Minua kohdellaan kuin toisen luokan kansalaisena, koska mieheni on ulkomaalainen

Tämän kanssa on elettävä, en tiedä miksi siitä olisi vaiettava tyyliin 'olemme perisuomalainen perhe' -linjan alle. Totta kai olemme ja olette, mutta se onkin vaikea saada muiden ymmärtämään. Kai se vaikeneminen on ainoa keino.

Minun kokemukseni on se mitä kirjoitin. En koe "vaikenevani" millään tavalla. Meidän elämämme nyt vaan on niin tavallista, että en voi uskoa, että se olisi sen tavallisempaa suomalaisen miehen kanssa. En myöskään oikeasti koe mieheni ulkomaalaisuuden vaikuttavan ystävieni, tuttavieni tai työkavereitteni suhtautumiseen minuun. 21

Samoin kuin missä tahansa asiassa, kokemukset ovat erilaisia. Minäkin elin kauan niin, että en huomannut kenenkään suhtautuvan mitenkään eri tavalla. Ehkä pidin yllä sellaista tietynlaista kuvaa elämästä, enkä juurikaan ottanut osaa keskusteluihin kahvipöydässä, jos tuli puheeksi titettyjä asioita. Nyt vain työpaikalla tuli sellainen keskustelu, että joku kertoi small talkina, että miten hänen miehensä ei ymmärrä häntä. Ok, siis miehet on miehiä - ne ei ymmärrä naista oli yleinen tuomio. Kun itse tokaisen, että kuule mun mies ei tee kotitöitä eikä ymmärrä mua, yleinen tuomio on, että niin, se kun on sieltä, missä naiset ja miehet ovat eriarvoisia ja ne kulttuurierotkin niin suuria. Tosiasiassa mies kyllä tekee kotitöitä ja ymmärtää, kuten varmaan sen työkaverini mieskin oikeasti ymmärtää. Minun vain pitää se jotenkin aina lisätä, ennakko-oletus fiksuissakin porukoissa on kuitenkin toinen. Olen itsekin tyrmistynyt, kun olen huomannut oikeasti fiksujen ihmisten vastaavan tällaisia ja juuri se, että mietitään kovasti, että mitä voi puhua.

Silmäni avautuivat havainnoimaan kaikkea tätä, kun tuntematon keski-ikäinen kadulla päin näköäni kertoi minulle lasteni kuullen, että siinä taas yksi tyhmä nainen. Haluaisin kovasti sanoa, että minua eivät nämä tuntemattomienkaan puheet koske, mutta kyllä ne vain sattuvat. Vaikkakin vähemmän ne hämmentävät kuin nuo fiksuina pitämieni ihmisten kommentit.

Olet onnellisessa tilanteessa, jos tuttavasi tai työkaverisi eivät päästä tällaisia sammakoita suustaan.

Itse tosiaan pääsin testaamaan näitä suhtautumisia, kun vaihdoin työpaikkaa ja pääsin pitämään miehen vähän aikaa pimennossa. Minusta se on hämmentävää. Aiemmin olisin voinut vaikka vannoa, että minuun suhtaudutaan ihan samalla tavalla, vaikka mies olisi Vantaalta.

Tämän kanssa on elettävä, en tiedä miksi siitä olisi vaiettava tyyliin 'olemme perisuomalainen perhe' -linjan alle. Totta kai olemme ja olette, mutta se onkin vaikea saada muiden ymmärtämään. Kai se vaikeneminen on ainoa keino.

Minun kokemukseni on se mitä kirjoitin. En koe "vaikenevani" millään tavalla. Meidän elämämme nyt vaan on niin tavallista, että en voi uskoa, että se olisi sen tavallisempaa suomalaisen miehen kanssa. En myöskään oikeasti koe mieheni ulkomaalaisuuden vaikuttavan ystävieni, tuttavieni tai työkavereitteni suhtautumiseen minuun. 21

