nuo näissä näytettävissä jaksoissa ja missä jaksossa vai vasta myöhemmin, kun kuvaukset olivat loppu. En ole nähnyt jaksoja aikaisemmin, mutta luin vaan netistä..

Tuosta Justinista vielä, että jotenkin ärsytti se isän vastahakoisuus (äiti sentään tuli järkiinsä), vaikka muu perhe ja jopa nykyinenkin vaimo on sitä mieltä, ettei poikaa laiteta hengityskoneeseen ym. niin isä senkun inttää vastaan, ettei nyt olla SIINÄ tilanteessa, vaikka tilanne on just SE.

Tätini oli juuri samanlainen, mutta ONNEKSI äitini pystyi vielä ajattelemaan järjellä ja isääni ei leikattu vaan hän pääsi saattohoitoon. Ja tuosta asiasta tätini jaksoi vääntää pitkään kättä muiden läheisten kanssa.

ap

Eilenhän sanottiin että leukemia on voitettu ja Justin palaa entiselleen...

Mutta sen Alexin perhe on kyllä ihana. Harmi vaan, että myös Alex menehtyy Justinin lailla :(

Siis, että Justinin kuolema tai elämä on vähemmän traaginen tai arvokas kuin toisen vain sen takia ettet pidä Justinin perheestä tv-ohjelmassa.

ja minustakin se oli törkeä. Pari syöpäsairasta - kuolleita ja parantuvia - tunteneena en uskaltaisi myöskään mennä kenellekään sanomaan, miten heidän pitäisi mihinkin asiaan reagoida. Ulkoapäin on turhaa jeesustelua puhua mitään ja ulkopuolisia me kaikki olemme toisten elämässä, vaikka itselle olisi joskus sattunut mitä. Sitä paitsi isän ja mummon kuolema on aivan eri asia kuin lapsen kuolema, vaikka olisivat kuinka läheisiä.

Justinilla on ainakin leukemia, Alexista en mene vannomaan, mutta oisko silläkin ollut

joku toi esille sen tärkeimmän pointin! eli, isän tai sedän kuolema on IHAN eri asia kuin oman lapsen kuolema. se että omat vanhemmat kuolevat, on luonnollista, ja tapahtuu useimmille ihmisille. sen sijaan oman lapsen kuolema on niin traagista että siitä ei moni selviä enää takaisin normaaliin elämään koskaan. jos on pienikin mahdollisuus että sen voisi välttää niin aivan varmasti jokainen vanhempi tarttuu siihen mahdollisuuteen. varmasti on vaikea suhtautua siihen järkevästi vaikka tosiasia olisikin että lapsi kuolee joka tapauksessa. veikkaan että ap:lla ei ole lapsia, muuten varmasti ymmärtäisi tuon eron.



niin ja minunkin isäni sairastaa parantumatonta syöpää. mutta tiedän että hän olisi kuollut aikanaan sitten johonkin muuhun, jos ei siihen syöpään. sen sijaan en uskalla edes ajatella sellaista tilannetta että lapseni kuolisi ennen minua. varmasti menettäisin järkeni jos niin kävisi.

jokaisella on OIKEUS saada kaikki ne hoidot mitä haluaa jos haluaa.

Tarkoitan nyt lähinnä sen Justinin vanhempia. Väen vängällä pitäisi pitkittää (ja tuskittaa elämää), vaikka mitään ei ole enää tehtävissä. Ja vanhemmat vetävät herneet nenään, kun lääkäri kehtaakin ehdottaa semmoista asiaa kuin saattohoito.

Tiedän kyllä kuinka vaikeaa se on, laskea kuoleman sairas ihminen lähtemään. Sydän käskee tekemään kaikkensa, mutta järjen pikku ääni hokee päässä, että ei enää hoitoja, ei enää hoitoja! Ja mun mielestä nuo elämää pitkittävät hoidot ovat kidutusta ja omainen ei todellakaan ajattele silloin sitä sairasta vaan itseään (=ei kestä surua).

Mutta sen Alexin perhe on kyllä ihana. Harmi vaan, että myös Alex menehtyy Justinin lailla :(

Itse olen seurannut kahden ihmisen kuolin kamppailua syöpää vastaan ja syöpä voitti viis nolla ja toivon, etten enää ikinä joudu samaan tilanteeseen.

En ole katsonut dokkaria, mutta kuvaamasi tapaus on varmaan tallennettu filmille juuri siitä syystä, että me ihmiset olemme niin erilaisia.

Millainenkohan opetusfilmi olisi sellainen "dokkari", jossa kaikki kuolemansairaan lapsen vanhemmat osaisivat aina toimia tasan tarkkaan oikein: kun lääkäri sanoo, että mitään ei ole tehtävissä, niin vanhemmat toteaa, että kiitos tästä ajasta Jesse, mutta nyt saat vaan kipulääkkeitä, että saadaan sutkin sitten haudattua.

Eiköhän meistä moni roikkuisi siihen viimeiseen hengenvetoon kiinni siinä lapsen elämässä, että jos kuitenkin se lapsi seuraavana aamuna nousisi terveenä ylös sängystä.

että tästä selvitään. Niin se on vain tehtävä. Ei auta voivottelu tulevasta, vaan faktat peliin ja yrittämään. Jos tuo ajatus on vanhemmilla niin en siitä syytä.

T. osasto 10lle taas menevä vanhempi

Totta puhut, syöpää hoidettaessa on pakko ajatella, että tästä selvitään. Muuten ei pää kestä.



Kun ei yksinkertaisesti pysty ajattelemaankaan sitä, että lapsi menisi hoidoista huolimatta. Ei pääsisi eskariin, kouluun, mihinkään ja elämä jäisi vain siihen muutamaan vuoteen.



