Adottoisitko lapsen ulkomailta jos sinulla olisi siihen mahdollisuus? Eli

Mutta suomesta voisin.



Ei niistä tiedä mitä terveysongelmia niillä ulkomaalaisilla on.

Omasta lapsuudestani muistan ystäväni, joka koki olevansa perheen biolapsia huonopi, koska oli adoptoitu.

ehkä ennemmin kuin koittaisin saada vielä omaa.



TÄmänhetkisessä tilanteessa adoptio ei ole vaihtoehto.

Elämänkatsomukseni on kuitenkin sellainen, että olisin hyvinkin voinut tehdä niin.



Toisaalta on ollut paljon juttua siitäkin, kuinka nuo adoptoidut kärsivät aikuistuttuaan, kun ovat niin erilaisia ja kaipaavat juuriaan sisimmässään. Silloin voi tulla pahakin kriisi.



Mutta luontoni puolesta olisin voinut. Sain 3 lasta ja hyvä niin.

Olisimme halunneet kiinasta lapsen, mutta onneksi (ja valitettavasti meidän kannaltamme) Kiinan tilanne parani niin paljon, että olisimme aivan liian vanhoja ennen kuin saisimme adoptoida, koska minä olen b-luokan kansalainen.

Mutta suomesta voisin. Ei niistä tiedä mitä terveysongelmia niillä ulkomaalaisilla on.

Tuskin saisit ketään adoptoitavaksi, jos noin ajattelet.

Ps. Suomesta saisit teinin ehkä.

Uteliaisuudesta kysyn miksi juuri Kiinasta?



Ja miksi "b-luokan kansalainen"? Iän puolestako?

mutta jos lottovoitto tulisi, adoptoisimme jostain orpokodista lapsen. Itselleni kävisi vaikka hiv-orpo Etelä-Afrikasta tai kuka hyvänsä, enkä usko muillakaan perheenjäsenillä olevan kummempia vaatimuksia. Mutta rahaa saisi tulla jostain melko paljon ja parin vuoden sisällä, että pystyisimme adoptoimaan.

Puhuimme jo silloin tästä mieheni kanssa, kun ei omaa vielä kuulunut. Nyt on kaksi ihanaa omaa lasta mutta jos rahatilanne muuttuisi paremmaksi niin oleme puhuneet adoptiosta nyt uudelleen.

en siis suomalaisten adoptiotoimistojen kautta.

Enkä valtavan suopeasti suhtaudu ylipäänsäkään näihin kv-adoptointeihin

Lapsiluku on täynnä.

Olen nähnyt kuinka haastavaa elämä voi adoptiolapsen kanssa olla, ja minusta ei varmastikaan olisi siihen.



Adoptiolapsella saattaa olla niin rankkoja asioita takanaan, että niistä selviytymiseen tarvitaan välillä jo vähintään ihme.

En osaa sanoa millään järkiperusteella, että miksi Kiinasta. Ehkä osasyynä olisi ollut Kiinan pitkä ja hieno, mutta erilainen kulttuurihistoria, osasyynä taas se, että miten eri tavoin he ovat kohdelleet tyttö- ja poikavauvoja. Ei sillä etteikö kiinalainen pikkupoikakin olisi meille kelvannut! Minä olen eronnut, joten siksi olen noissa adoptioprosesseissa b-luokan kansalainen eli pitäisi olla pitkään toisessa avioliitossa. Mieheni puolesta taas ei tartteis olla, kun avioliitto on hänelle ensimmäinen.

Itse olen kv-adoptoinut (mieheni kanssa) niin kiinnosti vaan tuo maavalinta!



Meille oli avan sama mistä maasta lapsi tulee ja yhdessä adotiovirkailijiden kanssa pohdimme mistä lapsia olisi paljon tulossa (eli adoptiovanhempia tarvittaisiin paljon) ja mihin parhaiten kelpaamme ja lapsemme syntymää on Etelä-Afrikka.

Jos tätä lasta ei olisi ja en pystyisi saamaan biologista lasta niin harkitsisin adoptiota. Itse asiassa jouduinkin harkitsemaan sitä kun tämän lapsen saaminen ei ollut niin yksinkertaista.



En kuitenkaan käytännössä adoptoisi koska mikään kohdemaista ei kiinnosta minua. Pinnallista tai ei mutta haluan että lapsi muistuttaa minua ulkoisesti jonkinverran. Olen itse hyvin tummahiuksinen suomalainen joten tämä ei olisi mahdotonta. Esim. vaaleaihoinen guatemalalaislapsi olisi aika lähellä. Tiedän työni kautta mitä rasismi on ja kuinka paljon Suomessa esiintyy piilorasismia jota tavalliset "valtaväestöön kuuluvat" eivät edes tajua että täällä esiintyy. En suurin surminkaan toisi tänne Suomeen adoptiolapsekseni lasta joka olisi selkeästi eri näköinen kuin valtaväestö. En toisi mustaa lasta, en kiinalaista, en thaimaalaista, en intialaista. Ei - omaa lastani ja meidän koko perhettä en haluaisi altistaa tälle rasismille.

Nuo asiat on kyllä kunnossa mutta en ole valmis niin pitkään ja kyyläävään prosessiin.



Mielikuvana joku tumma tyttö sopisi sekalaisen poikajoukkomme jatkoksi mainiosti. Nimenomaan sen tyttären tahtoisin, olisi se nyt kuinka pinnallista tahansa haluta lasta sukupuolen perusteella.



Toisaalta me ollaan hieman paskoja vanhempina, että ehkä sille tyttöselle parempikin koti löytyisi.

Esikoisen saatuamme yritin ehdottaa miehelle taas adoptiojonoon palaamista, mutta hän oli sitä mieltä että yhden luomun jälkeen hän ei halua enää yrittää adoptiota. Minulle olisi käynyt hyvinkin.

En usko, että pystyisin ikinä rakastamaan toisen lasta yhtä paljon kuin biologisiani, joten ei olisi reilua adoptiolasta kohtaan silloin adoptio.



Uskon, että adoptiolapselle tulisi voida rakastava ja tasa-arvoinen asema perheessä!

Vaikka pitäisi omaa jaksamista puntaroida aika paljon. Ja tietenkin lapselle olisi aikamoinen järkytys muuttaa tutusta ympäristöstä tänne, joten täällä pitäisi ensin verkostautua samasta maasta tulevien muiden ihmisten kanssa että lapsi saisi kuulla omaa äidinkieltään ym.



Nyt on ensikoinen tulossa ja uudet opiskelut alkamassa yliopistossa ja sen jälkeen toivottavasti työn aloittaminen yrittäjänä, joten lähemmäs kymmeneen vuoteen ei kyllä olisi aikaa ja energiaa tarpeeksi adoptiolapselle.