Meille tulee ero, olen niin surullinen :(

Ja siksi kumpikaan ei taida uskaltaa päästää irti, odottaa että toinen tekee sen lopullisen ratkaisun. Toinen vaihtoehto olisi ratkoa nämä kaikki parisuhteemme ongelmat ja rakentaa kaikki ikäänkuin tyhjästä, eikä kumpikaan tunnu olevan tähänkään valmis. Yritimme kyllä, mutta tuntuu että on jo liikaa kaikkea, liikaa korjattavaa.



ap

Minulla on kyllä taipumusta paeta töihin ja muihin asioihin, en vain pysty vellomaan surussa ja tuskassa loputtomiin. Ja olen äärettömän onnellinen, että minulla on työ, muuten en takuulla nousisi edes sänystä.



Tiedän että tästä selvitään, olen vain niin surullinen. Tunnen epäonnistuneeni, kadun ja suren väärin tehtyjä asioita. Enkä edes saa pakattua tavaroitani saatika hankittua uutta asuntoa. Eikä varmaan mieskään, joten rääkkäämme varmaan lisää itseämme kuvittelemalla taas hetken, että ehkä tästä vielä jotain tulisi :(.



Tuntuu etten kestä, itken kuin pieni lapsi joka hetki kun ajattelenkin asiaa. Miten voin elää ilman miestäni :(.



ap

Voimia ja halauksia sulle ap, koita kestää. Mä olen niin surullinen sun puolestasi.

Minulla on kyllä taipumusta paeta töihin ja muihin asioihin, en vain pysty vellomaan surussa ja tuskassa loputtomiin. Ja olen äärettömän onnellinen, että minulla on työ, muuten en takuulla nousisi edes sänystä.

Tiedän että tästä selvitään, olen vain niin surullinen. Tunnen epäonnistuneeni, kadun ja suren väärin tehtyjä asioita. Enkä edes saa pakattua tavaroitani saatika hankittua uutta asuntoa. Eikä varmaan mieskään, joten rääkkäämme varmaan lisää itseämme kuvittelemalla taas hetken, että ehkä tästä vielä jotain tulisi :(.

Tuntuu etten kestä, itken kuin pieni lapsi joka hetki kun ajattelenkin asiaa. Miten voin elää ilman miestäni :(.

ap

Minulla on kyllä taipumusta paeta töihin ja muihin asioihin, en vain pysty vellomaan surussa ja tuskassa loputtomiin. Ja olen äärettömän onnellinen, että minulla on työ, muuten en takuulla nousisi edes sänystä. Tiedän että tästä selvitään, olen vain niin surullinen. Tunnen epäonnistuneeni, kadun ja suren väärin tehtyjä asioita. Enkä edes saa pakattua tavaroitani saatika hankittua uutta asuntoa. Eikä varmaan mieskään, joten rääkkäämme varmaan lisää itseämme kuvittelemalla taas hetken, että ehkä tästä vielä jotain tulisi :(. Tuntuu etten kestä, itken kuin pieni lapsi joka hetki kun ajattelenkin asiaa. Miten voin elää ilman miestäni :(. ap

Aikoinaan äitini antoi minulle neuvon melkeinpä vastaavassa tilanteessa: "Jos sydän itkee, ratkaisu on väärä."

-

onko ero väistämätön? Jos on, ei voi muuta kun että voi paska.

Lapsia meillä ei ole, se onkin yksi merkittävä syy eroon. Olemme kyllä yrittäneet, hetken asuimme jo erillään, mutta palasimme yhteen kuitenkin. Mutta jotenkin tuntuu, että piinaamme vain itseämme tässä suhteessa roikkumisella. Rakastamme, muttemme ehkä tarpeeksi. On vaan niin helvetin vaikeaa päästää irti.



Mutta kiitos teille.



ap

itse erosin tahtomattani vuosi sitten. Ekat kuukaudet olivat todella vaikeita ja raskaita. Nyt elämä jo hymyileekin :) Vaikken nyt täysin voikaan sanoa olevani erosta yli päässyt, mutta elämässä on paljon valoisia puolia kuitenkin jo.



Sure surusi, älä pakene sitä työhön tms, muuten teet itsellesi karhunpalveluksen.

Mä en ainakaan pääse varmaan koskaan, koska oltiin pitkään yhdessä ja rakastin ja rakastan. En halua muita, koska kaikki muistot, tuoksut, lapset ja miljoona muuta asiaa ovat koko ajan muistuttamassa. Mä en oikeastaan tajua ihmisiä, joiden on helppo siirtyä vaan uusiin suhteisiin ja unohtaa kaikki vanha??

ennen kuin on käsitellyt eron kunnolla, jossain vaiheessa se kostautuu.



Jäitkö, 7, asumaan vanhaan kotiinne? Minua ainakin on helpottanut asunnon vaihto ja sitä kautta paikkakunnan vaihto. Lapsista on saanut hirmuisesti voimaa, samoin ihanista ystävistä, vertaistuesta ja terapiassakin olen käynyt.



Minä myös alusta saakka päätin, että minä en tähän kaadu. Ja usko vain, minä tarvoin toivottomuuden, viha, surun, tuskan ja turhautuneisuuden suossa kuukausia. Itkin joka ilta, mutta vähitellen itku loppui.



Me olimme yhdessä 10 vuotta. Elämä jatkuu ja vielä hymyileekin.



6

itse erosin tahtomattani vuosi sitten. Ekat kuukaudet olivat todella vaikeita ja raskaita. Nyt elämä jo hymyileekin :) Vaikken nyt täysin voikaan sanoa olevani erosta yli päässyt, mutta elämässä on paljon valoisia puolia kuitenkin jo.

Sure surusi, älä pakene sitä työhön tms, muuten teet itsellesi karhunpalveluksen.

Että aikoinaan minulle työ oli pelastus. Olin aivan rikki ja sekaisin erosta ja päälimmäisena oli vain halu nukkua ja olla neljän seinän sisällä. Onneksi oli työ joka rytmitti elämää. Lopulta tulivat kaverit ja kiskoivat minut pois kotoa.

Jokainen suree tavallaan.

Voimia ap:lle.