Te joilla ollut todella hirveä synnytys, millainen oli henkinen vointi synn. jälkeisinä päivinä?

Itkin pari kuukautta kun jäi niin paha ahdistus.

Kiitos jos voit vielä vastata.

ilman kivunlievitystä (tipalla), parin tunnin ns. ponnistusvaihe ja imukuppi riitti siihen, että olin aivan tillintallin ja kanttuvei pari-kolme päivää ja itkeskelin yhtä mittaa. Ihan eri partituuri verrattuna kahteen seuraavaan (jotka myös oli käynnistettyjä).

Pelkään että en pystyisi innostumaan lapsesta siinä tilanteessa.



Ekan synnytyksen osalta kokemukset on hyvät, nyt odotan toista.

Eniten harmitti huono olo, ja se ettei jaksanut iloita vauvasta samalla lailla kuin jos olisi ollut normaali synnytys ja virkeä. Tuntui, että se on väärin vauvaa kohtaan, että äiti on jatkuvasti itkuinen. Hoidin kuitenkin vauvaani normaalisti ja sain paljon tukea mieheltäni ja sukulaisilta.



Olen iloinen, että en "syyttänyt" vauvaa kamalasta synnytyksestä. Näin kuulemma käy usein. Neuvolassakin kyselivät aina, että jaksanko pitää vauvaa sylissä yms. Minusta poikani oli ihana palkinto tästä raskaasta kokemuksesta huolimatta ja tuntui vieläkin arvokkaammalta.

loppujen lopuksi päätyi vielä sektioon. En ole elämässäni ollut sellaisessa kunnossa, kuin silloin. Heräsin veren peitossa sängyssä ja en edes tiennyt missä olin. Olin siis osastolla. Kun sain vauvan (ja vauvan isän) viereeni, olin aivan onnesta sekaisin ja vain olisin itkenyt, jos olisin kivulta voinut. Olin onnellinen, että olimme kaikki hengissä. Rakastumisen tunne vauvaan oli niin valtava, että vain revin itseni sängystä, kun se oli mahdollista.



Kokemuksesta jäi kamala trauma, jonka seurauksena luottamus on mennyt sairaanhoitoon. Lapsen ja minun väliseen suhteeseen se ei vaikuttanut, vaan tulevien lapsien haaveeseen.Kuitenkin minulla on enemmän kuin yksi lapsi, mutta jatko olisikin sitten toisen jutun arvoinen. Minulla ei tosiaankaan ole mitään kovin kauniita synnytyskokemuksia. Lapset ovat sen sijaan parasta elämässäni:)

Synnytys oli hirveä, mutta ei se niinkään vaivannut henkisesti seuraavina päivinä, koska olin fyysisesti todella kipeä. Vauvasta olin todella onnellinen alusta asti. Oikeastaan ikävä kokemus alkoi vaivaamaan vasta muuta kuukausi synnytyksestä. Näin painajaisia jne.

päätyi myös hätäsektioon. Synnytys kesti pari vuorokautta yhteensä ja ponnistusvaihe oli pitkä ja imukuppiyritys epäonnistui. Kivunlievityksiä ei myöskään ollut.

Synnytys oli hirveä, mutta ei se niinkään vaivannut henkisesti seuraavina päivinä, koska olin fyysisesti todella kipeä. Vauvasta olin todella onnellinen alusta asti. Oikeastaan ikävä kokemus alkoi vaivaamaan vasta muuta kuukausi synnytyksestä. Näin painajaisia jne.

miten ahdistava kokemus se oli, varsinkin, kun iät ja ajat ponnisteltuani koko sali pölähti täyteen porukkaa imukuppifarssia varten eikä kätilö sanonut asiasta mitään mulle. Mähän olin ihan varma, että nyt tuli reissu leikkauspöydälle.

Mun olisi pitänyt käsitellä asia kätilön kanssa, koska kokemus alkoi vaivaamaan todella seuraavan raskauden aikana. Ai niin, ja seksiä en uskaltanut harrastaa (enkä pystynyt kivulta) puoleen vuoteen ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Seuraavasta synnytyksestä pikavauhtia toipuessani tajusin, ettei sekään nyt ihan normaalia tainnut olla.

4

Lapsi joutui teholle ja itse menetin paljon verta. En pystynyt kävelemään kunnolla vaan minua kuskattiin pyörätuolilla. En istunut pariin kuukauteen jne. Silti olin täysin lumoutunut lapsesta ja kävin tiuhaan katsomassa ja synnytyksen kaameudet eivät pyörineet mielessä. Myöhemmin vasta tajutessani vakavuuden (en tässä erittele sen enempää synnytyksen tapahtumia) itseni ja lapsen kannalta, puhuin siitä paljon ja märehdin ehkä liikaakin. Kunto oli pitkään huono jälkeenpäin, mutta olin todella onnellinen ja rakastunut vauvaan ja vieläkin suhteemme on erityisen lämmin.

