Ympärileikattu kikkeli
Onko suomessa tosiaan niin harvinainen jos on ympärileikattu. Menet jonnekin uimahalliin niin katsotaan pitkään ja hymeksitään.Miten naiset suhtautuu ympärileikattuun suomi mieheen taitaa olla vaan aika harvinaisia sellaset suomessa.
Kommentit (92)
Minulta esinahka leikattiin jo pienenä toistuvien ja kivuliaiden tulehdusten takia.
Kertaakaan 35 vuoden aikana kukaan ei ole nauranut, pilkannut tai muuten tehnyt oloani epämukavaksi esinahattomuuteni takia, ei julkisissa saunoissa eikä yksityisissä saunoissa.
Itsetyydytys onnistuu hyvin ja seksi sujuu loistavasti. Esinahattomuus ei ole haitannut minua ikinä, sekuntiakaan.
En oikein usko, että esinahan avulla seksi tuntuisi jotenkin vielä nykyistäkin paremmalta.
Ja, Kyllä sen leikatun näkee siellä uimahallissa, mutta pojat eivät asiasta kiusaa. Itse leikattuna voin kertoa. Johtuneeko pelosta, että toinen vastaisi jotain koosta tms. arka aihe kuitenkin :)
Kyllähän asia on niin että ei sitä ympärileikkausta näe mistään . Joillakin on terska esillä myös löysänä ja näyttää samalta varmaankin kuin leikattu kikkeli. Jos jossain uimahallissa näkee paljas terskaisen miehen niin ei sitä nyt heti ajattele että toihan on ympärileikattu. En ainakaan itse ole nähnyt kellään ympärileikattua suomessa tai olen varmaan mutta en ole sitä tunnistanut mistään. Menkää vaan ympärileikatut rohkeasti uimahalleihin ei siellä kukaan erota tai sano mitään teidän kikkelistänne.
Juuri sen takia että ero muihin on näkyvissä. Esinahattomuus on suomessa harvinaista ja suhtautuminen ympärileikkauksiin huonoa. Olen tavannut kerran ulkomailla leikatun miehen. Pitkä vieteri oli.
Itsekin olen ympärileikannut lukuisia, varmaan satoja, ja tehnyt myös väljentäviä toimenpiteitä ahtaille nahoille, jolloin lopputuloksesta ei näe, että on edes kajottu. Kyllä ympärileikatun erottaa lepotilassa, mutta erektiossa ei erota. Eikä kukaan potilaistani ole koskaan valittanut, että asiasta ivailtaisin tai tuijoteltaisiin tms! Kouluiss aja uimahalleissa riittää ympärileikattuja ja muutenkin kikkeleitä on niin monenlaisia, eivät miehest sentään niin nuijia ole, että toisiaan mollaisivat. Eiväthän naisetkaan hauku pieni/riipparintaisia kavereitaan saati tuntemattomia!
Suurin osa kommentoineista ei taida tietää asiasta mitään. T. Kirurgi
Ehkä ne ei käy............Juuri sen takia että ero muihin on näkyvissä. Esinahattomuus on suomessa harvinaista ja suhtautuminen ympärileikkauksiin huonoa. Olen tavannut kerran ulkomailla leikatun miehen. Pitkä vieteri oli.
Olen 50v mies. Minulta on esinahka leikattu pienenä ahtauden takia. Kokonaan, eikä mitään väljennysleikkausta. 40 vuotta on tullut saunoissa käytyä, eikä KOSKAAN ole kukaan kiinnittänyt MITÄÄN huomiota pelivehkeeseen. Tai ehkä on, mutten ole huomannut.
Eivätkä myöskään naiset ole koskaan sanoneet mitään minkä olisi voinut kuvitella olevan inhoa tai ihastusta esinahan puutteeseen. Eipä nuo nyt yleensä kovin yksityiskohtaisesti tosin tarkastelekaan.
Muutenkaan on vaikea sanoa, että onko tästä ollut hyötyä vai haittaa, kun ei ole vertailupohjaa.
Muutenkaan on vaikea sanoa, että onko tästä ollut hyötyä vai haittaa, kun ei ole vertailupohjaa.
mulla on kikkelin päässä löysää esaria aika paljon, aina kun käy kusella niin esariin jää kusta ja se kastelee alkkarit.
mulla on kikkelin päässä löysää esaria aika paljon, aina kun käy kusella niin esariin jää kusta ja se kastelee alkkarit.
Sama täällä, mutta kuivaan vehkeeni aina kusella käytyä.
Osa vastanneista naisista kertoi ympärileikatun tuntuvan paremmalta - miten se tuntuu paremmalta verrattuna leikkaamattomaan?
Muutenkaan on vaikea sanoa, että onko tästä ollut hyötyä vai haittaa, kun ei ole vertailupohjaa.
Käytätkö liukkaria, kun vedät hanskaan?
