Kodin Kuvalehdessä juttu kommuuniperheestä
jossä isä ja äiti asuvat samassa kommuunissa, mutta eivät perheenä. Tietysti molemmat tulottomia, joten yhteiskunta maksaa asumistuet, elatustuet jne. Niinpä perhe saa rauhassa harrastaa kaikkea kivaa ja valittaa sitä, miten muu yhteiskunta tuhlaa. Heille ihan juhlaa mennä tonkimaan roskiksita ruokaa (ja heti perään huomautetaan, että lapset eivät roskisruokaa syö).
Siis 2 tervettä aikuista ja 4 lasta (tietty 3 eri isää) saa meidän kustannuksellamme lepäillä hamaan maailman tappiin asti.
Kommentit (26)
ne kovin leveästi elää joten en kadehtisi.
Kodin Kuvalehdelle sinne saapuneisiin, jossa otetaan kantaa lehdessä olleisiin juttuihin. Uskaltaisivatkohan julkaista?
vaan siitä, että 2 tervettä aikuista ei halua rakentaa tätä yhteiskuntaa tekemällä töitä, mutta on valmis ottamaan kaiken mahdollisen muiden maksaman hyödyn itselleen. Minusta niiltä pitäisi kieltää neuvola, terveydenhuolto, kirjasto jne. Koulun ne on onneksi itse ymmärtäneet kieltää, lapset käy kotikoulua, koska matematiikan kaikki muodot oppii ihan vain katselemalla ympärilleen.
Oikein mielikuvituksessa haistan, miten metsälle ne tyypit haiseekin, kuvien perusteella juuri sellasia luomuhyyppiöitä kaikki.
Ollaan niin entisaikojen tapaan eläviä - mutta otetaan tosiaan kaikki tuet ja elatusavut vastaan.
Jutun alussa saattoi vielä ajatella, että no yksi elämäntapa tuokin. Mutta mutta, asumistuet yms yhteiskunnalta ja sitten vaan tosiaan rauhassa harrastetaan ja tehdä mitä huvittaa. Jutussa muutenkin kovasti korostettiin, että pitää saada tehdä sitä mitä haluttaa.
Mutta mitäs jos kaikki lopettaisivat työnteon ja perustaisivat elämänsä yhteiskunnan tuille? Olen luullut, että tukien tarkoituksena on auttaa yli vaikeiden aikojen (mikä on hyvä asia), mutta näköjään voi myös perustaa elämäntapansa nille. Jos kaikki tehtäisiin samoin, eikä kuluttettaisi juuri mitään, niin ne tuetkin loppuisivat.
Ihmettelin sitäkin, että kommuunissa viljellään kaikenmoisia eksoottisia kasveja (intialaistyylisiä). Eikö olisi järkevämpää viljellä Suomen olosuhteiin sopivia juureksia yms?
Tuo roskisten dyykkaaminen kuulosti enemmänkin elämäntavalta, eli kaikki kelvollinen käyttöön. Toki tulevat toimeen vähällä ja kierrätetyllä, eikä siinä mitään pahaa ole.
jossä isä ja äiti asuvat samassa kommuunissa, mutta eivät perheenä. Tietysti molemmat tulottomia, joten yhteiskunta maksaa asumistuet, elatustuet jne. Niinpä perhe saa rauhassa harrastaa kaikkea kivaa ja valittaa sitä, miten muu yhteiskunta tuhlaa. Heille ihan juhlaa mennä tonkimaan roskiksita ruokaa (ja heti perään huomautetaan, että lapset eivät roskisruokaa syö). Siis 2 tervettä aikuista ja 4 lasta (tietty 3 eri isää) saa meidän kustannuksellamme lepäillä hamaan maailman tappiin asti.
Kodin Kuvalehdelle sinne saapuneisiin, jossa otetaan kantaa lehdessä olleisiin juttuihin. Uskaltaisivatkohan julkaista?
Toimitukselle menee ihan netin kauttakin, on linkki KK:n sivuilla.
tukka pystyyn kun luen tuollaisista ekoluomuviherhörhö perheistä jotka yrittää keksiä pyörää uudelleen elämäntavoillaan. Voisivat olla ihan uskottavia jos tuottaisvat itse ruokansa, ja hoitaisivat karjaa ja tekisivät ihan oikeasti töitä elämänsä eteen.
