Lue keskustelun säännöt.
On ihan hirveää seurata vanhempiensa vanhenemista :(
02.08.2010 |
Tuntuu, että vanhenevat silmissä nyt kun lähenevät 70v. Itse olen 34v ja äiti on 69v, sai minut siis aika vanhana. Isä on 67v. On minulla myös 39v ja 42v veljet. Minun lapset ovat 3v ja 1v.
Äidillä on kavoilla syviä uurteita ja ne tuntuu syvenevän joka välillä kun ei nähdä. Aiemmin hyvä ryhti on kumarahko ja äiti vaikuttaa hauraalta. Sairauksia on useampi.
Itkettää nytkin, itketti yöllä. 10v sitten äiti puheli miten ihanaa on sitten kun on lapsenlapsia, taas järjestää joulu ja kaikki tulevat sitten heille. Ei hän jaksakaan, vaikka hänenhän piti elää 100-vuotiaaksi ja olla aina nuorekas ja terve. On hän itsestään hyvää huolta pitänytkin, silti on vanhentunut, elämän karmaa. :(
Muistan kun veli sai esikoisen 9v sitten, äiti oli pirtsakka vielä ja hoisi innoissaan tätä pientä. Nyt on jotenkin vakava ja jäykkä, eikä jaksa meidän lapsia hoitaa. Katselee kyllä.
Todella surullista ja pelottavaa. Itselläkin on muuttunut asenne äitiä kohtaan, ennen väiteltiin paljon, mutta tuntuu kuin pitäisi kohdella häntä silkkihansikkain, jottei sitten jää mitään hampaankoloon kun aika hänestä jättää ja koska hän vaikuttaa niin herkältä ja hauraalta nykyään, mitä ei ennen ole ollut.
Isä taas vielä pirteämpi, mutta ei hänkään niin paljoa enää jaksa kuin ennen. Surullista!
Surettaa myös omien lasten puolesta, jotka ei nähneet vanhempiani parhaimmillaan, sellaisina kuin vanhemmat lapsenlapset hänet näki melkein 9-5 vuotta sitten. Nopeasti vanheneminen ja sairaudet muuttaa ihmistä. :(
Kommentit (27)
Sydäntauti on. Isäni on kuitenkin aika "samaa tasoa", ei hänkään enää peuhaa lasten kanssa tms....
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap teki lapsensa sit kuitenkin samassa iässä kuin äitinsä.
Ymmärrän kyllä et rankkaa on. Tsemppiä!
Tuntuu pahalta, kun vanhemmat vanhenevat. Olen minäkin asian tiimoilta itkenyt, vaikka eihän sille mitään mahda.
toiset ovat kiinnostuneita lastenlapsistaan 70-vuotiaana ja ylikin, toiset 50.set ei välitä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 30v, sisarukset 45v ja 40v, äiti 64v. Äidillä liuta sairauksia ja nyt viimeisen vuoden aikana mennyt todella paljon huonommaksi. Ei anää jaksa olla lasteni (4v ja 2v) kanssa, vaikkakin rakastaa heitä paljon. Niin surullista.
Meillä myös minut saatiin aika vanhana ja omanikin samoin. Onneksi isä on nyt vielä nuorekas 8-kymppinen, vaikka äidin menetinkin joitakin vuosia sitten. Nuorimmat lapseni eivät isoäitiään edes muista.
Vaan tätä elämää tämä on. Vanhempien vanheneminen ja menettäminen on niitä konkreettisia merkkejä siitä, että elämä valuu eteenpäin ja muuttuu, halusi tai ei. Nauti nyt vanhemmistasi sen mitä he jaksavat tänään, huomisesta ei koskaan tiedä. Ja lapset kyllä mielellään kuuntelevat tarinoita isovanhemmista ja katselevat kuvia, vaikka eivät ihmistä saaneet kunnolla tunteakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja on edelleen kiinnostunut lapsenlapsistaan. Olemme juuri menossa hänen luo tänään.
Pirtsakka nainen, vaikka on lonkkavaivaa yms. Paljon harrastuksia ja on kiinni tämän päivän menossa tiukasti ja ottaa kantaa politiikkaan yms.
Huolehtii ulkonäöstään ja on tarkka vaatteistaan. Kaunis nainen vielä vanhanakin. Matkustelee ulkomailla joka vuosi ja kesät hoitaa isoa pihaansa ja kasvimaata.
Toiset alkaa vanhuksen rooliin jo 60 vuotiaina. Hurjaa katsoa töissä naisia, joilla vielä eläkkeeseen pari vuotta ja ovat jo "sairaita" ja raihnaisia ja jatkuva valitus päällä ja kitinä siitä, että elämä on mennyttä.
Eli vanhana ihmisestä näkee, millainen asenne hänellä on ja miten on pitänyt kunnostaan huolen. Jos ei liiku ja syö mitä tahansa ja on ylipainoinen ja elämä koostuu salkkareista, voi olla varma, että on apaattinen vanhus aika aikaisten.