Jääkä ympärileikkauksesta näkyviä arpia kulliin, jossain kuvissa joillakin muuttuu väri voimakkaasti kullissa jos ympärileikattu liekkö normaalia?
Kyllä ympärileikattuja Suomessakin riittää
Itsekin olen ympärileikannut lukuisia, varmaan satoja, ja tehnyt myös väljentäviä toimenpiteitä ahtaille nahoille, jolloin lopputuloksesta ei näe, että on edes kajottu. Kyllä ympärileikatun erottaa lepotilassa, mutta erektiossa ei erota. Eikä kukaan potilaistani ole koskaan valittanut, että asiasta ivailtaisin tai tuijoteltaisiin tms! Kouluiss aja uimahalleissa riittää ympärileikattuja ja muutenkin kikkeleitä on niin monenlaisia, eivät miehest sentään niin nuijia ole, että toisiaan mollaisivat. Eiväthän naisetkaan hauku pieni/riipparintaisia kavereitaan saati tuntemattomia!
Suurin osa kommentoineista ei taida tietää asiasta mitään. T. Kirurgi
Miten mitoitetaan leikkaus jos leikataan lapsena munathan kasvaa paljon ja kireys saattaa tulla esille vanhempana jos leikataan liian kireelle.
Kouluiss aja uimahalleissa riittää ympärileikattuja ja muutenkin kikkeleitä on niin monenlaisia, eivät miehest sentään niin nuijia ole, että toisiaan mollaisivat. Eiväthän naisetkaan hauku pieni/riipparintaisia kavereitaan saati tuntemattomia!
Kyllä varmasti kiusataan, mutta monille nuorille aihe on niin arka ettei siitä pysty puhumaan kun ehkä vasta aikuisena. Minut leikattiin alle kouluikäisenä ja kiusaaminen alkoi ehkä joskus 5:llä luokalla. Koin tämän takia koko nuoruuteni itseni aivan friikiksi ja lintsasin koulun liikuntatunnit ettei kukaan näkisi minua alasti. Samaten tyttöihin en tämän takia ottanut teini-ikäisenä mitään kontaktia. Voit kuvitella että tästä ei ihan traumoitta selvitty.
Että miettikää moneen kertaan annatteko lapsenne leikattavaksi.
ketjun perusteella mietityttämään, suostunko laisinkaan että pojalta leikataan esinahka. On siis lääketieteellisistä syistä, esinahka haljennut ja lääkärin mukaan helpompi ympärileikata kuin yrittää korjata. Ettei vaan poikarukka joudu sittemn kiusatuksi tämän takia...
multa on leikattu, uimassa kaverin kanssa alkaa hävettää, kun olin
Kyllä uimahallissa joskus näkee suomalaisiakin ympärileikattuja miehiä mutta aika harvinaista se on. Kyllähän siihen kiinittää huomioo vaikka hetero olenkin. Jotenkin rivoa touhua se on.
Ei siis sellainen totaalinen klitan ja häpyhuulien poisto vaan se kevyin versio.
Ihan vain tasa-arvon vuoksi.
Pitäisiköhän suomessa sallia myös tyttöjen ympärileikkaus Ei siis sellainen totaalinen klitan ja häpyhuulien poisto vaan se kevyin versio.
Ihan vain tasa-arvon vuoksi.
jos vaan löydät sille jonkin lääketieteellisen perusteen.
kommentin 59 kanssa. Vauvana leikattu eikä koskaan kukaan ole kiinnittänyt huomiota. Parhaiden lapsuudenystävien kanssa joskus saunaillassa aiheesta on muutama sana vaihdettu, muttei asia heillekään mikään ihmeellinen ole.
Terskan taakse on jäänyt jokunen arpi. Eivät kyllä haittaa.
Leikkautin esinahan pois ihan kauneus-syistä. Mielestäni paljaspäinen kalu näyttää paremmalta ja siksi halusin kalun joka pysyvästi paljas. Minulla oli pitkähkö esinahka joka turposi kun sitä oli pitänyt terskan taakse vedettynä parikin tuntia. Ensimmäisen ympärileikkauksen jälkeen esinahkaa jäi jäljelle niin että velttona sen saattoi vetää terskan päälle josta se erektiossa liukui itsestään terskan taakse. En ollut tuohon leikkaustyyliin tyytyväinen ja teetin toisen leikkauksen jossa esinahka leikattiin terskan reunasta. Nyt kalu näyttää hyvältä, tämän toisen leikkauksen mukana menetin paljon tuntohermoja, ero edellisen leikkauksen jälkeiseen tilanteeseen on suuri. Pidän tästä viimeisimmästä leikkauksesta silti, olen iloinen siitä miltä kaluni näyttää.
Suomalaisia ei ympärileikata niille tehdään kevyempi leikkaus kuin esim. jenkki miehille.