Ottakaa mun kans pari olutta

Minäkin aikoinani mietin eroa pitkään,kunnes huomasin,kuinka totaalisen paha olo mulla ja miehellä oli kokoajan.pelkäsin sen heijastuvan pieniin lapsiimme.

Kun sitten erosimme,on isä ollut lapsille enemmän isä kuin koskaan naimisissa oltuamme.

Miehellä on jo useamman vuoden ollut uusi perhe,minulla pari vakavaa seurustelua,mutta loppuvat kuitenkin aina aloitteestani,joku on sanonut,etten vieläkään ole päässyt erosta yli ja siitä on kuitenkin jo 9 vuotta aikaa.

ehkä näin onkin,lasteni isä oli minulle ensimmäinen suuri rakkaus ja sellaisena taitaa pysyäkin.

mutta otetaan vaikka sille? Kippis! :) ap

Kävinkin jo ensimmäisen hakemassa.

Meillä on molemmissa enemmän tai vähemmän vikaa ja suurin ongelma on aika. Minä tahdon tehdä enemmän yhdessä mutta mies tahtoo ainoastaan olla töissä. Perui juuri tänään kauan odotetun loman ja se tuntui jotenkin henkilökohtaiselta loukkaukselta ja viimeiseltä pisaralta kaikelle (yllätysviikonloppureissun lisäksi). Tyhmää, koska eihän se niin vakva asia kai loppujen lopuksi ole.

Mutta vaikeaa tahtoa jatkaa kun tuntuu ettei ole mitään arvostusta

2

minäkin olisin loukkaantunut.Onko teillä lapsia? Kauanko olette ollet yhdessä? ap

Olemme olleet yhdessä 3 vuotta ja minusta on tuntunut, että hän on minulle monessa mielessä aivan täydellinen ja olemme mahtava pari, enkä ole kenenkään kanssa tahtonut olla samallailla kun hänen. Mutta salakavalasti asiat ajautuvat huonoiksi. Itseni ei tekisi mieli niellä ylpeyttäni ja sanoa, että minä odotan häntä viikonlopun yli ja selvitetään sitten kaikki, eikä haittaa vaikkei hän yhtään pidä lupaamaansa ja jo sopimaansa lomaa.. se ei olisi edes totta. Tuli jo vähän sanottua pahasti.

Toivoisin niin paljon, että hän koittaisi lepytellä tilanteen ja lupaisi pitää lomansa, mutta niin hän ei tee. Luultavasti ennemmin lähtee ja eroaa minusta. Ja sitten saan syyttää itseäni kun olen yksin. Ihana vähän purkaa ajatuksia, sori :) Ja huomenna on vapaailta.

2

Sain hiljattain keskenmenon, jota suren edelleen. Miestäni ei asia tietenkään vaivaa, tai en tiedä, koska emme ole asiasta pahemmin keskustelleet. En tiedä miksi. Tuntuu jotenkin vaikealta avautua. Hän on todennut, että sellaista sattuu ja että voimme kyllä tehdä lisää lapsia. Joo, tiedetään. Ei pahemmin lohduta. Mies ei ollut paikalla, kun keskenmeno tapahtui. Hän oli toisella paikkakunnalla terassilla kaljottelemassa, kun mulle tehtiin kaavinta. Eilen paljastui, ettei äijä ees tienny, mikä kaavinta on. Ois kai voinu kysyä, jos vähän edes kiinnostais. Jne., jne...

Siis lapsia on kuitenkin jommalla kummalla?

Minäkin lepyttelin aikoinani,vaikka se olisi ollut miehen tehtävä.Nyt myöhemmin olen tajunut,ja ihmetellytkin,miten jaksoin aina vaan toivoa.

pelkäsin myös todella paljon yksin jäämistä kahden pienen lapsen kanssa,minulla ei ollut edes työpaikkaa silloin.

Nyt olen vaan onnellinen,että niin kävi.olisin tullut hulluksi tai ainakin eristäytynyt tosi pahasti ulkomaailmasta,jos olisimme jatkaneet ja lapset olisivat taatusti kärsineet.

Vaikka nyt olenkin enemmän tai vähemmän yksin,en kuitenkaan eroa kadu! Saan rauhassa olla sitä mitä olen. ap

miehesi suhtauminen tilanteeseen :( Olisi todella vaikea hyväksyä tuollaista välinpitämättömyyttä.



Hyvä ap, että olet noin tyytyväinen ratkaisuusi! Minä olen kerran aiemmin eronnut (lapsen isä) niin etten kokenut juuri mitään muuta kuin ihanaa helpotusta. Sen jälkeen löysin tämän elämäni miehen, josta en millään olisi valmis luopumaan ja pelkkä ajatuskin hänestä jonkun toisen kanssa kirpaisee ja kovaa. Vikaa on itsessänikin, joten väkisinkin mietin olenko se minä kenen pitää ottaa se aloite asioiden sopimiseen, mutta ehken se joka kerta ole minä, vaikka sitten jäisin yksin. En tiedä.



2

Mutta mikä on hyvin? Mulla on ihana työpaikka,kivat teinit,mukava koti,ihana sisko ja vauva suvussa,jota saa aina lainaan...ap