Pitäisköhän meidän perheestä tehdä lastensuojeluilmoitus?
Meillä esim. näin kesäaikaan (kun ei koulua) nukkumaanmenoaikoja ei käytännössä ole laisinkaan. Esikoinen (9 v.) on nukahtanut näköjään sohvalle, ehkä tunti-pari sitten. Kannan hänet sänkyynsä, jahka itse menen nukkumaan tunnin-parin päästä.
Nuorin lapsistamme (2 v.) valvoo vielä, puuhailee isänsä kanssa jotain leluautoilla. Nukahtaa hänkin joko jonnekin lattialle leikkeihinsä, tai sitten jaksaa valvoa niin kauan kuin mekin ja tulee nukkumaan yhtäaikaa kanssamme.
Keskimmäinen (5 v.) on mennyt omaan sänkyynsä jossain vaiheessa, nukkuu jo.
Aamulla ei ole kiire mihinkään, lapset saavat heräillä omaan tahtiinsa, yleensä tämä tarkoittaa klo 8 - 11.
Tänään laitoin lämpimän ruoan, mutta viimeisestä lämpimästä ruoasta on mennyt varmaan jo viikko. Leipää, hedelmiä, jogurttia koitan tyrkyttää lapsille muutaman tunnin välein, tai jos valittavat että on nälkä.
Kenenkään lapsen hampaita ei ole pesty pitkään aikaan. Toisinaan tässä on ryhdistäydytty joksikin aikaa, mutta nyt ei ole jaksanut taas panostaa.
Ulkona ei olla käyty tänään ollenkaan, paitsi esikoinen oli itsekseen pihalla jonkin aikaa. Toisinaan ulkoillaan säännöllisesti, kesäisin enemmän kuin talvisin, mutta nyt helteillä ollaan oltu aika paljon sisällä. Tai autossa matkalla jonnekin. Mummolassa käydessä ollaan paljon ulkona.
Siinä oli kaikki epäkohdat, joista tunnen toisinaan syyllisyyttä. Kuulostavatko ihan kamalalta?
Kommentit (33)
Meilläkin ja koko kadun lapsilla! Jatka vaan samaa rataa!
Nukkumaanmenoaika saa kesällä joustaa, mutta heitteillejätöltä tuo vaikuttaa. Miksi olet tehtaillut kolme mukeloa?
esikoinen on miehen edellisestä avioliitosta
ap
Kyllä isommat lapset jo osaakin pestä hampaat. Mutta tottakai kaksivuotiaan hampaista täytyy huolehtia.
suuntaa meilläkin, sillä erolla, että 1 pieni lapsi ja itse olen hoitovapaalla. Ehtiihän nuo rytmit sitten myöhemminkin elämässä saada kohdilleen.
Kannattaa ehkä noita nukkuma-aikoja pikkuhiljaa säännöllistämään syksyä kohti, ainakin koululaisella, niin ei tule koulussa heti väsy. Kesällä tuollainen toimii ihan hyvin.
Hampaista pitäisi ehdottomasti pitää parempaa huolta - siitä hyi hyi kaikille!
Ruoalla ei näillä helteillä ole niin väliä, kunhan kasvavat lapset vaan saavat tarpeeksi energiaa ja mielellään terveellisesti. Sokeriton jogurtti, hedelmät ja kuitupitoinen leipä ovat hyviä vaihtoehtoja. Laita vielä pähkinöitä tarjolle ja huolehdi riittävästä veden juonnista (lapset ei osaa huolehtia nestetasapainosta).
Eikä näillä helteillä ole pakko ulos mennä jos sisällä on viihtyisää tekemistä ja tarpeeksi tuuletettu. Käykää silti välillä vaikka yhdessä uimassa - sopiva ulkoilumuoto hellesäällä :)
Kaiken kaikkiaan, kaltaisiasi äitejä saisi olla enemmänkin. Rento boheemi meininki sopii kesään, miksei muihinkin vuodenaikoihin, kunhan pitää huolen lasten terveestä kasvusta ja kasvatuksesta :)
nukkumaan menosta meilläkin joustetaan, mutta 9v tulee kotiin klo 20.30.-21.00 aikaan ja menee viimeistään klo 22 sänkyyn. Nukkuu klo 8-9 asti.
Normaali iltapala ja iltapesut. Eivätkö teillä lapset käy suihkussa näillä helteillä?
Meillä lapsi ulkoilee aamusta iltaan.
Ja kerran päivässä on lämmin, monipuolinen ateria, muuten syödään mysliä, jugurttia, leipää, hedelmiä, marjoja.
Nukkumaan menosta ja muista rutiineista saa ja pitääkin joustaa lomalla, mutta mielestäni teidän touhu on jo mennyt liian pitkälle. Joku takaraja nukkumaanmenoaikaan + sitä ennen tavalliset pesut.
Ne tuovat lapsille myös turvallisuudentunnetta.