Eli älkää surko vanhempienne vanhenemista vaan ottakaa opiksi ja nouskaa sieltä sohvanpohjilta ja miettikää, mikä on elämässänne tärkeintä.
On aika paljon itsestä kiinni, millaisen vanhuuden elää. Katkeruus ja kateus vanhettaa.
isä tosin jo yli 70 v. Pelkään kyllä samaa kuin ap, että koittaa päivä kun eivät enää jaksakaan. Vielä vanhempani ovat tosi eläväisiä, äiti vielä työelämässä, matkustavat paljon, jne. Sydänvaivoja kummallakin (isälle tehty ohitusleikkaus 10 v sitten), muita sairauksia, elämäntavatkaan ei kaksiset - syöminen ei niin terveellistä, tapaavat paljon ystäviä ja jaksavat vielä juhlia aamuyöhön jne. Lapsenlasten kanssa jaksavat kyllä ihan hyvin, tosin ei mitään peuhaamista, mutta tuskin sitä olisivat nuorenakaan harrastaneet..
Se on tosiaan niin yksilöllistä tuo vanheneminen! Nyt on vaikea kuvitella muuta, mutta pelottaahan tuo ajan kuluminen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja on edelleen kiinnostunut lapsenlapsistaan. Olemme juuri menossa hänen luo tänään.
Pirtsakka nainen, vaikka on lonkkavaivaa yms. Paljon harrastuksia ja on kiinni tämän päivän menossa tiukasti ja ottaa kantaa politiikkaan yms.Huolehtii ulkonäöstään ja on tarkka vaatteistaan. Kaunis nainen vielä vanhanakin. Matkustelee ulkomailla joka vuosi ja kesät hoitaa isoa pihaansa ja kasvimaata.
Toiset alkaa vanhuksen rooliin jo 60 vuotiaina. Hurjaa katsoa töissä naisia, joilla vielä eläkkeeseen pari vuotta ja ovat jo "sairaita" ja raihnaisia ja jatkuva valitus päällä ja kitinä siitä, että elämä on mennyttä.
Eli vanhana ihmisestä näkee, millainen asenne hänellä on ja miten on pitänyt kunnostaan huolen. Jos ei liiku ja syö mitä tahansa ja on ylipainoinen ja elämä koostuu salkkareista, voi olla varma, että on apaattinen vanhus aika aikaisten.
Eli älkää surko vanhempienne vanhenemista vaan ottakaa opiksi ja nouskaa sieltä sohvanpohjilta ja miettikää, mikä on elämässänne tärkeintä.
On aika paljon itsestä kiinni, millaisen vanhuuden elää. Katkeruus ja kateus vanhettaa.
sairauksille et voi mitään.
ja on edelleen kiinnostunut lapsenlapsistaan. Olemme juuri menossa hänen luo tänään. Pirtsakka nainen, vaikka on lonkkavaivaa yms. Paljon harrastuksia ja on kiinni tämän päivän menossa tiukasti ja ottaa kantaa politiikkaan yms. Huolehtii ulkonäöstään ja on tarkka vaatteistaan. Kaunis nainen vielä vanhanakin. Matkustelee ulkomailla joka vuosi ja kesät hoitaa isoa pihaansa ja kasvimaata. Toiset alkaa vanhuksen rooliin jo 60 vuotiaina. Hurjaa katsoa töissä naisia, joilla vielä eläkkeeseen pari vuotta ja ovat jo "sairaita" ja raihnaisia ja jatkuva valitus päällä ja kitinä siitä, että elämä on mennyttä. Eli vanhana ihmisestä näkee, millainen asenne hänellä on ja miten on pitänyt kunnostaan huolen. Jos ei liiku ja syö mitä tahansa ja on ylipainoinen ja elämä koostuu salkkareista, voi olla varma, että on apaattinen vanhus aika aikaisten. Eli älkää surko vanhempienne vanhenemista vaan ottakaa opiksi ja nouskaa sieltä sohvanpohjilta ja miettikää, mikä on elämässänne tärkeintä. On aika paljon itsestä kiinni, millaisen vanhuuden elää. Katkeruus ja kateus vanhettaa.
Mun isä ei välittänyt pitää huolta kunnostaan, veti röökiä ja laiminlöi liikunnan. Alkoi jo näyttää 10-v. vanhemmalta kuin äitini, vaikka olivat samanikäiset. Odotteli eläkettä kovasti, että sitten ehtii touhuta sitä ja tätä ja käydä lenkillä. Mutta kuoli vuosi sitten 63-veenä sydänkohtaukseen, ekana eläkepäivänään. Patologin mukaan sairasti jo keuhkoahtaumatautia..
Mun ukkini taas kuoli tänä keväänä 86-veenä, tapaturmaisesti. Ukki aloitti lenkkeilyn 50-veenä ja veti vielä viime vuosinaan 20 km pyörälenkkejä, paino pysyi kurissa ja keuhkot ei ollu savusumulla pilattu. Kävi ennen kuolemaansa terveystarkastuksessa ja tulokset oli terveen työikäisen miehen. Jaksoi konttailla lastenlastenlasten kanssa ja pää oli virkeä. Olisi varmaan elänyt vielä pitkään, jos olisi käyttänyt pyöräilykypärää.
