Vaikean synnytyksen jälkeen uuteen synnytykseen??

Minullakin 2v lapsi ja mietin toista. Eka synnytys oli vaikea ja jätti lantionpohjaan toimintahäiriöitä.. Yäks.



Kannattaa varmasti kysyä jo heti ekalla neuvolakäynnillä miten jatko menee - olen kuullut ettei kolmannen asteen repeämän jälkeen enää saisi synnyttää alakautta. Toki jos sinulle ei sitä ole sanottu niin voihan olla että arpikudoksesi kestäisikin uuden synnytyksen!



Pelkopolin kautta kannattaa mennä niin saa merkinnät papereihin asioista! Näin mulle lääkäri sanoi - silloin pääsee "helpommin" sektioon jos näyttää siltä ettei synnytyksestä "tule mitään"! Itse en uutta imukuppia ainakaan haluaisi!

Oli erikoista lukea, että muillakin on ollut vaikea synnytys. Siis tottakai on, mutta kun tuttavapiirissä tuntuu kaikilla menneen aina niin hyvin ja nopeaa...

Minulla oli myös vaikea ensimmäinen synnytys. Kesti todella pitkään, kokonaisuudessaan melkein kolme päivää makasin supistus/synnytystuskissa sairaalassa ennen kuin vauva syntyi. Käynnistysainetta vaan suuhun ja suoneen, että tapahtuisi jotain mutta aukeaminen oli vaan niin hidasta järisyttävistä tuskista huolimatta... Ei siinä voinut istua, ei seistä, ei makoilla, ei mitään, piehtaroin vaan lattialla ja itkin...

Siinä ajassa ehti tutustua mukaviin ja ei mukaviin kätilöihin. Minua leikattiin lopussa vauvan edun vuoksi synnytystä nopeuttaen, mutta repesin kuitenkin vielä kunnolla. Menetin välillä tajunnankin ja oksentelin. Mikään kivunlievitys ei tehonnut, epiduraalin sain kaksi kertaa eikä mitään vaikutusta. Aktiivinen ponnitusvaihe kesti melkein kaksi tuntia ja tuntui, että voimat ei riitä ja kuolen siihen paikkaan kun jo niin poikki kaikesta enkä nukkunut päiviin.

Se siitä kokemuksesta mutta kun uutta toivottaisiin... Enkä uskalla... =/ Sektiohan se varmaan pitää pyytää ja moni sanonut että se tapahtuu epiduraalin vaikutuksessa ja minuun se ei tehoa?!?

Olisi ihana kuulla kaikkia eri kokemuksia huonoista eka synnytyksistä seuraavaan synnytykseen tai onko seuraava sitten sektio?

2 vaikeaa alatiesynnytystä ja 1 suunniteltu sektio. Ensimmäinn syntyi imukupilla ja olin välilihan leikkauksen ja repemien takia n. kk kipiänä. Toiseen synnytykseen lähdinavoimin mielin, mutta vauva juuttui pahasti hartioista. Itse toivuin tästä nopeasti, mutta vauvan vointi oli hyvin huono syntymähetkellä. Molemmat lapset on virvoteltu. Kolmatta odottaessani käytiin pelkopolilla juttelemassa ja lääkärin vastaanotolla koko- ja synnytystapa-arviossa. Lääkäri ehdotti sektiota. Sektio onnistui hyvin ja miten ihanaa oli kuulla lapsen itku ja onnittelut 9 pisteen vauvasta. Ei pelkoa siitä jääkö vauva ylipäätään eloon. Mä en varsinaisesti pelkää alatiesynnytystä, kipu oli kestettävää ( vaikkakin eläimellistä) ja tiedän itse selviäväni siitä. Enemmän mua pelotti leikkaus ja siitä toipuminen. Mutta eniten merkitsee se, että meillä on kaiken jälkeen 3 tervettä lasta. Ei ne tyylipisteet vaan se lopputulos!!!!!



Onnea matkaan, mikä ikinä onkaan synnytystapa kohdallanne!!!!

Minni

että sektio tehdään epiduraali tai spinaalipuudutuksessa ja puudute laitetaan hieman eri nikamaväliin kuin kivun lievityksessä. Sektiossa puudutetaan rinnoista alaspäin liike ja tuntohermoja. Et siis voi liikuttaa jalkoja, etkä tunne kipua tms leikkauksen aikana. Painetta ja liikuttelua kyllä tuntuu.



