Milloin mä opin, että paniikkihäiriöstä ei voi parantua tahdonvoimalla...

Minä pääsin eroon ahdistuneisuudesta ja paniikkikohtauksista 2,5 vuoden terapian ja lääkkeiden ansiosta. Tahdonvoima ei ehkä auta, mutta terapian pitäisi auttaa! Sinä todella voit parantua, mutta sinun ei tarvitse tehdä sitä yksin. Anna jonkun pätevän ihmisen auttaa.

ja terapeutin vaihtoakin on tullut kokeiltua. Sama tauti jyllää. Kyllä se terapia auttanut on, mutta ei se parantanut ole.

ja antaa sen sanella elämäänsä, kulkemisia bussissa, kauppakassin pakkaamisia ja niin edelleen. Se voi hyvin, kukkii ja rönsyilee, jos sitä vaalii. Siitä voi saada itselleen liiankin hyvän kaverin, josta ei edes pysty luopumaan.

Minusta on parempi hyväksyä, että se kiusaa joskus hetken, mutta selättää sitten järkipuheella. Paniikkihäiriö rajoittaa elämää, jos sen antaa tehdä niin.

Eikä tartte tulla päälle, häiriöt on varmaan eri asteista, mutta noin pääpiirteittäin oireilua voi lieventää harjoittelemalla.

Oireiden lievyys nostattaa silti verenpainetta ja pidemmällä ajalla se vaurioittaa aivoja ja rasittaa sydäntä.

Tuollanen kamppailu väsyttää elimistön ja lyhentää elinikää. Eli näille itsepäisille ihmisille jotka eivät anna periksi on odotettavissa hyvin lyhyt elinikä abaut 5o vuotta.

Sydänkohtaus tulee vielä. Miksi rasittaa elimistöä vain sen tähden että oire olisi lievempi? Oire on aina oire ja rasittaa hermostoa.

Siksi lääkäri usein määrää betasalpaajia jotka laskevat verenpainetta. Lisänä myös erilaisia masennuslääkkeitä yms epämääräistä. Masennuslääkkeetkin voivat nostaa verenpainetta.

Kierre on paha.

mulla on paniikkikohtauksiin auttanut just nimenomaan päinvastainen ajattelu. Eli ajattelen tietoisesti, että kohtaus voi ja saa tulla. Tärkeää mulle on ollut oppia ajatusmalli, että se kohtaus saa sitten mennäkin ihan samalla tavalla kuin tulikin. Eli tavallaan se paniikki menee musta "läpi", mutta ei jää päälle.

Luin tätä ketjua ja meinasin saada paniikkikohtauksen. Edellisestä kohtauksesta oli jo melkein kaksi vuotta.



Sydän alkoi hakata ja päässä jo humista. Minulla on tiukkojen paikkojen varalle betasalpaajia, joten menin kiiruusti käsilaukulle ja nappasin yhden. Sitten join vettä ja pidätin hengitystä, ettei tulisi hyperventilaatiota. Huhhuh. Selvisin säikähdyksellä, eikä tullut kuolemafiilistä, mutta kyllä nyt vähän heikottaa ja on veltto olo.

mulla on paniikkikohtauksiin auttanut just nimenomaan päinvastainen ajattelu. Eli ajattelen tietoisesti, että kohtaus voi ja saa tulla. Tärkeää mulle on ollut oppia ajatusmalli, että se kohtaus saa sitten mennäkin ihan samalla tavalla kuin tulikin. Eli tavallaan se paniikki menee musta "läpi", mutta ei jää päälle.

minulla se pelko on ihan konkreettisia asioita. Esim sitä että kuka kantaa minut ulos sieltä hypermarketin perimmäisestä kolkasta, jos minä en pysty sieltä yksin kävelemään ulos...