Pitäkää huolta kunnostanne ja varokaa kallonmurtumia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap teki lapsensa sit kuitenkin samassa iässä kuin äitinsä. Ymmärrän kyllä et rankkaa on. Tsemppiä!
tekis niin ei ehkä kuiteskaan. Jos mä olisn tehnyt lapseni 20-vuotiaan silloisen poikaystävän kanssa niin olisin AV:n iloisessa joukossa joka valittaa kun mies ei välitä ja katoilee joka vkl vuorokaudeksi ryyppäämään.
No, suht nuorena mä lapseni kuitenkin sain, alta kolmikymppisenä mutta uuden miehen kanssa. Pointti oli siis se että ei voi toiselle sanoa tuolla tavalla, ei kaikki halua tehdä lapsia vaan jollekin rentulle koska lapsia haluaa
Mutta ei, hän kuoli 3v kärsittyään 47v iässä.
Ei jäänyt paljoa muistoja lapsilleni jotka olivat tuolloin 4v ja 2½v.
Isästä sano mitään, alkkis juoppo joka hakkasi vain, ole missään tekemisissä sen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinä pärjää kuin nuoremmatkin, eläkkeelle jää ensi vuonna. Näköjään kotonaoleminen ei ole naiselle hyväksi, sitä vanhenee ja rupsahtaa.
Äitini on sukua, jossa on jo parin sukupolven ajan ollut tapana elää yli 100-vuotiaiksi (naiset) tai ainakin 95-vuotiaaksi (miehet). Heillä siis ei ole mitään yleisiin kansantauteihin altistavia geenejä. Äitini on nyt 75-vuotias eikä näkyvissä ole muita vanhenemisen merkkejä kuin rypyt ja uurteet sekä tietenkin harmaantuminen. Hän jaksaa kuitenkin oikein hyvin.
Isäni sisaruksista sen sijaan useimmille on jo pidetty hautajaiset ja isänikin viettää ilmiselvästi viimeisiä vuosiaan.
Itse kyllä mielelläni vielä seuraisin isäni vanhenemista jos vain olisi mahdollista. Ei ehtinyt vanhenemaan hän :( No, onneks on äiti ja hän touhuaa lapsenlapsiensa kanssa mielellään, varmaan vielä mieluummin jos olisi ukki kaverina.
Poikien muummo eli äitini on 72v. ja sairas.
Ei todellakaan tarvitse peuhata tai hoitaa meidän lapsia.
Riittää, että on läsnä ja rakastava mummo.
elämän kiertokulku menee .
Itse nyt 40 lähestyessä olen myötätunnolla seurannut ikätoverieni huolta huonokuntoisita vanhemmistaan. On huollettavana itsellä pienet lapset ja lisäksi apua tarvitsee oma vanhempi, jopa molemmat.
Vaikka varmaan karmivalta kuulostaa olen suhteellisen tyytyväinen että itselläni ei ole enää sitä vaihetta läpikäytävänä. Äitini kuoli esikoiseni ollessa vauva, sairastettuaan vuosia.Raskas aika jolloin oli huoli vanhemmista sekä kuolema ja suruaika on ohitse, läpikäytynä ja väkevästi elettynä.
Ei tarvitse enää odottaa sitä viimeistä puhelua joka kertoo lopusta. Vuosia aina odottelin kauhulla suru-uutisia sillä asuin itse toisessa maassa.Onnekseni meitä sisaruksia oli monta ja tuimme toisiamme. Jäätyämme orvoiksi on välimme lähentyneet! Onneksi tosiaan vanhempanne saivat useamman lapsen.Siski toivoin ja saatiin sisaruksia omallenikin että aikanaan ei heidän tarvitsisi olla yksin kun on sama vaihe elettävänä mikäli elämän kiertokulku menee "normaalia" polkuaan .
Muistot ja vanhempien opetukset säilyvät arjessa.Yritän säilyttää näistä lapsillenikin kertomalla isovanhemmista. Usein katsomme esikoisen kanssa isovanhempien kuvia. Toki ohikiitävän , viiltävän hetken ajan toivoisin kovasti että voisi soittaa äidille tai mennä kylään lasten kanssa mutta tosiasia on hyväksyttävä.
lapseni kaverin äiti hoidattaa lapsiansa 80v. mummolla, joka on kuulemma hyvässä kunnossa.
Eikä 32v. äiti jaksa hoitaa omia lapsiansa itse, kun lapset kuitenkin vielä puolet viikosta isällään.
Oletko huomannut muistin heikkenemistä? Ei nimittäin kuulosta aivan tyypilliseltä tuon ikäiseltä. Mietin, että olisiko taustalla jotain hoitamatonta sairautta.