Samoin kuin missä tahansa asiassa, kokemukset ovat erilaisia. Minäkin elin kauan niin, että en huomannut kenenkään suhtautuvan mitenkään eri tavalla. Ehkä pidin yllä sellaista tietynlaista kuvaa elämästä, enkä juurikaan ottanut osaa keskusteluihin kahvipöydässä, jos tuli puheeksi titettyjä asioita. Nyt vain työpaikalla tuli sellainen keskustelu, että joku kertoi small talkina, että miten hänen miehensä ei ymmärrä häntä. Ok, siis miehet on miehiä - ne ei ymmärrä naista oli yleinen tuomio. Kun itse tokaisen, että kuule mun mies ei tee kotitöitä eikä ymmärrä mua, yleinen tuomio on, että niin, se kun on sieltä, missä naiset ja miehet ovat eriarvoisia ja ne kulttuurierotkin niin suuria. Tosiasiassa mies kyllä tekee kotitöitä ja ymmärtää, kuten varmaan sen työkaverini mieskin oikeasti ymmärtää. Minun vain pitää se jotenkin aina lisätä, ennakko-oletus fiksuissakin porukoissa on kuitenkin toinen. Olen itsekin tyrmistynyt, kun olen huomannut oikeasti fiksujen ihmisten vastaavan tällaisia ja juuri se, että mietitään kovasti, että mitä voi puhua. Silmäni avautuivat havainnoimaan kaikkea tätä, kun tuntematon keski-ikäinen kadulla päin näköäni kertoi minulle lasteni kuullen, että siinä taas yksi tyhmä nainen. Haluaisin kovasti sanoa, että minua eivät nämä tuntemattomienkaan puheet koske, mutta kyllä ne vain sattuvat. Vaikkakin vähemmän ne hämmentävät kuin nuo fiksuina pitämieni ihmisten kommentit. Olet onnellisessa tilanteessa, jos tuttavasi tai työkaverisi eivät päästä tällaisia sammakoita suustaan. Itse tosiaan pääsin testaamaan näitä suhtautumisia, kun vaihdoin työpaikkaa ja pääsin pitämään miehen vähän aikaa pimennossa. Minusta se on hämmentävää. Aiemmin olisin voinut vaikka vannoa, että minuun suhtaudutaan ihan samalla tavalla, vaikka mies olisi Vantaalta.

jos mieheni olisi Vantaalta, mutta en pidä sitä pahana. Olen kyllä muutenkin vähän erikoinen, joten siinä sopassa miehen kansallisuus ei ehkä ole vahvin mauste.

tänne maailmaan mahtuu. Sanokaa joskus, että PITÄÄKÖ AINA OLLA NOIN HELVETIN TYHMÄ?



Onko se sitten niin vakavaa jos vetävät herneen tämän jälkeen nenäänsä?

Usein riittää se että kaveri on eksoottinen ja omissa silmissä hyvännäköinen. Tältä pohjalta ponnistavaa on vaikea pitää älykkäänä.



Fiksu tunnistaa kulttuurierot ja myöntää niihin liittyvät riskit. Jotenkin tuntuu siltä että suomalaiset naiset ovat helpommin valmiit luopumaan omasta kulttuuristaan ja naisten oikeuksista etelän miehen takia. Ehkä se on vain huonoa itsetuntoa. Moni on kuitenkin joutunut myös kärsimään naiviudestaan.

kärsimään naiiviuudestaan ihan suomalaisenkin miehen kohdalla. Kyllä suomalainenkin mies osaa viinaa ottaa, olla väkivaltainen ja pettää...

naimisissa somalin, irakilaisen tai gambialaisen kanssa. Juuri niin heille yleensä käy, miten 28 tuossa yllä kuvailee.

Usein riittää se että kaveri on eksoottinen ja omissa silmissä hyvännäköinen. Tältä pohjalta ponnistavaa on vaikea pitää älykkäänä. Fiksu tunnistaa kulttuurierot ja myöntää niihin liittyvät riskit. Jotenkin tuntuu siltä että suomalaiset naiset ovat helpommin valmiit luopumaan omasta kulttuuristaan ja naisten oikeuksista etelän miehen takia. Ehkä se on vain huonoa itsetuntoa. Moni on kuitenkin joutunut myös kärsimään naiviudestaan.

Fiksut ihmiset ymmärtää sen, että mamujen vaimot ei joudu mitenkään luopumaan omasta kulttuuristaan.