Minni

epiduraalia ei laiteta sektiossa eri nikamaväliin vaan eri ainetta: itselläni oli epiduraali apuna synnytyksessä, mutta kun siitä leikkuriin lähdettiin niin puudute lisättiin samaa kanavaa pitkin. Eli siis perus-epiduraalissa kipulääke on suuremmassa osassa ja sitten kun tarvii saada se kokopuudutus niin käytetään puuduteainetta enemmän... (näitä kyseltiin kätilölstä silloin synnärillä kun kertoi mitä epiduraali sisältää. Eli siis puuduteainetta ja kipulääkettä.)

"Kiva" lukea samanlaisista kokemuksista. Mulla esikoisen synnytys käynnistettiin 39+3 korkean verenpaineen vuoksi ja synnytys lähti samana iltana käyntiin ja kesti kokonaisuudessaan 6h 45min. Säännöllisten supistusten alettua tuli lapsivedet ja siitä sitten tunnin päästä olin jo saanut epiduraalin, joka auttoi todella paljon! Mulla kuitenkin tuli viimeisen tunnin aikana todella kova ponnistamisen tarve ja sen vuoksi sain ilokaasua. Ilokaasu auttoi ehkä hieman niin, että sain pidäteltyä ponnistuksia. Itse ponnistusvaihe kesti vain puolisen tuntia, mutta puolessa välissä vauvan sydänäänet alkoivat laskea ja lopulta lääkäri auttoi vauvan ulos imukupilla. Niimpä sitten sain minäkin kunnon repeämät, en nyt muista oliko ihan kolmnannen asteen, mutta repeämä oli emättimestä peräaukkoon ja leikkaussalissa nukutuksessa ommeltiin kiinni.



Paranin kuitenkin tosi nopeasti, ei ollut ongelmia istua, tikit alussa kiristivät mutta lääkärin mukaan ne olivat välilihan tikit. Jälkitarkastuksen jälkeen ei ole ollut mitään kummempia tuntemuksia, uskon että paraneminen sujui mallikkaasti. Itse en ole paljoa vielä miettinyt seuraavia raskauksia ja synnytyksiä, mutta mielelläni kyllä synnytän alakautta, koska kammoksun jotenkin sektiota. Itse koin synnytykseni hyvin menneeksi lukuunottamatta loppumetreillä tullutta repeämää ja olen siitä tyytyväinen, että minulle sanottiin, että olisin saanut ponnistettua vauvan itsekin ulos jos sydänäänet eivät olisi laskeneet.



Koin myös synnytysvuodeosaston kätilöiden toiminnan hyväksi, minulla pidettiin epiduraali vielä seuraavaan päivään saakka.

Tsemppaan vaikka minulla ei ole takana aivan yhtä rajua ekaa synnytystä, mutta oman "traumansa" eka synnytys jätti, lähinnä se järjetön kipu ja rääkyminen..kiduttamiselta se tuntui..



Onneksi yleensä toinen synnytys on jo tuhat kertaa helpompi, vaikka varmasti poikkeuksiakin löytyy. Lisäksi voit aivan varmasti jutella synnytyssairaalan kanssa asiasta, kertoa ekasta kerrasta ja kertoa toivomuksia juurikin tuohon kivun lievitykseen. Varmasti ottavat sut paremmin huomioon. Annoitko tuolloin palautetta siitä miten koit synnyttämisen? Synnytyssairaalan vaihto voi myös auttaa.



Sain äskettäin toisen lapseni ja tuli kauhea tunne tai pelko kun tuli aika lähteä synnyttämään, en halunnut enää kokea samaa. Kaikki sujui kuitenkin yllättävän hyvin, osasin heti alussa pyytää että antavat kaikki mahdolliset lääkkeet, kivut pystyttiin hallitsemaan ja vauvan syntyminen sujui helpommin (jep, paikat väljenee..) ja kokemus oli aivan toista luokkaa kuin eka. Ei jäänyt kipuja eikä tullut repeämiä enää.. Nyt en enää pelkäisi synnyttää uudelleen, vaikka ollaan jo puhuttu että lapsiluku on täynnä, mutta tuon synnyttämisen yllättävän ihanuuden ja helppouden myötä kyllä ajattelen haikeana että kerrat olisi jo koettu.



