Kun lapsesi muuttaa pois kotoa, miten paljon avustat häntä?

peruskalusteet ja perusastiasto ynnä keittiövälineet käytössään. Osa vanhaa designia, joka ei mahdu kotiin ja osa uutta, ei mitään kallista.



Meiltä löytyy tarvittaessa 3 kpl 24 hengen astiastoja, voivat niistä valita. Yleensä lapset eivät halua kotoa vanhaa tavaraa.

varmaan aika paljon sen mukaan, mitä lapsi itse haluaa.

Ovat alle kouluikäisiä vielä, mutta molemmilla sijoituksia jo noin 10 000 eurolla eli toivottavasti kotoa muuttaessaan tarpeeksi auttamaan oman asunnon ostossa. Todennäköisesti tuemme muutenkin kyllä.

itse en ole saanut edes niitä riepuja omasta kotoani. lastani aion avustaa, mutta uutta designia en todellakaan hänelle aio ostella. lapsella on säästötili, jonka käyttö-oikeudet hän saa täytettyään 18v. sieltä liikenee sänky ja sohvaostoksiin rahaa. aion alkaa ostamaan hänelle synttäreinä ja jouluina astiastoon osia muiden lahjojen ohella. siinä on pientä alkua. mielestäni vanhemmat ovat kotoa muuttaessa turvaverkko, mutta ei missään nimessä enää elättäjiä tai paapojia!

Yleensä lapset eivät halua kotoa vanhaa tavaraa.

Lähes kaikilla kavereillani (ja itsellänikin) on tosi paljon tavaraa lapsuudenkodista, huonekaluja, astioita, liinavaatteita jne. Ei pelkästään siitä syystä, että jotain pitää mukaan ottaa, vaan myös siitä syystä, että niihin liittyy tunnearvoa.

Mä väittäisin, että kodin kulutustottumukset vaikuttaa tässä. Jos kotonakin ostetaan paljon uutta tavaraa, niin lapsikin on varmaan tottunut saamaan koko ajan uutta tavaraa.

Pyytäkää lapselle joulu- ja syntympäivälahjoiksi astioita, petivaatteita, kattiloita, vedenkeitin yms.



Itse aloin saamaan tällaisia lahjoja jotain 12-vuotiaana. En todellakaan arvostanut silloin, mutta nousivat arvoon arvaamattomaan siinä vaiheessa kun muutin pois kotoa. Ihan kaikkea ei tarvinnut itse ostaa eikä vanhempien tarvinnut sellaisiin rahojaan laittaa.

Pikkuhiljaa voivat lapset sitten ostaa itse omanlaisiaan.

..ihmettelen, kuinka moni lukiolainen elää jo omillaan. Ei tietty omillaan (vanhemmat tai yhteiskunta elättää). Tulen auttamaan ainokaistamme ja paljon. Olen säästänyt hänelle jo vuosien ajan rahaa, jotta pääsisi vaikkapa ensiasuntoon käsiksi. Miksi vanhemmat eivät saisi auttaa lastaan? Monet tuhlaavat itseensä. Onko se parempi?

P.s. Lapsemme on fiksu, stipendikamaa .. ja järkevä..

Halpahallista saa kaiken tarvittavan kotiin satasella, ei siinä vaiheessa tarvita 12 hengen kahviastiastoa. Vettä voi muuten keittää kattilassa.

Yleensä lapset eivät halua kotoa vanhaa tavaraa.

Lähes kaikilla kavereillani (ja itsellänikin) on tosi paljon tavaraa lapsuudenkodista, huonekaluja, astioita, liinavaatteita jne. Ei pelkästään siitä syystä, että jotain pitää mukaan ottaa, vaan myös siitä syystä, että niihin liittyy tunnearvoa. Mä väittäisin, että kodin kulutustottumukset vaikuttaa tässä. Jos kotonakin ostetaan paljon uutta tavaraa, niin lapsikin on varmaan tottunut saamaan koko ajan uutta tavaraa.

Katsos jos kotona ei osteta jatkuvasti uutta, on se vanhakin oikeasti vanhaa eikä mitään tarjoustalokamaa vuodelta 2002.

Eli alan jo hyvissä ajoin kerätä astiasarjaa, pyyhkeitä ja vuodevaatteita. Lisäksi maksamme kaikki opiskeluun liittyvät kulut (maksut, oppikirjat, jne.). Lisäksi annetaan rahaa ja ostetaan kassillinen ruokaa, kun käydään.

Mulla on esikoinen vasta 2, mutta uskon pystyväni irtaimiston ainakin tarjoamaan, mahdollisesti asunnonkin. Jos elämä menee kuten suunniteltu, niin meillä on tämä nykyinen asunto silloin maksettu ja varmaan me vanhemmat muutettaisiin pienempään kun lapset alkavat irroittautua kotoaan. Silloin olisi siis varmaan ihan mahdollista ainakin ostaa myös asunnot, joko itselle sijoitusasunnoksi tai sitten suoraan lapsille.

