Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Häiden vieraslista

Vierailija
09.08.2010 |

Sanon heti alkuun että en itke tässä kutsun perään, jokainen saa järjestää häänsä ihan niinkuin haluaa ja kutsua ketä haluaa. Niinhän sitä on itsekin aikoinaan tehnyt :)

Mutta ihan vähän silti kummastuttaa sukulaispojan vieraslista heinäkuussa olleista häistä. Olin ainoa joka pojan vanhempien sisaruksista jätettiin kutsumatta (siis olen täti). Mitään riitaa tai erimielisyyttä ei ole, tulemme ihan hyvin toimeen hänen ja puolisonsa kanssa. Tekemisissä ollaan jonkun verran, ei jatkuvasti, mutta ei nyt ihan vieraitakaan olla.

Meille kerrottiin että häät ovat pienet, vain lähimmät on kutsuttu. Jälkeenpäin kuulimme että näiden lähimpien joukossa oli mm. sulhasen kaikki työkaverit (joista sen verran tiedän että eivät kyllä ihan kriteeriä täytä).

Ei, en ole edes loukkantunut, ainoastaan hieman kummastunut. Toisaalta voisin kuvitella että tässä on vähän muuta takana. Eli tämä olisi pieni näpäytys siitä että olen joutunut ottamaan kantaa perikunnan asioihin tavalla joka ei ole miellyttänyt toista siskoani. Hän on kuitenkin tämän sulhasen kanssa enemmän tekemisissä eikä aikaile tuoda mielipiteitään esille.

Haluaisin kyllä ajatella että hääpari olisi itse valinnut vieraansa, mutta siskoni voimakkaan luonteen ja kärkkään kielen tuntien voi olla että takana on jotain muutakin.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
09.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

pojan oman vanhemman tahdosta...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kahdeksan kahdeksan