G: Löytyykö enää 2000-luvulla hyviä ja tunnollisia nuoria työntekijöitä
Vai ovatko nuoret työntekijät vapaa-aikaorientoituneita
ja tekevät työt vasemmalla kädellä huolimattomasti?
Mitä mieltä olet?
Kokemuksia puolesta ja vastaan?
Kommentit (6)
Tosin me, joilla on kova työmoraali, kärsitään sitten niiden lööbailijoiden takia :( Väitän silti, että jokaisessa ikäluokassa on omat työmyyränsä ja vapaamatkustajansa, eli tässä asiassa on turha haikailla, kun "ennen oli kaikki aina paremmin" :)
löysäilevät ne, jotka " yli 25 vuotta tätä työtä tehneenä osaa jo ottaa lungisti" (= jättää surutta hommia toisten tehtäväksi)
Lastensuojelulaitoksesa töissä olleet nuoret n.22-25v ovat tosiaankin laiskan pulskeita ja hieman uusavuttomia.
Nuorille työntekijöille on saanut opettaa kädestä pitäen ihan perusjuttuja. (siis ruoanlaitto, siivous, mankelointi jne) Sellaisia asioita, jotka luulisi jo kotona oppineen.
Minä olen alle 25-vuotias ja tällä hetkellä käyn työkkärin kurssia, joka tähtää työpaikan saamiseen työharjoittelun kautta. Samalla kurssilla on useampi neljä-viisikymppinen ja tuskin menen kauheasti metsään kun väitän että ikäisilläni on kymmenen kertaa suurempi motivaatio päästä töihin ja tehdä homma kunnolla kuin noilla vanhemmilla ihmisillä! Toki omassa ikäryhmässäni on vähintään yhtä paljon lusmuja kuin muissakin, mutta ero on silmiinpistävä asenteissa ym. Esim. kurssia arvioitaessa nuoremmat ihmiset antoivat selkeästi korkeampia arvosanoja tyytyväisyydestään kuin vanhemmat.
Olen kiinnostunut toimistotöistä, hoitelisin mielelläni kaikkea "tylsää" :).
ja ollut töissä 18 vuotiaasta. On oikein yliahkera ja tunnollinen, vaikka bilettääkin joskus, On opiskellut työn ohella ja on nyt graduvapaalla. Lisäksi sillä on pari muuta hommaa työnohessa, ne vie 2-3 päivää kuussa. Lisäksi tekee paljon ylitöitä, vastaava kun on.