Aina nälkä!!! Ällöttää tää läski muutenki...

Katson vain mitä syön. Olen hieman laskeskellu syötyjä hiilareita. En ole siis jättäny niitä pois. Eikä ole edes vaikeaa syödä vain 100grammaa hiilaria päivässä. Ajattelin ensin että sehän on ihan kamalan vähän, mutta ei se oikeastaan ole.



Syön lihaa, kanaa, kalaa, salaatteja, leipää, rahkaa, raejuustoa, hedelmiä yms. Mutta tällä viikolla lämpimän ruuan kanssa on syöty vain yhtenä päivänä perunoita. Muina päivinä lisukkeena on ollut salaatti, tänään herkkusienet ja salaatti. Ei ole ollu nälkä.



Suosittelen ap testaamaan. Ei ole niin kamalaa miltä kuulostaa.

kuulostan hihhulilta. Enkä häpeä yhtään :)

"Sitten löysin Jeesuksen... Eiku karppauksen..."

Kukaan, paitsi toinen samanlainen, jolla on ongelmia sokerin/hiilareiden siedon kanssa, ei ymmärrä miltä tuntuu kun on jatkuva nälkä.

Aiemmin saatoin syödä kunnon lounaan, terveellisen ja tietenkin lautasmallin mukaan. Jo tunnin päästä oli kiljuva nälkä ja tuntui siltä että olisi pakko saada lisää ruokaa. Syytin itseäni, koska uskoin että näläntunteet olivat "vain mielitekoja" ja selkeä merkki itsekurittomuudesta. Paneuduin monen vuoden ajan tunnesyömisen estämiseen, koska luulin että vika oli omassa päässäni, mutta mikään ei auttanut. Ainoa keino, jolla pystyin pysymään edes jotenkin normaalipainon tai lievän ylipainon rajoissa, oli jatkuva vahtaaminen, kieltäytyminen ja nälän sietäminen.

Moni sanoo että avain on kun syö kohtuudella kaikkea, ja se on varmasti osaksi totta. Uskon kuitenkin että nämä kohtuuden puolestapuhujat kokevat kohtuudessa pysymisen helpoksi vain koska normaaliruokavalio sopii heille.

Äärimmäisen hiilariherkälle ihmiselle kohtuuspuheiden kertominen on yhtä järkevää kuin heroinistin opettaminen nauttimaan heroiinia kohtuudella, vaikka vain kerran viikossa :)

Painon ja ruoka-asioiden ei kuuluisi olla maailman tärkein asia, mutta minulle näin oli monen monituista vuotta, koska jatkuva itsehillintä oli ainoa tapa estää pahan ylipainon kertyminen ja ruoka oli nälän takia mielessä koko ajan. Nyt tiedän että vika ei ollut päässäni, vaan heittelevässä verensokerissa, jota opin hallitsemaan ruokavaliolla.

Nyt kun olen karpannut jo vuosia ja tottunut ruokavalion "rajoituksiin", ei minusta tunnu yhtään siltä että olisin dieetillä. Ostan kaupasta niitä aineita joita olen jo pitkään ostanut, ja teen niitä ruokia joita usein muutenkin teen. Syön silloin kun on nälkä, laskematta mitään. Herkullista, normaalirasvaista ruokaa ja monipuolisesti vihanneksia. Eikä koko ajan olekaan nälkä, vaan silloin kun edellisestä ateriasta on kulunut tunteja. Eikä tarvitse koko ajan miettiä onko syönyt liikaa, saisiko tänään syödä vielä jotain tai ajatella seuraavaa suupalaa. Laihduttaminen ja dieetit ovat taaksejäänyttä elämää ja voin kerrankin keskittyä kaikkiin muihin juttuihin täysillä. Ja vihdoinkin tiedän miltä tuntuu oikea mieliteko tai napostelunhalu :) Sitä voi ihan helposti vastustaa, jos tuntuu siltä ettei sinä päivänä ole järkevää napostella.

Otan harvoin karppauksen esille, koska itseänikin harmittaa tuputtavat ihmiset, jotka ovat sitä mieltä että KAIKKIEN pitäisi karpata. Jos normaaliruoka sopii eikä sen kanssa ole ongelmia, miksi alkaa toteuttamaan hankalaa ruokavaliomuutosta? Mutta jos tuntuu että karppaus voisi auttaa johonkin, miksei kokeilisi?

Idea perustuu myös hyvinkin paljon (tai PALJON) siihen että verensokeri heilahtelut loppuvat,joten olo on kylläinen pitkään,mieliala parempi ja vireystaso parempi.Joten on helppo laihduttaa ja pysyä "dietillä" koska nälkä ei vaivaa,eikä mielitekoja tule. Kasviksia tulee syötyä väkisinkin enemmän :) Toki laihtua voi vaikka syömällä suklaalevyn päivässä(pelkästään) mutta se tekeekö se sinulle hyvänolon jne..Itsellä napostelut ja sokeri herkkujen himot ovat hävinneet karppauksella,minä olen hiilareille herkkä diabeetiko jonka verensokeria nostattaa ruisleipäkin,joten ensin on täysiolo kyllä mutta äkkiä sokerit romahtaa taas alas ja nälkä alkaa hipoa jo 2h syönnistä..

läskejä. Kannattaa pitää mielessä, että ylipaino ei ole vain Suomen vaan koko Euroopan ongelman. Kiinnitin huomiota myös siihen, että italialaislapset olivat huomattavan usein lihavia.