Kätilöni on helvetistä, kerro kokemukset. Toimitus.
Kommentit (4)
Kokemuksia kätilöistä, jotka ovat suoraan helvetistä vaan kehiin.
Kokemuksia kätilöistä, jotka ovat suoraan helvetistä vaan kehiin.
En ole mikään ruuneperi, joten lyhyestä virsi kaunis.
Menin synnyttämään toista lastamme, synnytys eteni hitaasti ja meidät lähetettiin kotiin takaisin. Käskettiin tulla takaisin sairaalaan, kun kivut on niin kovat, ettei pysty enää olla. Menin muutaman tunnin päästä takaisin, mutta kohdunsuu ei ollut avautunut paljoakaan. Kivut olivat silti kovat ja puhelin kivunlievitystoivomuksistani, joihin kätilö totesi, että ollaankos tänne tultu lasta synnyttämään vai kipua lievittämään. Suostui kuitenkin antamaan ilokaasua. Kivut olivat järkyttävät ja itse olin kätilön asenteesta hämmentynyt. Kiskoin tuskaani ilokaasua sillä seurauksella, että melkein menetin tajuntani. Vasta siinä vaiheessa kätilö ymmärsi, että minuun oikeasti sattuu. Silloin oli kuitenkin jo myöhäistä, lapsi syntyi ilman kivunlievitystä. Sinänsä "luomusynnytys" oli ihan ok kokemus, mutta kätilön asenne oli todella nuiva ja asiaton.
käyttää noin alatyylistä ja sivistymätöntä ilmaisua?