Oletko koskaan sanonut muille että "erosimme ystävinä" tms potaskaa

vaan olen todellakin eronnut ystävinä exäni kanssa.

sillä kummaltakin loppuivat tunteet toista kohtaan. Seurustelimme 4v.



N. ½v enneneroa taisi olla ensimmäinen keskustelu "lopahtaneesta rakkaudesta", jota sitten yritimme elvytellä tavalla ja toisellakin. Kuitenkin homma meni siihen että oltiin vähän kuin kämppikset, meillä oli kyllä ihan hulvattoman hauskaa toisinaan eikä juuri riideltykään (eli riidat eivät olleet syy tunteiden viilenemiseen), mutta hellät tunteet toista kohtaan vain hiipuivat.

Lopulta otimme asian puheeksi että eiköhän tämä ole tässä, jatketaan ystävinä, ja näin teimme. Olemme edelleen hyvissä väleissä, ja kumpikin olemme tutustuneet myös toistemme nykyisiin kumppaneihin.



Jos ero tulee pelkästään toisen osapuolen aloitteesta, "ystävinä eroaminen" taitaa usein olla pelkkä kulissi. Mutta jos ero tulee täysin 50-50 kummankin halusta, voi mielestäni puhua sopuerosta.

Kun en halunnut kertoa kaikkia ikäviä yksityiskohtia uteliaille tuttaville. Sanoin vaan että ei tässä sen isompaa draamaa ollut...vaikka olikin.

erosta on jo 6v ja ex on mun paras kaveri.

etäisyyttä on pakko ottaa aluksi. Suoraan parisuhteesta ei oikein ystävyyteen voi siirtyä. Etäisyys ei tarkoita riitoja vaan sitä, että ollaan mahdollisimman vähän tekemissä.



Mulla on yksi ystävä eronnut vuosi sitten ja hokee edelleen, kuinka ovat ystäviä. Mä en tajua, ketä se huijaa sillä. Voivat olla ystäviä joskus aikanaan, mutta ero lähti yksin naisesta ja tämä ystävyys tarkoittaa sitä, että eksä "saa" roikkua siinä pyörimässä. Mies on edelleen masentunut ja haluaisi olla yhdessä. Tämä nainen taas paikkaa huonoa omaatuntoa tällä ystävyysteemalla ja "piristämällä" miestä. Todellisuudessa tuo piristäminen vaan pitkittää miehen tuskaa. Piristäminen on sitä, että viettää edelleen aikaa yhdessä. (ei seksisuhdetta kuulemma ollut enää pitkään aikaan) Musta tuo on itsekästä ja olen sanonut suoraan. Haluaa jotenkin pitää eksänsä siinä varalla, vaikka tapailee muita miehiä eksältään salaa. Avioero on tullut voimaan jo vuosi sitten, joten eläisi avoimesti ja rehellisesti. Ei halua elää eksänsä kanssa, mutta alitajuisesti haluaa pitää eksän varattuna itselleen. Antaisi toisen mennä ja ottaisi vastaan sen katkeruuden. Reilu voi olla ja ystävyyden voi sitten aikanaan rakentaa uudelleen, jos siltä tuntuu.



Ei vaan usko tätä, vaikka kaikki ympärillä ovat tätä sanoneet.

Eikä ollut potaskaa.



Vain yhdestä exästä erosin niin tulehtuneessa tilanteessa, etten edes tervehtisi jos vastaan tulisi. Senkin olen sanonut muille.

Muiden eksien kanssa ero sujui sulassa sovussa ja olenpa erään kanssa ihan parhaita kavereita vieläkin :)

Ja oikeastaan aika suoraan suhteen jälkeen siirryimme puhtaalle ystävyyslinjalle. Ihmissuhteita on niin erilaisia, samoin sitten eroja. Osa parisuhteista perustuu intohimoon ja romanttiseen rakkauteen, mutta osa sitten syntyykin lähinnä kumppanuudesta, tarpeesta jaettuun arkeen ja hyvästä ystävyydestä.



Itse olen aina ollut intohimoisen ja romanttisen rakkauden perään, mutta saatuani kunnolla henkisesti turpaani elämäni ensirakkaudelta kaipasin vain luotettavaa kumppania ja taisin kaihtaakin romanttista tunnekieputusta. Aloitin parisuhteen hyvän miespuolisen ystäväni kanssa. Ihan hyvä suhde se oli, pelkkiä lämpimiä muistoja siitä jäi, ja toki siinä jonkinlaista romantiikkaakin oli mukana, mutta lopulta tajusimme molemmat, että meidät on tarkoitettu ystäviksi, ei seurustelukumppaneiksi. Näin ollen suhteen loppumisessa ei ollut mitään draamaa, ja olimme kyllä hyvin pian täysin valmiita jatkamaan siitä, mistä aloitimmekin: puhtaasta ystävyydestä.



Mainittakoon, että tänä päivänä olemme mieheni kanssa tämän exäni esikoisen kummeja. - Ja ihan yhtä läheiset ystävyysvälit meillä on mieheni erääseen exään ja hänen nykyiseen aviomieheensä. Tässä taustalla sama tarina: hyvä ystävyys ja toveruus, joka on johtanut myös parisuhteen kokeiluun, kuitenkin vailla suuria romanttisia tunteita.

En ole exäni kanssa ystävä, vaikka ystävällisissä väleissä ollaankin. Välimme ovat vähän samanlaiset kuin johonkin sukulaiseen, jonka kanssa on pakko olla tekemisissä: ei kovin läheiset, mutta asiallisen ystävälliset.