Te, jotka olette eronneet pitemmistä parisuhteista

Ei tyydyttänyt mun kaikkia kriteereitä, oltiin 12 v yhdessä, mutta nykyisestä voin rehellisesti sanoa, että on se oikea. 13 vee yhdessä.

Ei tyydyttänyt mun kaikkia kriteereitä, oltiin 12 v yhdessä, mutta nykyisestä voin rehellisesti sanoa, että on se oikea. 13 vee yhdessä.

jos miehesi haluaa erota sinusta, onko se silloinkin ollut Se Oikea?

Aloimme seurustelemaan teineinä ja erosimme siis vajaa kolmekymppisinä. Minä halusin erota.



Jo vuoden seurustelun jälkeen tiesin että tämä ei ole "Se Oikea". Hitto - itse asiassa tiesin sen jo ekan treffin jälkeen. Tai ennen sitä. Miksi sitten olimme 11 vuotta yhdessä? Olin tyhmä. Oli helpompi jatkaa yhdessä kuin erota. Oli helpompi olla huonossa parisuhteessa kuin olla sinkku koska silloin tiesi ainakin mitä sai. Haaveilin aktiivisesti erostamme kuusi vuotta ennen kuin uskalsin lähteä. Minua kauhistutti ajatus että olisin tämän miehen kanssa yhdessä koko loppu elämäni ja että elämäni menisi näin hukkaan.



Nykyisen mieheni kanssa ei ole ollut samanlaisia fiiliksia koskaan. En haaveile minkälaista olisi olla erossa. Mitä kaikkea ihanaa tekisin. Miltä tuntuisi (hyvältä) jos mies lähtisi joku kaunis päivä ovet paiskoen pois toisen naisen luokse tai jos poliisi koputtaisi ovelle ja kertoisi "on sattunut paha onnettomuus, saammeko tulla sisään". Tämän nykyisen mieheni kanssa minulla on hyvä olla ja mietin mielelläni että olen hänen kanssaan koko loppuelämäni. Tuntuu myös siltä että en tuhlaa elämääni tämän miehen kanssa ja että elämäni on ollut kumppanimielessä täydellistä vaikka mieheni kuolisikin kymmeniä vuosia ennen minua. En lähtisi etsimään hänelle korvaajaa saatika olisi onnellinen että pääsisin etsimään paremman. Nauttisin elämästä leskenä ja muistelisin hyviä vuosiamme.

ihan viimeiseen puoleen vuoteen asti olin varma "varmuudesta". 5 vuotta olimme yhdessä kaikkiaan.



Nykyinenkään ei ole SE OIKEA. Se selvisi vasta, kun oli lapsi ja olimme naimisissa. Noh, näillä mennään. En edes uskalla luulla/ajatella, että jokin mahtava Mr. Right koskaan mistään löytyisi. On vain enemmän tai vähemmän huonoja :D

Aloitimme nuorina, jolloin olin itsekin aika raakile ihmisenä, koska kasvatukseni oli ollut jotenkin puutteellista. Hakuduin siis vain ulkonäön takia komean miehen seuraan, enkä ikinä edes katsonut vähemmän komeita tarjokkaita, joita kyllä riitti.



Harmittaa jälkikäteen, sillä ex oli täysin mätä ihmisenä. Hänellä ei ollutkaan mitään moraalia, ei empatiakykyä jne.



Silti meni liian kauan, ennekuin tajusin, että se vika oli hänessä, eikä minussa.



Alussa luulin, että hän on siis se oikea, kun suhde perustui lähinnä ulkonäköön ja pinnallisiin asioihin.



Nyt olen ilman miestä ja olen varma, että voisin löytää sen oikean, kun suhde lähtisi siltä pohjalta, että arvomaailmamme olisivat täysin samat. Ulkonäöllä tai pinnallisuudella, omaisuudella tms. ei ole enää mitään merkitystä.



Se, mistä tällaisen miehen voisin löytää onkin sitten asia erikseen. En ole kyllä yrittänyt mistään edes etsiä, sillä yritän vielä toipua tuosta ex-suhteesta.

jos miehesi haluaa erota sinusta, onko se silloinkin ollut Se Oikea?

ja että hän elää onnellisessa liitossa, joten vaikea kuvitella.

