Viivi vietti yön Petri Ahoniemen kanssa

http://blogit.iltalehti.fi/petri-ahoniemi/2010/08/06/viivi-vietti-viime…



Viivi vietti viime yön kanssani

Kirjoittanut Petri Ahoniemi



Perjantain vastaisena yönä, kello 00.30 tulen kotiini Tampereen Tapahtumien yöstä. Minut yllätetään täysin. Viivi ryntää takaani jo toisen kerran tällä viikolla ja tulee asuntooni kutsumatta.



Ensimmäisellä kerralla olin saatellut Viivin kohteliaasti pihalle. Tuolloin Viivi osoitti ilmeillään, ettei ollut päätökseeni tyytyväinen. Selvästi oli päättänyt toisin.



Nyt, keskellä pimeää ja tihkuista yötä, Viivi oli nälkäinen, märkä ja niin onnettoman oloinen, että päätin, okei menköön. Pientä iltapalaa neidille.



Katoin pari lautasellista niitä parhaimpia ruokia, mitä Viivin kategoriassa syödään. Sillä välin Viivi tarkisti asuntoni tarkkaan ihan kuin miettien, voisiko tänne muuttaa.



Ajattelin, että perhana, hän aikoo ainakin jäädä yöksi. Mitä tästä naapuritkin ajattelevat? Kyllähän joku näki sen, mitä meidän ovellamme tapahtui.



Ruokailun aikana puhetta oli vähän ja ajattelin katsoa televisiota.



Olohuoneessa Viivi hyppäsi estoitta syliini ja halusi minun silittävän häntä. Huhhuh, tuumin.



Vähän arkailen silittelin, koska Viivistähän ei tiedä, voi tulisieluisena tyttönä vaikka puraista. Mitäs Mattiesko siitä sitten kirjoittaa:



”Viivi puri miestä yön pikkutunneilla.”



Mutta Viivi piti silittelystä, mutta minä halusin jo nukkumaan.



Ajattelin, että kun tässä ollaan jo sylikkäin, niin kannanpa kevyehkön tytön sänkyyn. Ei tässä eilisen teeren poikia muutenkaan olla.



Taisin olla kuitenkin liian reipasotteinen, koska sängylle päästyämme Viivin mieli ”muka” muuttui ja hän ryntäsi vierashuoneeseen ja ilmoitti minulle jotain, josta en saanut selvää.



”Enhän minä sellainen tyttö ole, herra hyvä!”



Ehkä se oli jotain tuon tapaista, en saanut selvää?



Sitten kävi niin kuin usein käy kilteillekin tytöille: Vain 10 minuuttia ja Viivi hiipi takaisin vuoteeseeni ja nukahti rinnalleni.



Sitten huolestuin. Todella huolestuin.



Josko Viiviä kaipaa joku? Joku sellainen, joka suuttuu siitä, että nukun hänen Viivinsä kanssa. Menin tietokoneelle ja Facebookiin. Laitoin keskellä yötä ilmoituksen ja Viivin kuvan: ”Löytynyt, tulkaa ihmeessä hakemaan pois.”



Lähetin myös sähköpostia kasalle ystäviäni.



Facebook ja sähköposti toimivat tehokkaasti. Herättyäni minulla oli heti tieto Viivin oikeasta kotipaikasta. Ihan 100 metrin päästä Tampereen Heinätorilta Viivin omistajat, pieni Tinka-tyttö ja Tinkan Kati-äiti, hakivat Viivin kotiinsa.



He kertoivat etsineensä nuorta neitikissaa jo yli viikon Tampereen Pyynikiltä, mutta nyt FB ja sähköposti pelasti asian.



Merkittävää roolia asiassa näytteli töihin aamulla menossa ollut naapurini ja Marko-ystäväni. Hän valokuvasi Viivin omistajien ”Kadonnut”-ilmoituksen, lähetti sen minulle sähköpostissa ja sen perusteella soitin oikeille omistajille. Näin toimii verkostuminen – hieno case vaikkapa EVA:n seminaariin?



Mediakriittinen opetus: Jos luulit kirjoitusta lukiessasi, että Viivin sukunimi olisi esimerkiksi Pumpanen tai Avellan, olet lukenut ehkä liikaa Seiskaa tai maailmasi on ns. hytösmäinen. Tai että minä olisin päästänyt edes eka kerralla kumpaakaan mainituista lähellekään tonttiani, et todellakaan tunne minua.



Eksynyt kissa, sillä on aivan eri arvo kuin hömppäviihteellä. Ja ette voi kiistää sitä, että saimme mainion otsikon tästä tarinasta…