Fiksut ihmiset ymmärtää sen, että mamujen vaimot ei joudu mitenkään luopumaan omasta kulttuuristaan.

Että osa ei joudu, kun taas osa joutuu niin tekemään eri syistä.

itse ainakin olen luopunut "omasta" kulttuuristani innosta vinkuen. Enkä ole siihen edes ulkomaalaista miestä tarvinnut. Jos itse käyttäytyisin niin kuin "oman" kulttuurini eli lapsuuteni ja nuoruuteni kasvuympäristön tapa oli, vetäisin kännit kerran viikossa, kyräilisin, riitelisin, ajattelisin lähinnä sitä mitä naapurit minusta ajattelevat, ja puhuisin toisista pahaa selän takana.



t. syntyjään savolainen, nykyinen ei-mistään-kotoisin

Usein riittää se että kaveri on eksoottinen ja omissa silmissä hyvännäköinen. Tältä pohjalta ponnistavaa on vaikea pitää älykkäänä. Fiksu tunnistaa kulttuurierot ja myöntää niihin liittyvät riskit. Jotenkin tuntuu siltä että suomalaiset naiset ovat helpommin valmiit luopumaan omasta kulttuuristaan ja naisten oikeuksista etelän miehen takia. Ehkä se on vain huonoa itsetuntoa. Moni on kuitenkin joutunut myös kärsimään naiviudestaan.

Miksi ihmeessä ulkomaalainen mies tarkoittaa omasta kulttuurista ja oikeuksista luopumista?? Kun se "etelän" mies ei todellakaan edusta aina eri uskontoa tai ajattele, että nainen on huonompi kun mies.

Sä olet just niitä, joille maahanmuuttaja=mustaihoinen muslimi.

Jokainen maassamme asuva ulkomailta muuttanut on se kamala maahanmuuttaja.Ihan sama onko kyseessä lukutaidoton pappa Afrikasta vai insinööri Italiasta.

Ystäväpiirissämme on monta joilla on ulkomaalainen puoliso ja kukaan heistä ei ole ottanut miestä sen takia, että hän näyttää eksoottiselta! :D

Tottakai eri kulttuuri ja erilainen tausta aiheuttaa joskus ongelmia, mutta mitä sitten?? Väitätkö, ettei suomalaisilla pareilla ole ongelmia?? Jokainen tuntemani maahanmuuttajan puoliso on tiedostanut ongelmat jo ennen avioliittoa ja he ovat selvittäneet asiat keskustelemalla. Tiedätkö, niin aikuiset, normaalit ihmiset tekevät.

Jokainen noista naisista elää aivan tavallista elämää nauttien ihan samoista oikeuksista kun suomalaisen kanssa aviossa olevat. He eivät ole luopuneet mistään,on ammatit, työpaikat, ystävät, sukulaiset..

Olisi jo aika aaikuisten ihmisten lopettaa naurettava yleistys maahanmuuttajista, jopa täällä av-palstalla.

Ja muuten, eikö jokaisen puoliso ole omissa silmissä hyvännäköinen?

että mistä ikinä ongelmista puhuinkin, oli syy aina siinä, että mieheni on ulkomaalainen. Lopputulos oli se, että en kertonut elämästämme mitään muuta kuin aivan parhaimmat "uutiset". Opin yksin käymään ongelmat läpi ja samoin mieheni ja tämä vahvisti suhdettamme entisestään. Nyt kun aikaa on kulunut toistakymmentä vuotta ja elämä sen kuin hymyilee, kaikki suunnitelmat ja unelmat ovat toteutuneet (toki tavallisia ongelmiakin löytyy) en enää välitä muiden mielipiteistä.



Myhäilen vain mielessäni, että onneksi ei tarvitse elää näiden ennakkoluuloisten arvostelijoiden jumittunutta elämää kuin vankina tai orjana. He vain ovat niin sokeita, etteivät edes tajua sitä.

Kaikki "kauhuskenariot" on käyty etukäteen läpi, ja siltä pohjalta lähdetty. Myöskin kahden eri kulttuurin suhteessa joutuu työtä tekemään heti alusta suhteen jatkuvuuden osalta, joten ihan pienet ongelmat ei suhdetta kaada. Sitä osaa arvostaa vuosien tuomaa tasapaksuisuutta ihan erilailla kuin samasta kulttuurista olevat. Joskus oikein suututtaa kuinka helppoa nykynaisen/-miehen on rikkoa avioliitto ja antaa kaiken valua hukkaan.