Oli vaike synnytys joka pitkän ponnistusvaiheen vjälkeen päätyi sektioon. Vauva joutui pian lastensairaalaan ja minä lisätutkimuksiin, kun kohtu ei supistunut. Olin eka päivän aika pihalla, jotenkin ulkopuolinen olo. En osannut pitää synnytystäni outona, kunne4s kätilöt ja leikannut lääkäri kuvasivat sitä vaikeaksi ja selittivät sunnytyksen kulkua mulle myöhemmin. Samoin neuvolani kätilö kauhisteli ja otti osaa. Toki mielestäni se oli vaikea, muttei ei se mulle traumoja jättänyt. Kaikki ei mee sunniitelmien mukaan. Molemmat toivuttiin se on tärkeintä.

Jälkimmäinen oli vakavampi ja vointini oli krittinen. Eka synnytyksessä en saanut tukea henkilökunnalta, päinvastoin. Jälkimmäisessä taas minua ei olisi voitu hoitaa paremmin! Ja vaikka olo oli tosi huono tokan synnytyksen jälkeen, mieli oli kuitenkin parempi ja suhde vauvaan oli toisenlainen kun eka synnytyksen jälkeen. Silloin vatvoin niin omia murheita, että vauva jäi vähemälle huomiolle, vaikka oli se odotettu, ihana esikoinen :(

synnytys oli vaikea ja paatyi sektioon - sen jalkeiset paivat meni laakehoyryissa mutta lapseen kiinnyin heti. vasta jalkeenpain ajattelin miksi kaikki meni kuten meni ja kavinkin sitten kuukausien jalkeen juttelemassa koko homman lapi laakarin kanssa - muuten en olisi varmaan henkisesti koskaan siita paassyt yli silla pitkaan sanoin etten enaa ikina halua mitaan sellaista kokea. Nykyisin on jo toinenkin lapsi mutta varmasti ainoastaan sen ihanan synnytyslaakarin ansiosta jolla oli aikaa kayda ensimmainen synnytys uudelleen lapi minun kanssa kuukausia myohemmin! Eli uskaltauduin sittenkin toista yrittamaan.

oli niin hieno kokemus kuin synnytys vaan voi olla. Kesti kokonaisuudessaan vain n. 6h ja ponnistusvaihekin vain 15 min. Kivunlievitys ja kaikki muu toimi loistavasti.



Ehkä tuon positiivisen kokemuksen takia toinen synnytys oli sitäkin rankempi ja vaikeampi henkisesti. Kyseessä oli kaksosraskaus joka käynnistyi viikolla 32+3. A-vauva syntyi normaalisti alateitse ja helposti - vaikkei toivomaani epiduraalia saatukaan onnistuneesti annettua. Olin pelännyt synnyttää yksin, mutta koska meidät vietiin ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan eri paikkakunnalle, ei mies ehtinyt mukaan. Se ei kuitenkaan ollut niin paha kuin luulin, kiitos aivan mahtavan kätilön.



Traumat jäivät B-lapsen syntymästä. Jo etukäteen ultran perusteella tiedettiin hänen olevan kohdussa poikittain. A-vauvan syntymän jälkeen B-vauvaa yritettiin kääntää mahan päältä. Se ei onnistunut, joten lääkäri alkoi yrittää kääntämistä kohdun sisällä. Työnsi siis kätensä sisään ja runnoi vauvaa käntymään. Kun tämä ei onnistunut, hän otti vauvaa nilkoista kiinni ja yritti vetää ulos. Sinä vaiheessa kivut olivat jo niin kamalat, etten voinut kuin itkien pyytää heitä jo leikkaamaan.



Loppuviimein jouduttiinkin tekemäään hätäsektio ja vauvaa elvytettiin papereiden mukaan viisi minuuttia. Nukutuksen ja kipujen takia pääsin näkemäään B-vauvan ensimmäistä kertaa vasta kaksi päivää synnytyksen jälkeen, hänet jouduttiin viemään teholle seurantaan kun taas A-vauva voi hyvin alusta alkaen.



Alussa B-vauva tuntui "vieraammalta", mutta nopeasti hänet oppi tuntemaan eikä eroa suhtautumisessa mielestäni ollut kuin juuri ekat pari päivää. Todella rakkaita ja arvokkaita lapsia ovat kaikki kolme.