Helteillä ei jaksa normaalisti syödä, mutta ruokavalionne kuulostaa todella suppealta kun puhutaan kasvavista lapsista.
Pidän myös omituisena, etteivät lapset ulkoile. Ettekö käy yhdessä rannalla, uimassa tms?
Ehkä olisi aika ryhdistäytyä...
mutta kävivät jo päivällä, kun oli kuuminta.
Ollaan me tänä kesänä käyty ehkä nelisen kertaa uimarannalla koko perhe. Ja tietysti muutamia kertoja puistossa ja tosiaan mummolassa kun ollaan aika usein, siellä muksut touhuaa pihalla.
Uimarannalla käytäisiin varmaan useammin, mutta pienin on niin mahdottomassa iässä että pelkkä ajatuskin uimarannalla, näin kuumalla, lapsen perässä KOKO AJAN juosten tuntuu kamalalta. Siksipä ei olla juuri käytykään.
Kyllä tässä syksyä kohti taas ryhdistäydytäänkin..
Yllättävän lempeitä kommentteja muuten sain :) olin varma että saan avata sateenvarjon..!
ap
... pikkuisen säälittää lapsenne :(
Lähinnä:
- yksipuolinen ruokavalio
- hampaiden pesemättömyys (-> reikiintyminen)
- se, että kukaan ei ole illalla laittamassa 5v ja 2v lapsia nukkumaan, sanomassa hyvää yötä ja halimassa ym. Jos kerran on 5v saanut itsekseen sänkyynsä nukahtaa ilman että äiti tietää siitä mitään. Iltasatukin on mielestäni tärkeä tuon ikäisten kehitykselle, mutta ehkä luette lapsille muulloin päivän aikana(?).
Meillä on yksi tämän tyyppinen tuttavaperhe, ja heidänkin lapsiaan käy kyllä sääliksi (ja vanhempia, siinä vaiheessa kun lapset ovat isoja ja huomaavat että "jotain" on mennyt pieleen). Heillä lapset saavat suurin piirtein koko päivän puuhailla omiaan, aikuisia kiinnostavat tasan omat projektinsa, ei lasten jutut. Lasten kanssa ei leikitä, ja aikuisilla on lapsiin aikas vähän kontrollia. Eikä tietenkään nukkumaanmenoaikoja (mutta se nyt ei sinänsä ole välttämättä niin paha juttu varsinkaan lomalla).
Tänäänkin näin tämän perheen äidin kävelevän taloyhtiön hiekkalaatikolle kahden lapsensa perässä. Ajattelin, että hienoa jos on kerrankin lasten kanssa ulkona. Mutta ei se niin mennytkään, pienempi olikin vain karannut isomman perään (joka saa leikkiä itsekseen ulkona), ja äiti palasi nopsaan samaa reittiä takaisin rimpuileva pienempi kainalossaan ja kännykkä toisella korvalla. Ei ole varmasti aikoihin ollut ulkoilemassa vain lasten takia (ja on tämän puutteen itse kyllä myöntänytkin).
Minusta tuo kuulostaa hieman masentuneen ihmisen puheelta: ei välitetä.
Kyllä nyt sentään lapsille pitäisi ruoka tehdä vaikkei itse Kunnon ruokaa söisikään. Lapsenahan ne perusarvot opitaan ja on hyvä oppia syömään kunnon ateriat ettei lähde paino rajuun nousuun. Myös toi hampaiden pesu on todella tärkeää
Nyt kun itse luin oman vastaukseni, niin huomasin pienen yleistyksen... en voi tietenkään tietää miten teidän perheessä lasten kanssa ollaan yleisesti päivän aikana. Toivon siis, että rennosta otteesta "huolimatta" olette läsnä lastenne elämässä, toisin kuin tässä tuttavaperheessäni.
t.11
Hampaat likaiset, ei oo totta :(
... pikkuisen säälittää lapsenne :( Lähinnä: - yksipuolinen ruokavalio - hampaiden pesemättömyys (-> reikiintyminen) - se, että kukaan ei ole illalla laittamassa 5v ja 2v lapsia nukkumaan, sanomassa hyvää yötä ja halimassa ym. Jos kerran on 5v saanut itsekseen sänkyynsä nukahtaa ilman että äiti tietää siitä mitään. Iltasatukin on mielestäni tärkeä tuon ikäisten kehitykselle, mutta ehkä luette lapsille muulloin päivän aikana(?). Meillä on yksi tämän tyyppinen tuttavaperhe, ja heidänkin lapsiaan käy kyllä sääliksi (ja vanhempia, siinä vaiheessa kun lapset ovat isoja ja huomaavat että "jotain" on mennyt pieleen). Heillä lapset saavat suurin piirtein koko päivän puuhailla omiaan, aikuisia kiinnostavat tasan omat projektinsa, ei lasten jutut. Lasten kanssa ei leikitä, ja aikuisilla on lapsiin aikas vähän kontrollia. Eikä tietenkään nukkumaanmenoaikoja (mutta se nyt ei sinänsä ole välttämättä niin paha juttu varsinkaan lomalla). Tänäänkin näin tämän perheen äidin kävelevän taloyhtiön hiekkalaatikolle kahden lapsensa perässä. Ajattelin, että hienoa jos on kerrankin lasten kanssa ulkona. Mutta ei se niin mennytkään, pienempi olikin vain karannut isomman perään (joka saa leikkiä itsekseen ulkona), ja äiti palasi nopsaan samaa reittiä takaisin rimpuileva pienempi kainalossaan ja kännykkä toisella korvalla. Ei ole varmasti aikoihin ollut ulkoilemassa vain lasten takia (ja on tämän puutteen itse kyllä myöntänytkin).
