Miksi kutsutaan "ateistivauvan" "kummia"? :D (ev)

ateistivauvalla ei ole kummia

Musta 'kummi' ei ole paha nimitys ateistivauvan kummille. Harva kummi vastaa mistään uskonnolisesta kasvatuksesta tänäpäivänä. Kyllä kummilla on nykypäivänä ihan eritehtäviä.

samoin muiden tuntemieni kastamattomien lasten kummit on ihan vaan kummeja.

Haltijakummi, aikuinen ystävä

Mä voisin olla toi hyvä haltijatar..:)

ap

koska ei ole pakottavaa tarvetta vääntää asiasta vaikeaa.

Meillä puhutaan ihan kummisedästä tai kumpparista. Kyllä vaan aika monella kastamattomalla lapsella on kummi jos toinenkin.

En ole ikinä ymmärtänyt miksi kastamattomalla lapsella edes pitäisi olla jotain kummeja. Älytöntä mun mielestä. Onneksi kukaan ei ole pyytänytkään lapselle jota ei kasteta, koska en todellakaan olisi suostunut.

otsikkosta: en usko, että on olemassa ateistivauvoja sen enempää kuin idealistivauvojakaan. Toiseksi: kummi kuin kummi, lapselle läheinen aikuinen (aikuinen, joka on useimmiten vanhemmille läheinen ja jonka vanhemmat toivovat tulevan lapselle läheiseksi, kenties huolehtivan lapsesta, jos vanhemmille käy jotain?)



Ja sitten kyssäri: kertokaapa te kristityt kummit, miten huolehditte rippilapsenne hengellisestä kasvatuksesta? ja lestat yms. tosiuskovat älkää vaivautuko, kiinnostaa nimenomaan tämä tavisluterilaisen kokemus asiasta.

Ja tämä(kään) systeemi ei ole mikään kristillinen keksintö. Kummi -nimitys on toki kristillistä perää ja ollut vain siinä yhteydessä käytössä.

Mutta muissakin kulttuureissa ja Suomessakin ennen kristinuskoa lapselle on nimetty aikanaan suojelijoita, lähinnä siltä varalta, että vanhemmat kuolevat.



Onkohan kristityillä ylipäätään mitään TÄYSIN omaa? ;)

Jos haluan jollekin tarkentaa, puhun siviilikummeista.

Ja sitten kyssäri: kertokaapa te kristityt kummit, miten huolehditte rippilapsenne hengellisestä kasvatuksesta?

Oon varmaan jäävi vastaamaan, koska en ole enää kristitty. Erosin kirkosta muutama vuosi sitten, mutta aikanaan 18-vuotiaana musta tuli serkkuni lapsen kummi (traditio, meidän suvussa on ollut tapana pyytää lapsen yhdeksi kummiksi joku nuori sukulainen). En tosin silloinkaan ollut uskonnollinen.

Mutta vastaus on, että vaikka kuuluisin kirkkoonkin, en yhtään mitenkään :D Se tuntuis jotenkin tosi vieraalta. Kummilapseni "henkisestä" kasvusta olen huolehtinut ostamalla hänelle vain tarkkaan mietittyjä hyviä kirjoja lahjoiksi :) Mutta valitettavan epäaktiivinen tapakummi olen, lahjat muistan ja n. kerran vuodessa nähdään kun satutaan samaan kaupunkiin pyhiksi, mutta siinäpä se. On tää oma perhe vähän vienyt mehuja kummiudesta...

Mistä tulikin mieleen, en jostain syystä tullut edes ajatelleeksi, että pitäisköhän serkkuani informoida tuosta kirkostaerosta... tietääkö kukaan? Nythän tavallaan heidän lapsellaan on yksi "oikea" kummi vähemmän. Vaikka tuskinpa tuo mihinkään vaikuttaa, lapsikin on jo kohta ripari-iässä.

Kun meillä oli nimiäiset, niin siitä sitten tuli toi nimikummi, mutta yleisesti ihan vaan kummiksi sanotaan. Kyllä meillä on ajatus että kummi on yksi luotettava aikuinen vanhempien ja muiden sukulaisten lisäksi, joka myös opettaa lasta elämään ja opettaa tälle näkemyksiään maailmasta. Lapsemme molemmat kummit ovat kristittyjä vaikka meidän perhe ei olekaan, eikä uskonnolla ole meille mitään merkitystä. Kunhan ovat fiksuja ja välittäviä ihmisiä. Hyvä on lapsenkin oppia että ihmisillä on erilaisia käsityksiä tästä maailmasta. Voivat sitten itse päättää mitä ajattelevat.

Eihän raamattukaan mitään kummeista puhu, joten ihan keksitty juttuhan tuo kummius on myös kristityille.