Se täytyy vielä sanoa, että kaikista resurssipulista yms huolimatta meitä on hoidettu neuvolan puolesta erittäin hyvin. Olen esim. päässyt käymään läpi synnytyksen aiheuttamia tuntemuksia neuvolapsykologin kanssa. Ja toipumiseni ajaksi saimme myöskin kotiapua. Paras tuki on kuitenkin ollut mies ja muut läheiset. Nyt olen vaan tosi kiitollinen siitä, että kaikki lapset voivat hyvin ja meillä on näinkin ihana perhe, isovanhemmat ja muut mukaan lukien! :)

olin kauhuissani, miten kukaan uskaltaa tehdä lapsia... kätilö ei edes vaivautunut tulla juttelemaan synnytyksen kulusta, mikä olisi ollut minulle tärkeää. onneksi ne ajatukset hiipuivat pikkuhiljaa ja seuraava synnytys oli paljon mukavampi.

SYnnytys ei lainkaan vaikuttanut suhteeseen vauvan kanssa, mutta seuraavien helpompien kanssa toki osasin heti olla täysillä äiti. Olen aina ajatellut sen johtuvat siitä, että olin jo kokenut, kun ekan kanssa kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja äitiyskin heräsi vähän hitaammin. Mutta synnytys ei siis vaikuttanut vauvaonneen.

kun jouduttiin tipalla käynnistämään supistukset,vedet lähtivät menemään jo kotona.Ponnistin siis 1,5 tuntia,imukupilla vedettiin väkisin ulos toisella vetämällä vasta saatiin.Eka vedolla irtosi imukuppi pojan päästä (pojalla paksu,musta tukka) ja pikkuisella kamala rupi päähän tästä..Vauvaan kiinnyin heti kun syliini sain..

piilevä raskausmyrkytys, mikä paljastui niin kaikki menikin kovalla vauhdilla; näkö, pulssi heikkeni olemattomiin, tajuttomuus, munuaisten toimimattomuus, keuhokot, krampit... Lista on pitkä mitä se toi tulllessaan.



Heräsin leikkauksesta, en siis tiennyt että lapseni oli leikattu, näin vain että kaksi pussia valui verta suoneen, kädessä oli neljä kanyylia ja kahdeksan pussia nesteitä. Hetken päästä tajusin, että lapsi puuttui vatsasta. Minulle kerrottiin hänen voivan hyvin, oli toisella osastolla, minä teho-osastolla. Jouduin olemaan 3 vrk teholla. Pääsin näkemään vauvani ensinmäisen kerran kun hän oli 3 1/2 vrk vanha. Näin pienen söpön vauvan, hän oli MINUN! Rakastin sitä lasta VALTAVASTI HALUSIN VAIN SULKEA HÄNET SYLIINI!!!



VAUVANI ON JO 3 VUOTTA, mutta silti haluan korvata hänelle joka päivä sitä aikaa minkä menetimme. Meillä on kolme lasta, häneen minullla on erityinen suhde.



En tiedä, oliko tämä sellainen synnytys josta halusit "kuulla"?

Meidän tapauksessa kuopus syntyi käynnistetyssä synnytyksessä ilman kivunlievitystä normaalisti, mutta vauhdikkaasti alakautta.



Syntymän jälkeen ensimmäiset 90 minuuttia kaiken oletettiin olevan OK, mutta sitten vointini alkoi selvästi heiketä ja minut vietiin leikkaussaliin kaavintaan.



Leikkaussalissa vaurioiden laajuus vähitellen paljastui ja operaatio olikin paljon suunniteltua pidempi. Olin saanut suuria sisäisiä repeämiä, joiden vuoksi menetin kohtuni ja tarvitsin melkein 40 pussia verivalmisteita yhdeksän litran verenvuodon takia.



Minä vietin leikkauksen jälkeen teholla 1,5 vrk jonka aikaa vauva oli synnyttäneiden osastolla hoidossa.



Sairaalassa oloaikana meille järjestettiin juttelutuokio psykologin kanssa tapahtuneesta, joka totesi meidän olevan tilanne huomioiden "tervejärkisiä".



Toki synnytystä tuli alussa mietittyä useinkin ja varsinkin sitä, miten lähellä kuolemaa kävin. Fyysinen toipuminen kesti aikansa ja edelleenkin lapsen syntymäpäivän aikoihin tapahtunutta tulee paljonkin mietittyä.

kauheat kivut. Mm. repesin pahasti ja en istunut ensimmäiseen 4kk ja kaiken kaikkiaan toipuminen synnytyksestä kesti vuoden ja seksi oli kivutonta n. 1,5v synnytyksestä. Vauva vammautui synnytyksessä. Alusta asti vauva oli rakas, vaikken pystynyt häntä pahemmin hoitamaan.