Ville Pusa naimisiin

Olisi kiva tietää mikä alkupään viestittelijöistä olisi se oikea suruaika,5v,10v vai mikä?



Eiköhän kyseinen henkilö ole tarpeeksi surrut ja elämän täytyy jatkua. Vai olisiko parempi, että isä surisi lopunikäänsä,masentuisi ym. sehän varmaan olisi lapselle parasta!



Jokainen suree sen ajan, kun suree ja ei ne muistot ym. häviä sieltä mihinkään vaikka elämä jatkuisi. Toivon perheelle onnea!

Oli tosi sympaattinen juttu Me Naisissa joku aika sitten.



He kertoivat kuinka Jenni on ja tulee aina olemaan heidän elämäänsä ja tämä uusi naisystävä puhui minusta tosi nätisti kuinka ei voisi ajatellakaan astuvansa jotenkin Danan äidin paikalle vaikka onkin tullut tosi läheiseksi tytön kanssa.



Mulle tuli oikein tosi hyvä olo siitä jutusta. Muistan kuinka apea Ville Pusa oli siinä Elämä Pelissä ohjelmassa ja kuinka sanoi jälkeen päin saaneensa siitä hirmuisesti voimaa hyväksyä tapahtunut.



Ei se tuo Jenniä takaisin, että jää tuleen makaamaan ja suremaan. Ei se tarkoita että "se vanha on unohtunut". Ei varmaan unohdu koskaan!Minusta on hienoa että on löytänyt uuden onnen.



Omassa ystäväpiirissäni on nuori leski, joka menetti aviomiehensä - kolmen lapsen isän todella nopeasti edenneeseen sairauteen. Miehen toive oli ollut, että jatkaisi elämäänsä ja antaisi uuden onnen tulla jos on tullakseen. Nyt on kihloissa, aviomihen kuolemasta on kohta 2 vuotta. Myös uusi puoliso on nuori leski.

ja kiinnostaa heitä, jotka oikeasti on vähiten kiinnostuneita heitä kiinnostavan ihmisen hyvinvoinnista.



Jokainen rakkaus on erilainen ja en usko, että tässä toista samanlaista ihmistä etsitään. Suruaika voi olla Juha Miedon kaltainen, että päättää keskittyä seuraavat 10 v lapseensa ja ei naisia taloon. Kuka meistä tietää milloin rakastuu vaikkapa erottuaan? Jotkut ajattelee että ei enää ketään, itse päätin eron jälkeen niin, mutta eikös sitä juuri silloin sitten löytänytkin rakkaan.

Parempi ihmisen rakastua kuin surra asiaa, jolle ei voi mitään, suru on ihmistä alaspäin vetävää.

Oli leski tai ei, niin minusta on aika nopeasti edetty.

Oli leski tai ei, niin minusta on aika nopeasti edetty.

No sinun avioliittosi ei tässä onneksi kyseessä ollutkaan:D

Hra Pusa on aloittanut surutyönsä Jenni-vaimon menetyksen suhteen jo paljon aiemmin kuin kuolinpäivänä.



Äitini menetti miehensä eli minun isäni syövälle hieman yli vuoden sairastettua ja meidän perheen surutyö alkoi jo silloin kun diagnoosi selvisi eli silloin elinaikaa n. vuosi annettiin..



Pusa on siis pidempään jo surrut ja hienoa, jos löytää onnen elämäänsä :O)

ettei av-mammojen mieli pahoitu?



Haloo, antakaa ihmisten elää, ollaan onnellisia heidän ja pikku tyttären puolesta, ei ole ihmisen hyvä elää yksin. Kyllä kaksi vuotta on erittäin säädyllinen aika odottaa uudelleen avioitumista.



Vuosikin riittäisi.

Hra Pusa on aloittanut surutyönsä Jenni-vaimon menetyksen suhteen jo paljon aiemmin kuin kuolinpäivänä. Äitini menetti miehensä eli minun isäni syövälle hieman yli vuoden sairastettua ja meidän perheen surutyö alkoi jo silloin kun diagnoosi selvisi eli silloin elinaikaa n. vuosi annettiin.. Pusa on siis pidempään jo surrut ja hienoa, jos löytää onnen elämäänsä :O)

Itse olen myös oman äitini saattanut hautaan 30v. ja tosiaan syövän takia. Surutyötä tuli tehtyä siitä lähtien, kun syöpä todettiin ja rapiat puolivuotta niin oli hautajaiset. Eli sen jälkeen elämän piti taas jatkua.

Villen puolesta.



Puolison ja lapsensa äidin menettäminen niin lyhyen yhteisen ajan jälkeen on varmasti kamalampaa kuin kukaan osaa edes kuvitella.



Jos uusi rakkaus on tullut Villen tielle jo nyt niin olen onnellinen hänen puolestaan ja toivotan parille kaikkea hyvää täydestä sydämestäni.

että Ville on löytänyt rinnalleen ihmisen, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä. Tuskinpa Villen edesmennyt vaimokaan olisi toivonut, että Ville jää loppuelämäkseen yksin.

Aika ripeästi Ville avioitumassa mielestäni.

