Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko kamala,
06.08.2010 |
kun olen ihan puhkikyllästynyt erään vammaisen lapsen vanhempiin?
Me liikutaan samassa porukassa ja nyt koko muun porukan pitäisi mennä tämän yhden vammaisen lapsen ehdoilla. Tai paremminkin hänen vanhempiensa.
Mikään ei käy, onnistu, eikä suju. Kaikki on vaikeaa, hankalaa ja mahdotonta.
Ymmärrän, että tilanne on varmaan työläs ja hankala, mutta he tekevät siitä suorastaan taidetta! Moni sellainenkin asia, johon lapsi takuulla pystyy, onnistuisi varmasti, jos vanhemmat vain sallisivat sen!
Nyt kohta 9-vuotias lapsi pidetään lähinnä 2-vuotiaan tasolla. Ja hänellä on vain liikuntarajoite, vamma ei ole henkisellä puolella.
Ja kun sitten kaikkien muiden lasten pitäisi mennä siinä 2-vuotiaan tahdissa myös, eikä sitten enää kukaan jaksa, vaan turhautuu ja homma menee ihan plörinäksi!
Sitten itketään, että "me ei sitten tulla ollenkaan, kun _kaikkia_ ei huomioida" jne. Nyt sitten kaikkia ei-vammaisia sorretaan, jotta tämä yksi voidaan huomioida...
Kommentit (5)
Kaverillani on adhd-lapsi, ja sama homma heidänkin kanssaan, aina pitää tehdä sen addun ehdoilla, ja muut lapset joutuvat sietämään ja sopeutumaan.
Olisi ihan reilua välillä tehdä ne asiat näiden toisten lasten ehdoilla mun mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jos lapsen käytös tms. vaatii esimerkiksi säännöllistä rytmiä tms. mutta kun nyt esimerkiksi luontoretki (lue: eväiden syöminen ja makkaranpaisto laavulla, jonne pääsee myös autolla ihan viereen) ei käy, koska tällä lapsella on liikuntarajoite. Kävelee siis kankeasti, ei muuta.
Ap
että jos lapsen käytös tms. vaatii esimerkiksi säännöllistä rytmiä tms. mutta kun nyt esimerkiksi luontoretki (lue: eväiden syöminen ja makkaranpaisto laavulla, jonne pääsee myös autolla ihan viereen) ei käy, koska tällä lapsella on liikuntarajoite. Kävelee siis kankeasti, ei muuta. Ap
Jos tilanne on noin, niin tosi ikävä sille lapselle. Ikävällä tarkoitan sitä, että vanhemmat ikään kuin seisovan lapsen ja mahdollisimman normaalin elämän "tiellä". Lapselle saattaa tulla "liian erilainen" olo, jos hänen elämäänsä jatkuvasti rajoitetaan noin paljon. Jos oikeasti ON mahdollista päästä esim. tuollaiselle laavuretkelle, niin sehän olisi lapsesta varmasti vain mukavaa! Saisi ehkä tuntea itsensä "normaaliksi".
Ja puhun kokemusta, itsellänikin on lievä liikuntavamma. Vanhemmat ovat onneksi aina kannustaneet ja auttaneet minua normaaliin elämään, eikä vammaani ole tarpeettomasti huomioitu. Minua on kohdeltu kuin ketä tahansa lasta, ja hyvä niin!
Lapsen kannalta todella ikävää, jos vanhempien suhtautuminen on kuvailemasi kaltaista. Tiedän erään liikuntavammaisen nuoren, jonka äiti on niin ylisuojeleva jo aikuisuudenkynnyksellä olevaa lastaan kohtaan, että tuntuu hänen tukahduttavan lapsensa siihen hyysäämiseensä! Äiti mielestäni korostaa erittäin paljon lapsen erilaisuutta ja näkemykseni mukaan tekee isoja ongelmia olemattomistakin asioista. Surkuttelun sijaan kannustaisi mieluummin, edes välillä!
Alue: Aihe vapaa
mutta tilanne on.
:(