Hoitojen rankkuuden vuoksi on muutenkin pakko uskoa, että niiden avulla elämä jatkuu.



Teille suuresti voimia omaan koitokseenne. Meillä läheinen lapsi juuri sai terveen paperit ja elämä jatkuu. Toistaiseksi, uusimisen mahdollisuus on melko korkea.



Minä en ole lapsen äiti, vaan läheinen sukulainen ja itken juuri nyt tätä kirjoittaessani. Kaksi vuotta ja risat seurasin, kuinka pientä hoidettiin ja reipas, urhea pikku ihminen puhui tyyliin "sitten kun mulle ei enää ole syöpää" tai "ennen kuin mulle tuli tämä syöpä". Nyt ei enää ole syöpää ja toivottavasti ei uusikaan. Sitä en halua edes ajatella.



Kuten joku sanoi, on ihan eri asia haudata aikuinen ihminen kuin lapsi. Lapsella jää niin hurjasti elämää elämättä.

Hänkö tässä maailmassa päättää kuinka ihmisten tulee reagoida vakavasti sairastuneen lapsensa kamppailuun kuolemaa vastaan? Ap, kirjoituksestasi päätellen olet idiootti, sorry vaan.

että "lastenlääkärillä" käydään vielä yli kaksikymppisenäkin. Esimerkiksi itse tiedän erään joka kävi vauvasta 23-vuotiaaksi saman lääkärin luona.

Justinillehan tehtii joitain uusia hoitoja, joita oli ehkä vain tuossa sairaalassa, lisäksi kävi Teksasissa hoidoissa.

aika hirveätä olisi Justinin lääkäreillä ja läheisillä ollut sanoa Justinille että sä nyt oot niin sairas ettet oikein bonjaa tätä juttua, ei sulle enää mitään hoitoja kannata antaa. Kyseessä kuitenkin lapsi joka ei ole kykeneväinen ikänsäkään puolesta ymmärtämään asiaa.

ollenkaan katsonut kyseistä dokkaria, kumpaakaan osaa. Luulin lapseksi Justinia kun tässä ketjussa puhuttiin että lastensairaalassa... Miksi täysi-ikäinen on lastensairaalassa? Vaikka kuinka olisi tuttu sairaala...

aika hirveätä olisi Justinin lääkäreillä ja läheisillä ollut sanoa Justinille että sä nyt oot niin sairas ettet oikein bonjaa tätä juttua, ei sulle enää mitään hoitoja kannata antaa. Kyseessä kuitenkin lapsi joka ei ole kykeneväinen ikänsäkään puolesta ymmärtämään asiaa.

Ööö tota Justin on 20 v........sairastanut 10 v ajan ja varmasti todella kykenevä tekemään päätökset.

oli kyseessä? ALL, AML, KML...?



Viimeisimmässä jaksossa häiritsi kun ei tiennyt mitä hoidettiin?

Pakko oli kommentoida tätä ketjua kun jäin vähän ihmeissäni osaa teksteistä lukemaan.



Minun 19v tyttäreni kuoli aivokasvaimeen vuosi sitten. Sairasti pitkään, leikattiinkin usempaan kertaan, mutta ei mistään lopulta ollut enää apua.



Hoitojen alkaessa ja edetessä oli itse sitä mieltä että kaikki mahdollisuudet on viimeiseen asti kokeiltava. Hän haluaa parantua ja jatkaa elämää poikaystävänsä kanssa, alkaa opiskella yms.



Loppu vaiheessa hän meni kuitenkin todella huonoon kuntoon. Toisina päivinä oli ihan järjissään, toisina taas ei todellakaan oma itsensä. Hän pelkäsi kamalia kipuja joita hänellä oli ja halusi niiden loppuvan. Samalla hän kuitenkin pelkäsi myös kuolemaa ja toivoi että saisi elää.



Lääkärit tekivät seläväksi sekä meille vanhemmille että tyttärellemme ettei mitään ollut enää tehdätvissä. Kaikki hoidot mitä voitaisiin antaa pitkittäisivät elämää korkeintaan parista viikosta muutamaan kuukauteen.



Vaikka tiesin että tyttäreni oli halunnut kaikki mahdolliset hoidot parantuakseen, en tuossa tilanteessa olisi voinut päättää hoitojen jatkamisen puolesta. Tottakai jos pienikin mahdollisuus paranemiseen olisi ollut, mutta kun ei ollut. En olisi voinut pitkittää tyttäreni kärsimyksiä vain muutaman kuukauden takia. Enemmän ne kuukaudet olisivat olleet meitä muita kuin häntä itseään varten. Eivät ne kaameat kivut olisi kuitenkaan mihinkään kadonneet, vaikka hoitoja olisi jatkettu. Todennäköisesti vain lisääntyneet.



Vanhempana oli todella vaikea tehdä päätös tyttären hoitojen lopettamisesta (jouduimme sen mieheni kanssa tekemään, koska tyttäremme oli hyvin sekava eikä voinut tehdä päätöstä). Päättää siitä että nyt on aika päästää irti ja antaa toisen mennä. Ettei mitään ole enää tehtävissä.



Tiedän kuitenkin tehneeni oikean päätöksen. Olisi ollut väärin pitkittää toisen kärsimystä, ja minkä tähden?? Ketä varten se olisi ollut, kuka siitä olisi hyötynyt?? Ei ainkaan meidän tytäremme.



Ymmärrän että vanhempana voi olla todella vaikea päästää irti lapsestaan tai kenen tahansa läheisestä sukulaisesta, omasta puolisesosta. Itse ajattelen kuitenkin että jossain vaiheessa, jos mitään ei lääkärien mukaan voida enää tehdä, on vain aika päästää irti.