Tosin exäkin sanoi, että olin hänelle (ja olen ilmeisesti edelleen) se elämän kolaus, joten vaikea sanoa...

Yhdessä olemme olleet 13 vuotta, naimisissa 8. Ja kyllä olin varma, että tämä on se oikea, melkimpä ensikohtaamisesta lähtien.



Olemme kuitenkin kasvaneet tässä vuosien aikana niin paljon erillemme, että lopulta tuli ero eteen. Eipä parin viimeisen vuoden aikana paljon olla juteltu eikä nukuttu edes samassa huoneessa.



Miehellä on ollut jo muutaman kuukauden uusi naisystävä, vaikka vielä saman katon alla asummekin.



Itse en kaipaa edes uutta suhdetta, lapsissa riittää hoitamista eikä aikaa edes suhteelle jäisi.



Miehen mielestä olin se ainoa oikea, mutta jälkeenpäin on sanonut että ihmiset muuttuu ja samoin mielipiteet. Mistäpä sitä ikinä voi etukäteen tietää....

olimme täysin varmoja toisistamme, teimme 2 lasta. Olimme toisiemme parhaat kaverit, sielunkumppanit. Exä yhtenä päivänä sanoi, haluavansa erota ja olla vapaa, sinkku. Ei halunnut yrittää mitenkään, itse olisin mennyt vaikka mihin pariterapiaan yms. tämä on todella yleistä yli kolmikymppisten keskuudessa.

en tiedä ajattelinko koskaan että tämä on se oikea. Olen aika epäromanttinen ihminen, kuitenkin kuvittelin että olemme yhdessä loppuelämämme.



Mies halusi erota, kai hän etsi kadonnutta nuoruutta olimmehan olleet yhdessä ihan lapsista.

Yhdessä olemme olleet 13 vuotta, naimisissa 8. Ja kyllä olin varma, että tämä on se oikea, melkimpä ensikohtaamisesta lähtien. Olemme kuitenkin kasvaneet tässä vuosien aikana niin paljon erillemme, että lopulta tuli ero eteen. Eipä parin viimeisen vuoden aikana paljon olla juteltu eikä nukuttu edes samassa huoneessa. Miehellä on ollut jo muutaman kuukauden uusi naisystävä, vaikka vielä saman katon alla asummekin. Itse en kaipaa edes uutta suhdetta, lapsissa riittää hoitamista eikä aikaa edes suhteelle jäisi. Miehen mielestä olin se ainoa oikea, mutta jälkeenpäin on sanonut että ihmiset muuttuu ja samoin mielipiteet. Mistäpä sitä ikinä voi etukäteen tietää....

etsiminen kuulostaa kovin epäkypsältä. Ainakin, jos sillä tarkoitetaan jotain täydellistä, ennalta asetetut kriteerit täyttävää yksilöä.



Elämä on epätäydellistä- me ihmiset olemme epätäydellisiä. Mielestäni todellista viisautta ja rakkautta on ymmärtää ja hyväksyä tämä.



Lisäksi onni ja tyytyväisyys löytyy lopulta omasta sisimmästä, kukaan toinen, ei edes se "oikea" pysty jatkuvan onnen illuusiota kannattelemaan.

etsiminen kuulostaa kovin epäkypsältä. Ainakin, jos sillä tarkoitetaan jotain täydellistä, ennalta asetetut kriteerit täyttävää yksilöä.

Elämä on epätäydellistä- me ihmiset olemme epätäydellisiä. Mielestäni todellista viisautta ja rakkautta on ymmärtää ja hyväksyä tämä.

Lisäksi onni ja tyytyväisyys löytyy lopulta omasta sisimmästä, kukaan toinen, ei edes se "oikea" pysty jatkuvan onnen illuusiota kannattelemaan.

suht hyvään eikä haetakaan sitä joka täyttäisi ne kriteerit. Koska kyllä se elämä oikeasti on erilaista sen oikean kanssa.

sanoa, että on ollut yhdessä Sen Oikean kanssa, jos käy kuten yllä, että on oltu "sielunkumppaneita" ja on mennyt hyvin 10 vuotta, kunnes se toinen haluaakin erota? Vaikka itse olisi halunnut jatkaa ja pitää toista yhä Sinä Oikeana?

hyvin sen toisen osapuolen mielestä.

sanoa, että on ollut yhdessä Sen Oikean kanssa, jos käy kuten yllä, että on oltu "sielunkumppaneita" ja on mennyt hyvin 10 vuotta, kunnes se toinen haluaakin erota? Vaikka itse olisi halunnut jatkaa ja pitää toista yhä Sinä Oikeana?