Jos lasta ei nyt huvita tehdä matikkaa, niin eihän sen tarvii. Pelataan sählyä sen sijaan..
että jos ovat oikeasti saaneet läpi tuon kommuuninsa niinkuin ymmärsin että asuvat saman katon alla "erikseen" eivätkä pariskuntana,vaikka sitä saattavat ollakkin.Niin he nostavat MOLEMMAT kaikki tuet,eli tuet tulevat tuplana.Ja äidille siihen päälle elatustuet ja lapsilisät yksinhuoltajakorotuksineen.Että mikäs siinä on ollessa,en minäkään töihin menisi...
semmoinen, että mies+nainen asuisivat saman katon alla erikseen. Jopa kämppisopiskelijoita kohdellaan pariskuntana. Eri asia sitten esim. nainen/nainen -pareille. He voivat vaikka "nukkua" samassa sängyssä, eikä Kela kysele mitään. Tämä on sellainen harvinainen asia mistä vähemmistöt hyötyvät, josseivät ole yltiörehellisiä ja ilmoita olevansa pari.
mutta kaikki erilainenhan ärsyttää toisia. Tuskin elämä on kovin leveää tai tuhleilevaa, ja sain vaikutelman ett äovat henkeen ja vereen ekologisia kuitenkin. Lähinnä tuo on elämäntapa josta jokainen voisi ottaa jotain opiksi. Elää voi tuhlaamattakin.
Ja kun sen miehen tulot oli ainoastaan asumistuki (ei voi olla kovin paljoa/ vuosi) ja jotain luennoitsija (tms) palkkioita, ja elää 5000 eurolla/vuosi, niin kenties siitä voisi ottaa opiksi. Kaiken maailman muut oikeat pummit, narkomaanit, alkoholistit, yms työhön kykenemättömät tulevat yhteiskunnalle monikymmenkertaisesti kalliimmaksi.
No sitä koulunkäyntitapaa karsastin myös. Siis ei mitään pahaa kotikoulussa, mutta minusta tuntui ettei siinä ollut mitään järjestelmällisyytta.
löytyykö juttua tai kuvia netistä?
mutta kaikki erilainenhan ärsyttää toisia. Tuskin elämä on kovin leveää tai tuhleilevaa, ja sain vaikutelman ett äovat henkeen ja vereen ekologisia kuitenkin. Lähinnä tuo on elämäntapa josta jokainen voisi ottaa jotain opiksi. Elää voi tuhlaamattakin. Ja kun sen miehen tulot oli ainoastaan asumistuki (ei voi olla kovin paljoa/ vuosi) ja jotain luennoitsija (tms) palkkioita, ja elää 5000 eurolla/vuosi, niin kenties siitä voisi ottaa opiksi. Kaiken maailman muut oikeat pummit, narkomaanit, alkoholistit, yms työhön kykenemättömät tulevat yhteiskunnalle monikymmenkertaisesti kalliimmaksi. No sitä koulunkäyntitapaa karsastin myös. Siis ei mitään pahaa kotikoulussa, mutta minusta tuntui ettei siinä ollut mitään järjestelmällisyytta.
sieltähän oikein huokui läpi "tavallista elämää" elävien halveksiminen, mutta miehessä ei ole niin paljoa isää, että lapsensa eli jälkikasvunsa kykenisi elättämään. Ihan kuin käki eli minä teen lisää lapsia (hirmu ekologista vai egologista), mutta muiden isät maksavat lasten vaatteet, ruuat ja asumisen.
Minusta jokainen saa elää niin köyhästi kuin tahtoo, mutta on väärin maksattaa sitä niillä, joita halveksii.
tunnen yhden tyypin joka elää pelkillä tuilla eikä edes etsi palkkatöitä. Itse en yleensä tällaista hyväksy, mutta tässä tapauksesa teen poikkeuksen: mies nimittäin tekee täyden työviikon palkatonta vapaaehtoista eri paikoissa vanhusen, lasten ja nuorten sekä ympäristöasioiden parissa. Ja koska rahaa on vähän, asuu kommuunissa ja hommaa 90 % hankinnoistaa dyykkaamalla, tavaranvaihtopäiviltä yms. On streittari eikä käytä edes kaakaota.