Luin tätä ketjua ja meinasin saada paniikkikohtauksen. Edellisestä kohtauksesta oli jo melkein kaksi vuotta. Sydän alkoi hakata ja päässä jo humista. Minulla on tiukkojen paikkojen varalle betasalpaajia, joten menin kiiruusti käsilaukulle ja nappasin yhden. Sitten join vettä ja pidätin hengitystä, ettei tulisi hyperventilaatiota. Huhhuh. Selvisin säikähdyksellä, eikä tullut kuolemafiilistä, mutta kyllä nyt vähän heikottaa ja on veltto olo.

ap

on juuri niin masentavaa luettavaa. Kun minulle ei ole yrityksista ja tahdostani huolimatta käynyt niin. Minä en ole parantunut, vaikka olen tehnyt kaikki ehdotetut konstit ja kokeillut ties mitä vaihtoehtohoitoja. Jotenkin kaipaisi vain sitä rinnallakulkijaa, joka sanoisi, että Mä tiedän miltä susta tuntuu. Et ole yksin.

Eihän se nyt sinun syysi ole, että tulin tätä ketjua lukemaan :) Luulin tosiaan, ettei kohtauksia enää tulisi minullekaan, kun olen pärjännyt hyvin nämä viimeiset pari vuotta. Vasta nyt tajusin miten stressaantunut olen.



Kohtaukset alkoivat aikoinaan kun muutin toiselle paikkakunnalle miehen perässä ja tein totaalisen elämänmuutoksen. Eli jätin työn, ystävät, lemmikin, oman kotini ja meninkin naimisiin mieheni kanssa. Kaikki tuntui silloin hyvältä ja oikealta, (ja olikin) mutta tietämättäni stressasin ja sain sitten tämän paniikkihäiriön.



Terveisin se joka meinasi saada kohtauksen äsken

Minulla ei ole dignosoitu paniikkihäiriötä, mutta vaikeissa tai stressaavissa elämäntilanteissa ole kokenut inhottavia ahdistusoireita, pelkoa ja pahaa oloa.



Olen oppinut hillitsemään niitä juuri kuten olette kuvanneet, eli suhtautumalla niihin rauhallisesti, tiedostamalla mistä on kyse ja olemalla itselleni armollinen. Minua helpottaa tosi paljon tiedostaa, että kyse on psyykkisestä asiasta eikä esim. jostain tappavasta taudista.



Aurinkoista loppukesää teille kaikille. :)

parantua tahdonvoimalla eikä monesta muustakaan taudista. Sen sijaan paniikkihäiriön voi oppia hyväksymään tahdonvoimalla.



Olisi paljonkin jaettavaa, samanlainen tausta ja ajatukset. Itse olen sairastanut sitä välillä rankkana ja välillä helppona n. 10 vuotta. Yleensä ilman lääkitystä ja aina kun luulen, että tauti on selätetty se iskee voimakkaampana.

parantua tahdonvoimalla eikä monesta muustakaan taudista. Sen sijaan paniikkihäiriön voi oppia hyväksymään tahdonvoimalla.



Olisi paljonkin jaettavaa, samanlainen tausta ja ajatukset. Itse olen sairastanut sitä välillä rankkana ja välillä helppona n. 10 vuotta. Yleensä ilman lääkitystä ja aina kun luulen, että tauti on selätetty se iskee voimakkaampana.

parantua tahdonvoimalla eikä monesta muustakaan taudista. Sen sijaan paniikkihäiriön voi oppia hyväksymään tahdonvoimalla.



Olisi paljonkin jaettavaa, samanlainen tausta ja ajatukset. Itse olen sairastanut sitä välillä rankkana ja välillä helppona n. 10 vuotta. Yleensä ilman lääkitystä ja aina kun luulen, että tauti on selätetty se iskee voimakkaampana.

Mulla ainakin oireet vaihtelevat niin paljon, että en ole oikein oppinut itseäni edes psyykkaamaan, kun ei tiedä usein mistä kyse. Jälkikäteen vaan toteaa, että jaahas vanha kunnon tauti.

Kun teillä on paniikkihäiriö