Se ei sitä pidemmän päälle ollut.

On muotia erota ja kasata suhteita elämän varrelle niin paljon kuin kerkee. Ei suhteen eteen nykyään haluta nähdä vaivaa. Hekumaa vaan hekuman perään, näin se menee.. ja lapset kärsii.

On muotia erota ja kasata suhteita elämän varrelle niin paljon kuin kerkee. Ei suhteen eteen nykyään haluta nähdä vaivaa. Hekumaa vaan hekuman perään, näin se menee.. ja lapset kärsii.

Huijasin itseäni pitkään ja uskottelin, että mun oli suhteessa hyvä ja että mies oli hyvä mulle. Mun äiti sitten eron jälkeen totesikin, että pitkään jaksoin puolustella miestä. Mitään vakavaa ei siis tapahtunut, lähinnä mies oli välinpitämätön, itsekeskeinen ja tunnekylmä.



Nykyinen mies on tuntunut alusta asti ihan erilaiselta. En ehkä enää ajattele, että olisi olemassa se oikea kaikille, mutta uskon ja luotan tähän suhteeseen, jota me yhdessä rakennetaan ja ylläpidetään. Naimisiin ollaan menossa ja loppuelämä on tarkoitus viettää yhdessä.

etsiminen kuulostaa kovin epäkypsältä. Ainakin, jos sillä tarkoitetaan jotain täydellistä, ennalta asetetut kriteerit täyttävää yksilöä.

Elämä on epätäydellistä- me ihmiset olemme epätäydellisiä. Mielestäni todellista viisautta ja rakkautta on ymmärtää ja hyväksyä tämä.

Lisäksi onni ja tyytyväisyys löytyy lopulta omasta sisimmästä, kukaan toinen, ei edes se "oikea" pysty jatkuvan onnen illuusiota kannattelemaan.

suht hyvään eikä haetakaan sitä joka täyttäisi ne kriteerit. Koska kyllä se elämä oikeasti on erilaista sen oikean kanssa.

seurustelisi ikinä, jos etsittäisiin vain sitä oikeaa joka täyttää kaikki kriteerit. Ei sellaista ihmistä olekaan joka on täydellinen jokaisessa pienessäkin asiassa. Se on haavekuva, eikä me ihmiset olla haavekuvia. Meissä on vikamme, jokaisessa, sinussakin.

Itse rakastan miestäni todella paljon. Jos hän jättäisi minut tai kuolisi, elämäni murenisi pitkäksi aikaa. Veisi varmasti vuosia toipua siitä iskusta. Mutta hänessäkin on vikansa, esim. aina kun ottaa kaapista jotain, jää kaapin ovi auki. Tai illalla nakkaa vaatteet makkarin lattialle, sen sijaan että laittaisi se nojatuoliin. JOs mieheni olisi "täydellinen", hän tekisi nuo asiat ilman että minun olisi koskaan niistä tarvinnut sanoa. Hän tietäisi jokaisen mielialani korvien asennosta jne. Mutta sellaista ihmistä ei ole. Hänen vikansa ovat kuitenkin pikkuvikoja, sellaisia etten niistä jaksa rähjätä. Haittaako tuo loppujen lopuksi vaikka eteisen kaapin ovi on päivän raollaan kun se sama mies ottaa kainaloon kun lapset on saatu nukkumaan, tuo kukkia merkkipäivinä ja kiittää ruoasta, ei hakkaa, ei juo rahojaan perheestä alas, tekee kotitöitä siinä missä minäkin. Kyllä mieheni (ja lapseni) on parasta mitä elämässä on!

Ei sen oikean kriteerit sitä saa tarkoittaa.

Mutta esim mulla mun mies vie vieläkin jalat alta pelkällä äänellään, meillä on sama työpaikkakin ja ikävöin jos on reissussa.