Että MITÄ tuon perheen olisi pitänyt sanoa? "olemme todella kateellisia kaikille niille keskiluokkaisille pikkuporvareille, joilla on kaksi volvoa ja omistusasunto"? Kaiveleeko teitä todellakin tuon perheen saamat tuet (tiesittekö, että kaikki me suomalaiset olemme elämämme aikana saaneet sen verran jotain tukia, että meitä voidaan huoletta kutsua sosiaalitapauksiksi)? Vai kaiveleeko teitä todellakin vain se, että kaikki eivät halua elää sitä teidän oikeaksi elämäksi määrittämää tapaa elää?
mutta kaikki erilainenhan ärsyttää toisia. Tuskin elämä on kovin leveää tai tuhleilevaa, ja sain vaikutelman ett äovat henkeen ja vereen ekologisia kuitenkin. Lähinnä tuo on elämäntapa josta jokainen voisi ottaa jotain opiksi. Elää voi tuhlaamattakin. Ja kun sen miehen tulot oli ainoastaan asumistuki (ei voi olla kovin paljoa/ vuosi) ja jotain luennoitsija (tms) palkkioita, ja elää 5000 eurolla/vuosi, niin kenties siitä voisi ottaa opiksi. Kaiken maailman muut oikeat pummit, narkomaanit, alkoholistit, yms työhön kykenemättömät tulevat yhteiskunnalle monikymmenkertaisesti kalliimmaksi. No sitä koulunkäyntitapaa karsastin myös. Siis ei mitään pahaa kotikoulussa, mutta minusta tuntui ettei siinä ollut mitään järjestelmällisyytta.
sieltähän oikein huokui läpi "tavallista elämää" elävien halveksiminen, mutta miehessä ei ole niin paljoa isää, että lapsensa eli jälkikasvunsa kykenisi elättämään. Ihan kuin käki eli minä teen lisää lapsia (hirmu ekologista vai egologista), mutta muiden isät maksavat lasten vaatteet, ruuat ja asumisen.Minusta jokainen saa elää niin köyhästi kuin tahtoo, mutta on väärin maksattaa sitä niillä, joita halveksii.
Muutkin matalatuloiset taitavat saada asumistukea? Ja kyllä, se on tosiasia että suomalaiset tuhlaavat liikaa. Jos tämä perhe tosiaan dyykkaa tavaransa niin ei tässä nyt mistään veronmaksajien kustannuksella mässäilystä voida puhua. Lisäksi, heidän lapsensa eivät varmaankaan ole olleet kuormittamassa päivähoitojärjestelmiä ja nyt peruskoulua, vai?
Luepa uudelleen.
Ei ketään ne tuet sinänsä kaivele, jokainen maksaa veroja juuri siksi, että voi joskus saada jotain takaisinpäinkin. Mutta miksi toiset saisivat olla pelkkiä jäniksiä? Millä perusteella juuri he?
no jos perhe kerran elää dyykkaamalla, niin mihin he niitä tukia sitten tarvitsevat?
Kyllä, lähes jokainen saa jossain elämänsä vaiheessa tukia. Se, mikä tässä asiassa nyppii on se, että joidenkin ihmisten koko elämänmuoto perustuu loisimiseen. Jos joku valitsee haluavansa elää yhteiskunnan ulkopuolella Linkola esikuvanaan, niin se on täysin ok. On myös täysin ok saada tukea vaikeissa elämäntilanteissa. Se ei kuulu yhteisössä (vaikkapa nyt sitten suomalainen yhteiskunta) elämiseen, että osa tekee pysyvänä järjestelynä työt ja osa nautii niiden hedelmistä. Comprendo?
Olen itsekin ollut joitakin vuosia elämässäni sellaisissa tilanteissa, että yhteiskunta on minua kannatellut. Minä myös maksan sen takaisin: teen töitä, kulutan jonkun verran, maksan lainani takaisin. Ei minua nypi millään tavalla joku "erilainen elämänmuoto", olen itse asunut aikanaan vuosia kommuunissa ja olenpa joskus höyrypäissäni dyykannut roskiksesta ruokaakin. En silti oleta, että joku muu maksaisi minun joogakorttini, minun ruokani ja minun vaatteeni.
Ja mitä ajattelit, että kotiopetus tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen? Että lapset kotiopetuksen turvin kasvavat veronmaksajiksi? Vai menisikö se niin, että joko he joutuvat myöhemmin kouluttautumaan _yhteiskunnan varoilla_ johonkin ammattiin tai sitten heistä tulee vanhempiensa kaltaisia lokkeja, koska kukaan ei palkkaa kouluttamatonta ihmista jolla ei ole perusyleissivistystä?
Luepa uudelleen.
Ei ketään ne tuet sinänsä kaivele, jokainen maksaa veroja juuri siksi, että voi joskus saada jotain takaisinpäinkin. Mutta miksi toiset saisivat olla pelkkiä jäniksiä? Millä perusteella juuri he?
Vastahan täällä pari päivää sitten tapeltiin siitä, että pienten lasten äiti ei saa mennä töihin ja sitä perusteltiin sillä, ettei kaikkien työpanosta tarvita? Ihmettelen vain tätä logiikkaa=)
Itse käyn työssä ja maksan veroni=)
kiinnostaa