Itse olen tukkinut junttien suut sanomalla, että me mentiin naimisiin, jotta saataisiin miehelle eu-passi.

Olen naimisissa ulkomaalaisen miehen kanssa, eikä meillä ei ole mitään ongelmia tai haasteita kulttuurieroihin liittyen. Ei edes alussa, vaikka läksin miehen perässä maailmalle ja ensiksi maahan, jonka kieltä en puhunut.



Ainoa asia, josta ulkomaalaisuuden huomaa on nimenomaan kieli, mutta tämäkin on meille luonnollista ja ilmaisen esimerkiksi tunteita paremmin nimenomaan tällä "vieraalla" kielellä. Kenties myös siksi, ettei mulla ole parisuhdekokemusta suomenkielellä -mieheni oli ensimmäinen vakavasti otettava poikaystäväni ja siitä aviomies- ja ne ihanimmat asiat elämässä olen kokenut em. "vieraalla" kielellä.



Olemme olleet jo vuosia naimisissa, enkä pysty muistamaan yhtäkään tilannetta, että olisimme edes kiinnittäneet huomiota kulttuurieroihin. Kun mun mielestä meillä ei niitä ole. Periaatteessa olemme kotoisin vastakkaisilta puolilta maapalloa, mutta käytännössä olemme eläneet lapsista saakka niin kansainvälisissä piireissä, että olemme kuin kalat vedessä monikulttuurisissa ympyröissä.



Näin on myös kaikkien ystävimme suhteen -kulttuurieroja tai haasteita niiden vuoksi ei ole tullut eteen. Syntyperällä ei ole edes väliä, emme edes mieti sitä. Olemme ihmisiä, joita yhdistää samankaltaiset mielenkiinnon kohteet. That's it.



Mutta sen sijaan alempien yhteiskuntaluokkien kanssa olen kohdannut haasteita kulttuurieroista johtuen. En tiedä miksi se on näin, mutta ulkomailla yhteiskuntaluokka ja sosiaalinen asema tulee kaikessa vastaan.



On paljon mahdollista, että jos mieheni olisi ollut ns. köyhä tai jopa tavis, olisimme kohdanneet tietynlaisia haasteita. En olisi esimerkiksi pystynyt sopeutumaan rötiskössä asumiseen suuren slummialueen vieressä.



Suurempi haaste olisi kuitenkin ollut sosiaaliluokan tuomat rajoitteet. Jos em. skenaario olisi totta, todennäköisesti mieheni olisi pienituloisesta duunariperheestä, käynyt koulua vain peruskoulun verran -ja kouluttamattomuus näkyisi sitten lähes kaikessa puhetyylistä ja aksentista itseilmaisuun, ja kokemus- sekä arvomaailmasta elintapoihin. Todennäköisesti mies myös olisi pienituloinen, tekisi useampaa työtä samaan aikaan saadakseen riittävästi rahaa perustarpeisiin ja elämän kovuus, sekä väysymys vailla mahdollisuutta rentoutua ja levätä, loisivat paineita suhteeseen jo itsessään.



Tässä vaiheessa kulttuurierot olisivat niin suuret, että en usko, että olisin edes kiinnostunut miehestä. En siis usko rakkauteen, joka vain syttyy tuosta noin vain. Tarvitsen aluksi syitä, miksi olisin kiinnostunut, kuten samankaltainen arvomaailma ja tavoitteet elämässä elämässä, ja jos mies täyttää tietyt kriteerit, jatkan suhdetta ja ajan sekä ystävyyden kanssa tulee rakkaus. Näin kävi mieheni kanssa. Hän oli paras ystäväni, sielunkumppaninin, kuin henkinen kaksonen kanssani ja sitten tuli rakastuminen ja tunteet, jotka veivät mukanaan.



En pystyisi ostamaan sikaa säkissä, kun kyse on tärkeimmästä ratkaisusta, jonka tulen koskaan tekemään: itseni, elämäni ja unelmani antaminen toisen käsiin.