Tammikuussa tavattu, joulukuussa häät..

Vielä kun tietää, ettei Villen puolison kuolemastakaan ole kuin pari vuotta, niin voi pitää Viltsua aika nopean toiminnan miehenä.

Onni hänelle suotakoon toki.

En usko että on yhtään hätäilty, eikä mielestäni ole liian nopeasti edetty. Tämä avioon astuva neitokainen on niin jalat maassa-tyyppi että ei varmasti ole hätäilyä eikä hössötystä. Korkeintaan on niin ihana nuori nainen että on Ville pelännyt että joku muu nappaa jos hän ei heti ota itselleen ;)

Itse kyllä toivotan runsaasti onnea parille.

Ei ole teiltä pois että joku muu on onnellinen. Kauanko sitä puolisoa pitäisi surra ja millä tavalla? Luuletteko te oikeasti että joku unohtaa kuolleen puolisonsa samantien? Ei varmasti. Mitä se vuosia yksin eläminen auttaa asiassa, kertokaa!

kaksi marjaa, ihan samannäköisiä. Tavallaan entinen avioliitto jatkuu uuden myötä.

<a href="http://static.iltalehti.fi/viihde/pusa0611PP_vi.jpg" alt="http://static.iltalehti.fi/viihde/pusa0611PP_vi.jpg">http://static.iltalehti.fi/viihde/pusa0611PP_vi.jpg</a&gt;

<a href="http://static.iltalehti.fi/viihde/juttupusanaimisiin1JOB_vi.jpg" alt="http://static.iltalehti.fi/viihde/juttupusanaimisiin1JOB_vi.jpg">http://static.iltalehti.fi/viihde/juttupusanaimisiin1JOB_vi.jpg</a&gt;

pikkuisen on taas ulkonäkökeskeistä ajattelua mammoilla

Että leskimiehet, joiden avioliitto on ollut onnellinen, avioituvat nopeammin kuin sellaiset, joiden avioliitto on ollut onneton, heillä kun on hyvä käsitys avioliitosta ja naisista ja kaipaavat kipeästi taas rinnalleen rakastavaa puolisoa. Naisilla juttu menee kuulemma toisin päin, naiset jäävät usein yksin onnellisen parisuhteen jälkeen puolison kuollessa, kun tuntevat, ettei kukaan voi täyttää edesmenneen paikkaa.

Toivon kaikkea hyvää koko perheelle.

Kyllä sitä terve nuori ihminen, lapsen kanssa vielä, kaipaa toista ihmistä rinnalleen. Hyvät muistot varmasti on ensimmäisestä puolisosta, eikä kukaan vastaavassa tilanteessa ollut todellakaan usko sellaista "nopeastipa edellinen unohtui" -ajattelua - kuollut puoliso ei unohdu ikinä.

Ei tainnut kyökkisykoloogit olla oikeassa tällä kertaa?

Kun on kerran menettänyt hyvän puolison kuolemalle, on edelleen usko rakkauteen tallella ja rakkautta annettavana. Uusi suhde ja avioliitto ei tarkoita vanhan häpäisyä vaan kertoo voimasta, joka voi olla juuri tuon edellisen liiton ansiota.

Sinulle, joka kirjoitit: "Jotenkin surullista. Äkkiä se vanha unohtuu." Uusi suhde ei tarkoita vanhan rakkauden unohtumista.

On vain kovin mautonta julkisesti verrata, että vasta tämä on nyt oikeaa rakkautta. Nelikymppiinen, joka ilkkkuu, että eipä meidän alkuhuuma haihtunut mihinkään, tekee itsensä naurettavaksi 11 kuukauden seurustelun jälkeen. En tiedä, onko ollut toimittajan vai haastateltavan valinta puhua entisestä avovaimosta lapsen "biologisena" äitinä.

Kyllä pieni tytärkin ansaitsee onnen.

sun pitää surra tietty aika-ajattelua. Tietenkin jos pari kuukautta kuoleman jälkeen on jo kihloissa, niin ihmettelen minäkin sen kiintymyksen syvyyttä.



On kai silläkin merkitystä, onko kuolema ollut yllätys vai onko siihen ollut aikaa valmentautua, kuten tässä tapauksessa oli. Mun mielestä ei ole meidän asia arvostella hänen naimisiinmenoaan, itse hän parhaiten tietää mikä on hänelle sopivaa ja onko hän valmis naimisiin.



Itse olin naimisissa vähän yli 2 vuoden kuluttua, ja siitä kuuluu kiitos siskolleni, joka toi minulle puoliväkisin koiran noin vuoden päästä avokkini kuolemasta. Oli pakko lähteä ulos, ja sain elämäniloni takaisin. Näillä lenkeillä kerran tapasin miehenikin. Ehkä Viltsulla lapsi on pakottanut elämään eteenpäin ja samalla ollut "päänselvittäjä".



Elämä jatkuu.

ympäriinsä, että tämä nykyinen suhteesi on oikeaa rakkautta, mitä et ole koskaan aiemmin kokenut ja sanonut, että vainajasta ei sitten enää puhuta?