Koit rankkoja juttuja ekassa synnytyksessä, todennäköisesti toinen kerta on jo paljon paljon helpompi! Siksi sanoisin vaan että älä lannistu vielä, saat varmasti apua ja tukea :)

positiivisia kokemuksia negatiivisen jälkeen! Kyllä mä tein oikein kirjallisen valituksen ja tutkintapyynnön tämän kätilön työstä Kättärillä, mutta koska henkiseen puoleen ei kukaan voinut sanoa juuta eikä jaata, oli siinä vain mun sana hänen sanaansa vastaan. Kättärille en enää mene, sen olen jo päättänyt. Ihaninta olisi jos voisi tutustua kätilöön etukäteen ja tietäisi kuka siellä synnytyksessä on mukana, mutta kun kukaan ei voi taata etten joutuisi taas hirviön käsiin!

En jaksa nyt raapustaa tarkasti oman kurjan kokemuksen syitä, mutta tunnistin itseni kertomuksestasi. Ponnistuvaihe monta tuntia, imukuppi, ei tukea, neuvoja, päinvastoin ensimmäinen joka katsoi minua kannustavasti silmiin koko synnytyksessä oli lääkäri imukupin kanssa.. 4 lasta olen kuitenkin synnyttänyt ja nyt odotan viidettä.



Toista odottaessa menin pelkopolille, kävimme läpi epäonnistunutta ensimmäistä synnytystä ja sain paljon tukea ja apua. Tärkein oli se, että kätilöt jotka hoitivat toista synnytystäni tiesivät pelkoni, en siis saanut ketään hirviötä ja sain paljon neuvoja esim. ponnistusvaiheessa.



Itseäni on auttanut vyöhyketerapia ennen synnytystä ja kolme viimeistä synnytystäni ovat olleet täysin kipulääkkeettömiä omasta tahdostani. Olen ollut tilanteen herra ja mielestäni ponnistusvaihe (jota pelkään eniten) menee paremmin, kun selvästi tuntee vauvan ja ponnistamisen tarpeen. Toki siinä on kipua, mutta kun on itseään pyrkinyt rentouttamaan avautumisvaiheen, on kehokin tuottanut omaa kipulääkettään jo melkoiset määrät ja kipuun on "tottunut".



Meillä toinen lapsi painoi kilon enemmän kuin ensimmäinen ja kun oli hänet ponnistanut pihalle, tuntui, että selviän mistä vaan :0)



Onnistumisen kokemuksia sinulle!

Esikoisen synnytys oli melko nopea ensisynnyttäjälle (7h), josta aktiivista ponnistusvaihetta 60min. Repeämä oli myös kolmannen asteen ja leikkurissa kursittiin kasaan. Toivuin nopeasti ja jo seuraavana päivänä olisin pystynyt istumaan normaalisti mutta hoitajat toppuuttelivat. Sairaalassa olin 3vrk ja repeämä parantui hyvin. Gyne sanonut myöhemmin, että ei edes uskoisi moista olleen ellei papereissa lukisi.



Mulle ei jäänyt mitään kammoa synnytyksestä ja uskonkin, että siihen vaikutti hyvin paljon se että heti synnytyksen jälkeen (kun odotin pääsyä leikkuriin) kätilö kävi asian mun kanssa läpi. Ja vielä vuodeosastollakin sain omasta pyynnöstäni käytyä synnytyksen läpi.



Kokemus synnytyksestä ja kivusta on aina niin henkilökohtainen, että "samanlaisia" tapauksia ei voi verrata keskenään. Toiselle jää trauma ja toiselle ei. Lisäksi yksin jäämisen tunne on useasti läsnä näissä traumoissa.



Omassa työssäni (sh) olen kohdannut monia akuutisti sairaita ihmisiä (mm kipupolilla, EA;ssa), jotka ovat aivan toisten avun armoilla vammansa/tilanteensa kanssa. Ensiarvoisen tärkeää on, että hoitaja saa luotua luottamussuhteen potilaaseen ensi metreillä niin, että potilaalle ei tule hylkäämisen tunteita vaikka hoitaja ei kykene koko aikaa vierellä olemaan fyysisesti.