Yleensä lapset eivät halua kotoa vanhaa tavaraa.

Lähes kaikilla kavereillani (ja itsellänikin) on tosi paljon tavaraa lapsuudenkodista, huonekaluja, astioita, liinavaatteita jne. Ei pelkästään siitä syystä, että jotain pitää mukaan ottaa, vaan myös siitä syystä, että niihin liittyy tunnearvoa. Mä väittäisin, että kodin kulutustottumukset vaikuttaa tässä. Jos kotonakin ostetaan paljon uutta tavaraa, niin lapsikin on varmaan tottunut saamaan koko ajan uutta tavaraa.

Meillä se vanha tavara on 50-luvulta tai vanhempaa Katsos jos kotona ei osteta jatkuvasti uutta, on se vanhakin oikeasti vanhaa eikä mitään tarjoustalokamaa vuodelta 2002.

älä nyt ittees ota.

Ihan OT: meille ei ole ostettu kotiin kuin muutama hassu huonekalu uutena, ei haluta eikä olis kyllä rahaakaan, ei Tarjoustalosta eikä muualta. Melkein kaikki huonekalut on tulleet vanhoina sukulaisilta ja vanhempien kodeista. Suurin osa huonekaluistamme on ikäluokkaa 1800-luvun lopusta n. 1970-luvulle.

Myös iso osa liinavaatteista on perittyjä tai kirppareilta, samoin astiat. Matoistamme ei taida olla uusi yksikään.

Lapsilla on jo nyt (vanhin 16v) aika lailla omaa rahaa, joten jotkut säästetyt kahvimukit tuskin kiinnostaa.

toivottavasti kantaa paljon muutakin pois

Mulla on esikoinen vasta 2, mutta uskon pystyväni irtaimiston ainakin tarjoamaan, mahdollisesti asunnonkin. Jos elämä menee kuten suunniteltu, niin meillä on tämä nykyinen asunto silloin maksettu ja varmaan me vanhemmat muutettaisiin pienempään kun lapset alkavat irroittautua kotoaan. Silloin olisi siis varmaan ihan mahdollista ainakin ostaa myös asunnot, joko itselle sijoitusasunnoksi tai sitten suoraan lapsille.

+ maksan kyllä muuttokustannukset ja muutakin varmasti muuttovaiheessa.

eli tällä hetkellä Helsingin keskustassa 3 kaksiota, joissa vuokralaiset maksaa käytännössä lainat ja vastikkeet vuokrillaan. Lapset muuttavat sinne, kun menevät opiskelemaan.

Yleensä lapset eivät halua kotoa vanhaa tavaraa.

Lähes kaikilla kavereillani (ja itsellänikin) on tosi paljon tavaraa lapsuudenkodista, huonekaluja, astioita, liinavaatteita jne. Ei pelkästään siitä syystä, että jotain pitää mukaan ottaa, vaan myös siitä syystä, että niihin liittyy tunnearvoa. Mä väittäisin, että kodin kulutustottumukset vaikuttaa tässä. Jos kotonakin ostetaan paljon uutta tavaraa, niin lapsikin on varmaan tottunut saamaan koko ajan uutta tavaraa.

Meillä se vanha tavara on 50-luvulta tai vanhempaa Katsos jos kotona ei osteta jatkuvasti uutta, on se vanhakin oikeasti vanhaa eikä mitään tarjoustalokamaa vuodelta 2002.

älä nyt ittees ota.

Ihan OT: meille ei ole ostettu kotiin kuin muutama hassu huonekalu uutena, ei haluta eikä olis kyllä rahaakaan, ei Tarjoustalosta eikä muualta. Melkein kaikki huonekalut on tulleet vanhoina sukulaisilta ja vanhempien kodeista. Suurin osa huonekaluistamme on ikäluokkaa 1800-luvun lopusta n. 1970-luvulle.

Myös iso osa liinavaatteista on perittyjä tai kirppareilta, samoin astiat. Matoistamme ei taida olla uusi yksikään.

Kun oikein alan miettimään niin sohva on 2000-luvun ja ihan liikkeestä ostettu. Kaikki muu on perittyä. Mutta mielestäni meillä on kodikasta.

Vettä voi muuten keittää kattilassa.

Mutta voihan sen keittimen sijasta ostaa vaikka kattilan, peiton, tyynyt, päiväpeiton, paistinpannun..ihan mitä ite vain keksii. Pääsee niillä kivasti alkuun.

sain mukaani sängyn, pöydän ja kirjahyllyn sekä sen verran astioita ja liinavaatteita että pärjäsin. Asunto oli HOAS:in soluasunto. Ruokaa sain kotona käydessäni aina mukaan ja matkat kotipaikkakunnalle minulle myös maksettiin.



Isovanhemmat antoivat joskus jopa 5000 markkaa opintoihin.



Mitään vanhempien ostamaa asuntoa en olisi ikinä osannut edes toivoa tai ajatella, silloin soluasunto oli ihan tavallinen asumismuoto (nykyään ei kai kelpaa kenellekään).