mutta en myöskään tunnista itsessäni sellaista perinteistä, hoivaamisesta innostunutta "äiti-tyyppiä".
Ehkä osaksi myös opittua, lapsuudenkodissani oli samanlaista. Ei meidän hampaita kukaan pessyt (ihme kyllä, ei mulla reikiä ole koskaan ollut) eikä ollut säännöllisiä ruoka-aikoja eikä nukkumaanmenoaikoja eikä iltarutiineja ja -satuja.
En mä silti koe että mistään olisin paitsi jäänyt tai kokenut turvattomuutta tms.
Tai sitten en vaan muista, mistäs sitä varmaksi tietää. (tai no ehkä äärimmäiset pelot muistaisi, jos niitä olisi ollut)
ap
nyt sen verran pitäisi vaivautua, että pesee/ käskee pesemään hampaat. Sehän on terveyden laiminlyöntiä. Ja tosiaan lämmin ruoka olis varmaan ihan kiva sekä se, ettei pikkulapset nukahtele itse milloin minnekin.
Mua harmitti lapsena tosi paljon, kun meillä ei ollut mitään rutiineja, toisin kuin kaikilla muilla, kaikki söi mitä milloinkin sattui ja muutenkaan mikään ei ollut säännöllistä. Muistan että ekalla luokalla kukaan ei harjannut esim. hiuksiani kun menin kouluun ja ne olikin aina takussa. Iltaisin pakotin äitini "peittelemään" mut, itse se ei olisi tullut. Kaiken kaikkiaan on lapsuudesta jäänyt sisimpään sellainen olo, että kukaan ei välitä ja olen ihan turha.
Tekisi ihan hyvää kaksivuotiaankin saada mennä ja häärätä pihalla, vaikka äiti sitten saattaisikin joutua menemään perässä...
vaikka 2-vuotias ei mielestäni saisikaan elää leivällä, jugurtilla ja hedelmillä. Muut osaavat kyllä jo vaatia muutakin.
Hampaiden pesu on tietysti tärkeää mutta jotenkin sekään ei ole nyt huolenaiheeni. Itse olen nyt monena aamuna unohtanut aamuisin pestä lapseni hampaat, iltaisin se tosin kuuluu rutiineihin ja lapsi ei suostu menemään nukkumaan ilman sitä.
Nukkumaanmenot saavatkin joustaa kesäisin ja lomisin. Mutta minuakin surettaa se, että lapsille ei toivoteta hyvää yötä, heitä ei peitellä, suukotella ja halita, ei tarjota iltapalaa ja hammaspesua jne. Mielestäni voisitte iltaisin koko perheen voimin syödä jotain, käyvä pesulla ja vaihtaa yövaatteet päälle ja tosiaan pestä ne hampaat. Sen jälkeen kukin voisi tehdä mitä haluaa ja valvoa niin pitkään kuin haluttaa. Meille tärkeää on myös iltasatu, joka luetaan aina niin, että lapsi on sängyssä, mutta ymmärrän, että monissa perheissä on omat rutiininsa.
Tärkeintä on kuitenkin se, että lapset tuntevat, että he ovat tärkeitä, heistä välitetään ja heistä huolehditaan. Millään muulla ei ole väliä.
ei ehkä siinä illalla, mutta päivän mittaan kyllä, tänäänkin kaksi nuorempaa istui pitkät ajat sylissäni kun istun sohvalla telkkaria katsomassa, ja vanhin kiehnäsi kyljessä/kainalossa :)
ap
En tunne enää syyllisyyttä, vaikka lomalla ollaan olut vähän hunningolla, kun ei sentäs noin pahasti!
Etkö pese omiakaan hampaitasi?
Samaten pitkään harjaamatta olevat hampaat aiheuttavat ientulehdusta, josta voi olla pientä ja isompaakin harmia (jopa sydäntulehdusta).
Vanhemmat lapset voi kyllä valvoa, mutta 2v. ei.
Ei meilläkään helteellä syödä lämmintä ruokaa, koska ei maistu.
Uiminen ja ulkoilu on tärkeää ja 5v. voisi ulkoilla jo yksin tai isoveljen kanssa.