Exäni haluaa lapset vuoroviikoiksi oman kuntansa päiväkotiin!
Asumme eri kunnissa. Toinen lapsista käy eskaria. Mitä mieltä/neuvoja? Minusta tämä sotii hyvin voimakkaasti lasten etuja vastaan.
Kommentit (36)
vuoroviikoin, näin se vaan menee. Miksi ei isällä olisi oikeutta viedä lasta oman kuntansa päiväkotiin. Miksi äidin kunta vaan on oikea? Eskari on eri juttu.
Vai pitääkö isän jäädä omalla viikollaan kotiin miellyttääkseen äitiä?
Isänkin elämä jatkuu normaalisti eron jälkeen.
Ja sairasta tai ei, meillä vuoroviikko systeemi toimii hyvin.
Hulluahan se olis, että lapsilla olis kaksi hoitopaikkaa. Ei ne kunnille ilmaisia ole, eikä vanhemmat maksa kustannuksista kuin pienen osan.
Lisäksi lapsen edun mukaista on olla yhdessä hoitopaikassa/eskarissa, eikä seilata kahden kunnan väliä vain koska isää se sattuu huvittamaan.
ja äidin (lähihuoltaja) muuttaessa 150km päähän aloittivat uudessa päiväkodissa. Eskarin alkaessa järjestely loppui. Lapsilla ei mitään ongelmia, päinvastoin; isompi sai mm. huomaavaisuudesta ym. stipendin koulussa ensimmäisellä luokalla. Nykyään vanhempien erosta monta vuotta, mutta heillä edelleen siellä arki kun sinne menevät.
(Sittemmin myös muutettu takaisin lähtöpaikkakunnalle, välimatkaa enää reilut parikymmentä kilometriä isän ja lapsien välillä.)
Me vanhemmat emme koskaan ole riidelleet, ei yhdessä ollessa emmekä sen jälkeen. Eli älkää hyvät av-raatilaiset yleistäkö niin jyrkästi aina...
vetoamalla siihen, että välimatka on lyhyt sekä siihen, että laki ei edellytä kahta päivähoitopaikkaa yhdelle lapselle. Ei kesämökkikuntaankaan saa lasta hoitoon.
päivähoitopaikka on lapsen huoltajan nimissä ja siihen riittää, että paikan hakija on kirjoilla siinä kunnassa/kaupungissa, josta paikkaa hakee.
Tästä olemassa päätös, päivähoitolaki edellyttää vain yhtä hoitopaikkaa/lapsi
Toteutuisi se että näkee lasta enemmän ja silti lapsen oma eskari ja lähiympäristö pysyisivät suht samana. Esim kilsan parin päähän jos muuttaisi äidistä, jos vain on sopivia asuntoja tarjolla.
Asumme eri kunnissa. Toinen lapsista käy eskaria. Mitä mieltä/neuvoja? Minusta tämä sotii hyvin voimakkaasti lasten etuja vastaan.
Kyllä sotii, oikeassa olet.
Kuulostaa siltä että hän ei vain viitsi kuskata lapsia eikä ilmeisesti halua muuttaa lähemmäskään. Toisaalta tietenkin hyvä että vuoroviikon muodossa haluaa hoitaa ison osan lapsen arkea, mutta tuollainen kahdessa eskarissa oleminen kyllä romuttaa siitä koituvat edut.
Entäs ensi vuonna kun lapsi menee kouluun? Ei mitään järkeä tehdä exäsi ehdottamalla tavalla!
Meillä oli vastaava tilanne ja vuoroviikot lähinnä exän tahdosta. Exä ehdotti jopa, että toinen lapsista tulisi kirjoille hänen luokseen, jolloin tämä lapsi olisi joutunut eri kunnan päiväkotiin/kouluun kuin toinen. Kouluunmenon lähestyessä vuoroviikko muutettiin joka toinen viikonloppu -systeemiin. Exä vastusti, mutta lastenvalvojan kanssa keskustelun jälkeen myöntyi.
eikös se ole ihan sama, kummassa lapset on, jos vuoroviikkosysteemi on käytössä?
Silloin olisi kyllä järkevämpää säilyttää se tilanne ja ap:n exä muuttaisi. Jos siis haluttaisiin lyhentää välimatkaa.
Mutta eihän tuo 10 km ole matka eikä mikään. Miten sen ajaminen voi olla ylivoimaista?
muuta sinä eksääsi lähemmäksi?
Jo näissä vuoroviikko asumistapauksissa on valitettavasti vanhempien itsekkyys huipussaan! Lapsen etua siinä ei oikeasti ajatella yhtään.
Vanhemmat vaan Minä, minä, minä...
Luulen, että ap:lle olisi myös vaikeaa elää niin, että tapaisi lapsiaan vain joka toinen viikonloppu.
Olen opiskeluaikanani seurannut päiväkotiharjoittelujaksolla perhettä, jossa lapset olivat vuoroviikoin äidillä ja vuoroviikoin isällä. Mielestäni se oli lapsia kohtaan todella väärin. Ei ollut ns. pysyvää kotia ja kasvuympäristöä. Kyllähän tuomoiseen ramppaamiseen väsähtää ja jos joutuu päväkotiakin vaihtaa vuoroviikoin niin, ei kiitos. Eikö lapset voisi tehdä viikonlopunmittaisia reissuja vaikka isällä ja viikot äidillä kun eskariasiat yms. on siellä kunnossa ja toimii. Täytyyhän isän ajatella myös lapsia.
Taisin ymmärtää väärin eli lapsetko ovat jo vuoroviikoin isällä ja vuoroviikoin äidillä. Ja nyt pitäis päiväkotiaki vaihtaa sen mukaan kummalla on. Juu ei tuo oo kyllä kovin hyvä ajatus. Kyllä lapsilla jotain pysyvää täytyy olla.
Kannattais uudelleen ajatella tuota vuoroviikoin kodin vaihtoakin. Kysykääpä lapsilta mielipiteitä kumpaankin asiaan.
vuoroviikkoon suostuim, koska minusta on hyvä antaa lasten elää arkea ja viikonloppuja yhtä paljon molempien lasten kanssa. Siihen lapset ovat sopetuneet vähitellen ihan hyvin.
Kerronpa vähän tarinaamme. Exä halusi eron, muutti 40 km päähän. Vähän aikaa lapset näkivät isäänsä joka toinen vkl ja arkena, myöhemmin siirryimme vuoroviikkoon. Lapset olivat edelleen vanhassa päiväkodissa ja exä ajoi tuota matkaa edestakaisin.
Halusin muuttaa vanhasta kodistamme pois. Kyselin exältä, mitä suunnitelmia hänellä on minnepäin muuttaa. Ei kuulemma hajua. Koska esikoisella oli alkamassa eskari, halusin löytää paikan, jossa voisin kuvitella uuden elämän aloittaa ja lapset voisivaat käydä koulunsa, harrastusmahdollisuudet hyvät, matkat isovanhempiin yms. vanhoihin tuttuihin hyvät.
Eli olen juuri muuttanut ja lapset ovat juuri aloittaneet päiväkodin. Exä on muuttamassa vanhaan kotiin, mutta kuitenkin ehkä myymässä sen. Joten onko jotenkin järkevää, että mä muutan taas ja sen lähelle? Ja pitäiskö mun aina muuttaa sen perässä, kun se keksii vaihtaa paikkakuntaa?
ap
päivähoitopaikka on lapsen huoltajan nimissä ja siihen riittää, että paikan hakija on kirjoilla siinä kunnassa/kaupungissa, josta paikkaa hakee.