Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Milloin lapsettomuudesta pitäisi huolestua? OV

Vierailija
15.08.2010 |

Minun kuukautiskiertoni on ollut aina hieman sekava, kuukautiset ovat tulleet tosi harvoin. Gynen mukaan se johtui keltarauhashormonin puutteesta. Nyt viimeiset puolitoista vuotta kuukautiseni ovat kuitenkin tulleet säännöllisesti, maksimissaan parin päivän heitoilla. En ole syönyt lääkitystä.



Olemme harrastaneet seksiä ilman ehkäisyä jo useamman vuoden mutta mieheni asuu eri paikkakunnalla kuin minä, eli seksielämämme ei aina ole ollut kovin aktiivista. Olemme myös miehen työstä johtuen olleet erossa useamman kuukaudenkin kerrallaan, eli varsinaisesti säännöllistä vauvanyrittämistä emme ole voineet harrastaa.



Kysynkin nyt (olemme vihdoin muuttamassa pysyvästi saman katon alle, olemme tähän asti asuneet aina silloin tällöin muutaman kuukauden yhdessä), että missä vaiheessa ihmiset hakeutuvat lapsettomuushoitoihin? Itseäni hieman pelottaa sillä moni ystäväni on tullut raskaaksi toisesta kierrosta tms.



Luin joskus jonkun artikkelin että mikäli pari hakeutuu lapsettomuushoitoihin ja he ovat "Liian vähän" seksiä, heidät passitetaan vielä takaisin yrittämään, pitääkö tämä paikkansa? Kun olemme olleet yhdessä, olemme alun huuman jälkeen harrastaneet seksiä noin kaksi kertaa viikossa, keskimäärin.

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
15.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensä pitää yrittää kotikonstein vuosi ja jos ei ala raskautta kuulua, voi hakeutua julkiselle puolelle hoitoon. Siinäkin menee sitten aikansa jonotellessa. Jos teillä on varaa yksityisen hoitoon, siellä ei ole mitään aikarajoja. Toki kannattaa pari-muutama kuukausi yrittää ja sitten mennä yksityiselle. Osta ovulaatiotestejä, niin tiedät ajoittaa yhdynnät ovulaatioiden yhteyteen.



Minulla tosin kävi julkisen puolen kanssa niin, että kävin ensin yksityisellä gynellä juttelemassa epäsäännöllisistä kuukautisista 3 kk pillereiden lopettamisen jälkeen. Hän katsoi ultralla ja totesi minulla olevan PCO (monirakkulaiset munasarjat). Sain häneltä jo Clomifen kuurin, mutta se ei tuottanut tulosta. Kehoitti hakeutumaan julkiselle hoitoon ja jonottamisessa ei onneksi mennyt kuin muistaakseni parisen kuukautta. Sitten kävimme verikokeissa, spermakokeessa jne. Vasta tämän jälkeen pääsin aloittamaan hormonihoidot (Puregon pistokset jne). Jotta päästiin siis tähän pisteeseen, meni aikaa n. puoli vuotta julkiselle ilmoittautumisen jälkeen. No, nuo hoidot eivät tepsineet, yritimme 6 kiertoa pistoshoitoa (muutama kierto oli välissä mm. joulunpyhien jne vuoksi). Lopulta pääsin reilun vuoden hormonipistoshoitojen jälkeen IVF hoitoon ja tulin raskaaksi heti ensimmäisellä yrittämällä. Nyt olen 8. kuulla raskaana :). Jos joudut lapsettomuushoitoihin, nopea (ja kallis) tie on yksityinen klinikka. Jos ei ole varaa yksityisiin hoitoihin, kannattaa varautua, että julkisella hoidoissa voi mennä pitkään.



Toivottavasti teillä kuitenkin tärppää ilman mitään hoitoja, kun vaan keskitytte puuhaan ja käytät niitä ovulaatiotikkuja.



N32

Vierailija
2/5 |
15.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli tietenkin haluaisin mennä hoitoon jo heti huomenna:D Mutta ehkä nyt vähän vielä jaksaa odotella.

Tyhmä kysymys, mutta tietääköhän joku paljon ne hoidot yksityisellä maksaa?

ap

Yleensä pitää yrittää kotikonstein vuosi ja jos ei ala raskautta kuulua, voi hakeutua julkiselle puolelle hoitoon. Siinäkin menee sitten aikansa jonotellessa. Jos teillä on varaa yksityisen hoitoon, siellä ei ole mitään aikarajoja. Toki kannattaa pari-muutama kuukausi yrittää ja sitten mennä yksityiselle. Osta ovulaatiotestejä, niin tiedät ajoittaa yhdynnät ovulaatioiden yhteyteen.

Minulla tosin kävi julkisen puolen kanssa niin, että kävin ensin yksityisellä gynellä juttelemassa epäsäännöllisistä kuukautisista 3 kk pillereiden lopettamisen jälkeen. Hän katsoi ultralla ja totesi minulla olevan PCO (monirakkulaiset munasarjat). Sain häneltä jo Clomifen kuurin, mutta se ei tuottanut tulosta. Kehoitti hakeutumaan julkiselle hoitoon ja jonottamisessa ei onneksi mennyt kuin muistaakseni parisen kuukautta. Sitten kävimme verikokeissa, spermakokeessa jne. Vasta tämän jälkeen pääsin aloittamaan hormonihoidot (Puregon pistokset jne). Jotta päästiin siis tähän pisteeseen, meni aikaa n. puoli vuotta julkiselle ilmoittautumisen jälkeen. No, nuo hoidot eivät tepsineet, yritimme 6 kiertoa pistoshoitoa (muutama kierto oli välissä mm. joulunpyhien jne vuoksi). Lopulta pääsin reilun vuoden hormonipistoshoitojen jälkeen IVF hoitoon ja tulin raskaaksi heti ensimmäisellä yrittämällä. Nyt olen 8. kuulla raskaana :). Jos joudut lapsettomuushoitoihin, nopea (ja kallis) tie on yksityinen klinikka. Jos ei ole varaa yksityisiin hoitoihin, kannattaa varautua, että julkisella hoidoissa voi mennä pitkään.

Toivottavasti teillä kuitenkin tärppää ilman mitään hoitoja, kun vaan keskitytte puuhaan ja käytät niitä ovulaatiotikkuja.

N32

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
15.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostelen jos jollain olisi lisäinfoa=)



ap

Vierailija
4/5 |
15.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsettomuus hoitoja antavien klinikoiden netttisivujaaaa!!!

Vierailija
5/5 |
15.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kalliimmat 2000e-3000e per hoitokerta kela-korvauksen jälkeen.



Tähän päälle alkututkimukset noin 500e.



Halvemmat hoidot ovat ihan inseminaatioita ja kalliimmat sitten koeputkihedelmöityksiä.