Kehotaisin sinua alusta asti neuvolassa puhumaan pelostasi ja hakemaan aktiivisesti tukea. Sinulla on oikeus puhua asiasta ja saada siihen vastauksia ja ohjausta. Sinulla on myös oikeus saada edellisen synnytyksesi potilasasiakirjat luettavaksi. Suomessa ei valitettavasti pystytä takamaan, että ennestään tuttu kätilö hoitaisi synnytyksen. Lisäksi kannattaa muistaa, että sinulla on oikeus pyytää synnytystäsi hoitamaan toinen kätilö jos ensimmäisen kanssa ei synkkaa!! Ja heti synnttämään mennessä ottaa härkää sarvista ja sanoa, että edellinen kokemus ei ollut niin hyvä. Ammattitaitoinen kätilö osaaa kyllä huomioida tilanteesi ja hoitaa sinua oikealla tavalla. Lisäksi pk-seudulla on synnäreillä runsaasti kätilöopiskelijoita. Opiskelija yleensä keskittyy yhteen synnytykseen ja on tällöin synnyttäjän tukena lähes koko ajan.



Itse olen toisen odotuksen loppumetreillä. Toivon, että rohkaistut toteuttamaan haaveesi. Samallakaan ihmisellä synnytykset noudattavat harvoin samaa kaavaa. Tänään neuvolalääkäri sanoi, että aiemmin tehtiin automaattisesti sektio jos ekassa synnytyksessä kolmannen asteen repeämiä. Mutta tutkimuksissa tälle ei ole todettu olevan perusteita. JA nyt lapsensuunnitteluvaiheessa voit jo olla yhteydessä neuvolaan ja pyytää pääsyä jutuille. Tsemppiä!



meikku rv36+4



PS. Sori jos kirjoitus sekavaa... Liki 5v esikoinen roikkuu jalassa kiinni =)

... mutta siitä jäi huono maku suuhun. Jouduttiin käynnistämään, kun lapsivesien valumisesta huolimatta ei lähtenyt käyntiin itsekseen. Menin ihan lukkoon kivusta, enkä pystynyt rentoutumaan, jännitin kroppaa niin, että synnytys pysähtyi. Epiduraali auttoi osittain, mutta sattui silti, eikä synnytys edennyt edelleenkään toivotulla tavalla, ja sektiotakin harkittiin. Sain toisen annoksen epiduraalia, joka oli ilmeisesti melkein pelkkää puudutetta, ja se vei kivut pois, tosin samalla myös tunnon ja liikuntakyvyn...



Ponnistin täysin ilman kipuja, mutta myös ilman tuntoa. Lapsen syntyminen ei ollutkaan niin ihanaa kuin olin kuvitellut, ja minulla meni viikkoja kiintyä vauvaan, olin sairaalassa todella avuton ja synnytysruuhkan vuoksi en saanut tarpeeksi tukea.Epparihaava oli kipeä, mutta parani kyllä hyvin.



Toisen lapsen syntymä oli aivan erilainen kokemus. Sekin synnytys eteni hitaanlaisesti, mutta eteni kuitenkin, ja pystyin rentoutumaan ja hallitsemaan kipuni. Loppuvaiheessa puhkaistiin kalvot ja sain spinaalin, ja pian sainkin ponnistaa. Sain tehdä töitä aika lailla, sillä omat supistukset olivat aika tehottomia, mutta puudutus oli tehnyt alapään tunnottomaksi, joten se helpotti hommaa. Lapsen synnyttyä hän oli heti oma, ja muutenkin olin aivan eri fiiliksissä.



Toinen synnytys oli siis minulle eheyttävä kokemus, ja olen todella tyytyväinen, että se tuli "tehtyä".

Kiitos kaikille vastanneille! Toinen olisi nyt raskausviikolla 17+3 tuloillaan ja pelkopolille on lähete menossa. Puhuin myös että haluan kahden lääkärin mielipiteen tosta repeämisherkkyydestä ja siitä voinko alateitse synnyttää. jos päätös on puoltava, niin sitten saatan yrittää, mikäli kaikki menee hyvin. jos tulee tarvetta käynnistää tms. vaadin leikkauksen. Siihen oksitosiini helvettiin en enää lähde. Jos päätös on taas kielteinen tai tosi epävarma, pyydän leikkauksen heti.



Oma päätös tästä helpottaa odotusta, huomaan sen;)



Taide80 17+3