Keskosen synnyttäneiden kokemuksia?

itse synnytin rv 26+4



Jouduin näkemään kolmen lapsen kuoleman, sekä yhden elvytyksen alusta loppun ja todistamaan, kun elvyttäjä sanoi kuolinajan. :(



Alussa olin onnellinen siitä, että olin äiti. Ja minulla oli pieni vauva (670g ja 29 cm).

Aika kohden sairaalalla juokseminen alkoi ottaa voimille, mutta tietenkin kävimme rakkaamme luona :)



Keskosaika oli todella rankkaa niin henkisesti, kun fyysisestikkin. Ensimmiset imetykset sain kokeilla vasta kun lapsi oli 3kk ja sitä kestikin kaikkiaan vuoden ikään asti. (lypsin maitoa vauvalleni ja luovutin loput sairaalalle muille keskosille.



Kaksi lähtöä tuli yölä sairaaalle alussa, koska vauva alkoi hengittää apulihaksilla (josta seurasi viikon sairaala-aika tarkkailussa).



Kauheesti minulla ei ole muistikuvia tunteista, koska tuntuu, että elin pilvissä koko sairaala-ajan. Niin väsymyksen, kun huolenkin takia.



Lapsemme on nyt terve ja hyvin voiva 3-vuotias. Keskosen keuhkotauti ainut mitä on todettu, sekään ei suuremmin nyt vaikuta, eikä pitäisi vaiuttaa tulevaisuudessa elämään (kilpaurheilijaa hänestä ei tule)



Tsemppiä teille kovasti ja toivottavasti vauva ei syntyisi vielä

Paljon tsemppiä teille

olivat isoja keskosia (2,4 kg ja 2,5 kg) eikä mitään erityistä verrattuna täysiaikaisiin.

www.kevyt.net/

Mulla alkoi kaksosia odottaessa rv30. Sappiarvot olivat tosi huimat. Sain lääkityksen ja laskivat kohtuullisiksi. Vietin raskauden loppuajan sairaalassa, jossa otettiin käyriä kolmesti päivässä. Synnytys käynnistettiin rv36. Lapset olivat jotakuinkin 2,5-kiloisia ja hyvävointisia. Alkuun syöminen oli takkuamista, mutta muuten ei ongelmia.



Hepatoosipotilaiden raskauksia ei yleensä päästetä loppuun saakka, mutta tuskin synnytystä käynnistetäänkään ennen kun lapsi on "hyvillä viikoilla".

En tahdo pelotella eikä läheskään aina mene näin. Nykyisin keskosilla on tosi hyvät mahdollisuudet selvitä. Mutta itse tarinaan.



Minulla meni vedet 26+2 viikoilla, jouduin heti sairaalaan. Viikoilla 29+1 alkoi tulehdusarvot nousemaan ja päädyttiin kiirelliseen sektioon. Itse olin ajatellut että taidan maatas sairaalassa loppuun asti. Tyttö painoi 1130g. Oli pieni taistelija ja sairasti lyhytkasvuisuutta. Keuhkokone hoitoa kesti kaksi viikkoa koska keuhkot olivat pienet ja kehittymättömät.



Kotoamme oli yliopistolliseen sairaalaan 300 km, siellä lapsemme oli ensimmäisen 1,5 kk. Lopulta päästiin siirtymään lähemmäs 150 km päähän. Tytön luona oltiin paljon. Meille puhuttiin "koti" sairaalassamme suoraan tyttömme tilanteesta. Koko ajan muistutettiin myös pahimmasta.



Kehitystä kuitenkin tapahtui, tyttö alkoi jokeltamaan ja kasvoi pienuudestaan ja sairaudestaan huolimatta hyvin. Oli oikea seuraneiti ja osaston ilopilleri, viihdytti hoitajia, lääkäreitä ja laitosapulaisia.



Yhteistä matkaa meille kertyi lähes puolivuotta. Kunto kuitenkin huonontui pikkuhiljaa, ei sitä tytöstä nähnyt, mutta koneet puhui karua kieltään. Kun se viimeinen puhelu tuli tiesimme mitä oli vastassa. Toivoa ei menetetty koskaan, mutta olen todella kiitollinen osaston henkilökunnalle että he valmensivat meidät myös pahimpaan.



Toivon teille paljon onnea ja selvitymistä. Meidän keskosemme oli niistä noin 10:stä yhtä aikaa syntyneestä, jolle kävi näin.