Rahaa ruokaan 30e viikoksi,mitä ostan kaupasta että selvitään? :(
Kaapeissa on jotain jauhoja ja sellaista,jääkaapissa ei mitään paitsi sinappia ja lihalientä.Perunat ja porkkanat näytti olevan halpoja eli niitä ostan ainakin,leivät teen itse.Mutta mitä ruokia tekisin että rahat riittää?
Kommentit (21)
ja käy täysin jauhelihasta. Säilyy kaapissa ties kuinka kauan.
Osta tummaa rouhetta, se on hyvän makuista eikä haise rehulta kuten vaalea rouhe.
Ja sitten lisäksi perunaa, porkkanaa, kaalia. Käy poimimassa omenoita ja marjoja jostain naapurista, moni antaa luvan mielellään, kun pääsee ylimääräisestä sadosta kätevästi eroon.
Tee itse leipää, puuroa. Maito on kallista, mutta lapsille sitä kannattaa ostaa ja kehottaa tenavia juomaan tarhassa/koulussa pari lasillista päivässä.
Kananliha on myös halpaa. Osta paketti marinoimattomia kanankoipia ja keitä. Liemestä saat keiton liemen, lihoja mukaan. Loput lihat panet kastikkeeksi - tuloksena kaksi ateriaa.
Juustot ja leikkeet voi surutta jättää pois viikon ajaksi, se on vain terveellistäkin.
Ei tuota edes tiukkaa tuolla budjetilla olo. Suunnittele tarkkaan, mitä teet kunakin päivänä. Tähteet hyödynnät tarkkaan.
makkaran ja ostaisin sen sijaan etupäässä lapselle maitoa.
Oletan että perheessä äiti, isä ja 1 lapsi
Lopussa hinta-arvioni2kg sämpyläjauhoa leipiin * 2e
paketti kaurahiutaleita, niistä aamupuurot+leipätaikinaan * 1e
2-3 maitoa (riippuen perheen koosta ym) * 3e
Keittoruokiin: riittänee 2 päiväksi)
2kg perunoita * 2e
porkkanoita *1e
sipuleita *0,5 e
parsakaali * 0,5e
kinkkusuikaleita *1,5e (Pirkka on muistaakseni 1,35)Makaronilaatikkoon (2 päiväksi)
makaronipussi *0,8e
jauhelihaa * 2,5e
munia (joita jää muuhunkin) *1eRaasteeksi
Kaali *0,5e
Ananastölkki * 1eKalakeitto:
(samoja perunoita riittänee)
Paketti seitä tms * 3e
Purjo tms muu makuvihannes '1,5eHedelmiä * 2e
Litran jugurtti X 2 *2eHalvin juusto *3e
Makkara * 1,5eTässä lienee se 30e. Eihän se paljon ole mutta pärjännet
maidon/piimän ostaisin vain viikoksi niin että lapsi/lapset saavat, itse voi juoda vaikka vettä.
Siis kuinka iso ap:n perhe oli ?
Todellakin, jatkoa ajatellen kannattaa opetella tuo soijarouheen käyttö. Tulee edullisemmaksi ja on terveellisempää. Soijarouhe pitää keittää ensin vedessä ja sitten "ruskistaa" öljytilkan kanssa kera REILUN maustemäärän!
Soija vaatii reilummin maustamista kuin jauheliha , siinä syy miksi moni epäonnistuu ja soijakokeilut jää lyhyeen.
Itse ostan rahapäivänä ison satsin soijarouhetta ja yleensäkin kaappeihin täydennystä.
musta soijan voi maustaa melkolailla samaan tyyliin kuin jauhelihankin...
voi myös turvottaa suoraan kiehautetussa lihaliemessä/kasvis/kana. Tulee samantein se maku,
soijahan itse ei maistu miltään vaan se maistuu ruuassa siltä, millä se maustetaan. Ei ole suolan määrän kanssa ongelmia jos suoraan liemikuutiosta tehdyssä liemessä turvottaa. Tämä seos vastaa paistettua jauhelihaa, eli se sitten esim makaronilaatikon täytteeksi
30€ tilillä, tili tulee vasta viimeinen päivä. Pitää ostaa bensaa, jotta töissä pääsee kulkemaan ja ruokaa, mutta kyllä pärjää. Onneks lapset tykkää paljon puurosta, perunat on halpaa, jauheliha myös..niillä pärjää hyvin. Iltapalaksi soppaa metsästä poimituista marjoista ja hyvin maistuu lapsille :D
Kaalipataa, porkkanoilla ja sipulilla höystettynä, lisäksi makaronia, kyllä maha täyttyy eikä kukkaro paljoa kevene!
Uunimakkara on halpaa lihaa. Maksaa saa halvalla, maksapihvit on hyviä.
Pääsääntöisesti kasvikset on halpoja, liha kallista.
T: Kasvissyöjä joka ei nyt odotusaikana pysty syömään papuja, kaalia eikä sipulia (vatsa ei vaan sulata)
tarvitse keittää. Riittää kun kiehauttaa kasvisliemikuution vedessä ja vain laittaa nää rouheet sinne turpoamaan, ei tarvi enää keittää.
Linssit ovat edullisia, ravitsevia ja täyttäviä.
samoin ihan perinteinen purkkihernekeitto! halpaa, täyttävää, suht terveellistä!
ja muista puurot, osta hiutaleita :)
...ja kananmunat, edullista proteiinia!
kaurahiutaleita, makaronia, jauhelihaa, hernekeittoa. Lasten kanssa tai yksin marja- ja sienimetsään viikonloppuna.
perunat ja porkkana ton joo halpoja, vähän jotain muuta joukkoon niin kasassa on juuressosekeitto. Ja keittoja kannattaa mutenkin suosia :)
lisäksi vähän jauhelihaa, jota voit jatkaa soijarouheella, niin saat kaalilaatikkoa, -pataa tai -keittoa.
kun valitsee sika-nautajauhelihan :).Laatikon kun voi tehdä lihaliemeekin niin säästää maidossa.Eikä kananmunakaan ole välttämättömyys.Ja laatikkoa voi syödä useamman päivän :).
Pasta on halpaa, kuten myös tonnikala. Riittää pariksi päivää. Onko lapsia ja minkäikäisiä? Jos ovat päiväkodissa/koulussa niin silloihan saavat siellä vähintään lounaan.
ne paistat ja puhdistat ja teet niistä 3-4 ruokaa
200g jaulelihaa sekaan. siitä syö useamman kerran
Oletan että perheessä äiti, isä ja 1 lapsi
Lopussa hinta-arvioni
2kg sämpyläjauhoa leipiin * 2e
paketti kaurahiutaleita, niistä aamupuurot+leipätaikinaan * 1e
2-3 maitoa (riippuen perheen koosta ym) * 3e
Keittoruokiin: riittänee 2 päiväksi)
2kg perunoita * 2e
porkkanoita *1e
sipuleita *0,5 e
parsakaali * 0,5e
kinkkusuikaleita *1,5e (Pirkka on muistaakseni 1,35)
Makaronilaatikkoon (2 päiväksi)
makaronipussi *0,8e
jauhelihaa * 2,5e
munia (joita jää muuhunkin) *1e
Raasteeksi
Kaali *0,5e
Ananastölkki * 1e
Kalakeitto:
(samoja perunoita riittänee)
Paketti seitä tms * 3e
Purjo tms muu makuvihannes '1,5e
Hedelmiä * 2e
Litran jugurtti X 2 *2e
Halvin juusto *3e
Makkara * 1,5e
Tässä lienee se 30e. Eihän se paljon ole mutta pärjännet