ikäero. mies perääntyy ja epäilee omia tuntoja.

kun nelikymppisenä olet seksuaalisesti aktiivisemmillasi miehesi joutuu popsimaan aikamoisesti Viagraa että pysyy tahdissasi...

ja taytyy sanoa, etta jos joku hanen ikatovereistaan alkaisi seurustella ap:n ikaisen tyton kanssa, epailisin onko kaikki ihan kunnossa puolin ja toisin. Tietysti poikkeuksiakin loytyy, mutta te olette ihan eri elamanvaiheissa ja vaikka fyysista vetoa loytyisikin, jossain vaiheessa taytyy loytya muutakin yhteista. Ja tosiaan kun mies on 6-kymppinen, olet sina viela vetrea 4-kymppinen elamasi kunnossa...

Rakastuin itseäni 21 vuotta vanhempaan mieheen, joka alusta asti oli varuillaan että voiko suhteesta tulla mitään ikäeron takia. Jaksoin itse kuitenkin uskoa siihen että kyllä se onnistuu ja jaksoin muutaman vuoden valaa uskoa mieheenkin, kunnes kyllästyin. Mies ei kolmen vuoden jälkeenkään ollut vielä yhtään sen varmempi, joten en jaksanut enää yrittää. Tapasin sitten oman ikäiseni miehen kenen kanssa olen nyt kaksi vuotta ollut onnellisempi kuin koskaan, halutaan samoja asioita ja ollaan molemmat yhtä sitoutuneita toisiimme.

kroppasi onkin varmaan miehelle unelmaa.

Molemmat saavat mitä haluavat.

Mies saa nuorta lihaa ja minä saan ilmaisen asumisen.

Hih ;-) Kuulostaa noin kirjoitettuna aika rujolle...

Pointti on kuitenkin se, että iällä ei ole väliä, kunhan muuten toimii.

Vastataan nyt, vaikka niskaan tulee tod.näk. melkoista juttua.



Itse olin 27-v, kun aloin seurustella itseäni 23 vuotta vanhemman miehen kanssa. Alkuun tietenkin varmaan kumpikin mietti, että mitä tuo ikäero käytännössä tarkoittaa, mitä ongelmia se tuo, miten eri tilanteessa elämämme on. Mies taisi tässäkin suhteessa olla enemmän varpaillaan. Hän ei halunnut "pilata" minun elämääni. Nyt viiden vuoden seurustelun jälkeen, olemme asuneet muutaman vuoden yhdessä ja meillä on pari lasta. Ikäero ei ole tällä hetkellä mitenkään ajankohtainen.

Jos tapaisin 22 vuotiaan miehen (heh, näin päin se kuullostaa tosi mahdottomalta!), niin varmaan miettisin, että en enää jaksaisi. 22 vuotias todennäköisesti ei halua viettää iltoja kotona telkkaria tuijotellen. Hän haluaa ehkä jossain vaiheessa omia lapsia, jota minä en enää todellakaan haluaisi. Naisena en niitä enää todennäköisesti voisi saadakaan, mutta vaikka voisinkin en todellakaan enää haluaisi. Miettisin varmasti, että onko oikein kieltää ne toiselta.



Eli kysymykseesi. On oikein normaalia, että mies on varpaillaan. On pelkästään vastuullisuutta miettiä ikäeroanne ja sinun sitomista keski-ikäisen elämään. Olethan häntä puolet nuorempi ja siksi paljon (puolet) vähemmän elämää nähnyt. Mies varmaan miettii, ettet vielä edes tiedä, mitä haluat. Ettei sitä sinulta voi edes vaatiakaan. Onko siis oikein, että hyppäät monen elämänvaiheen yli ja sitoudut "vanhaan" mieheen, joka ehkä haluaa elämästään erilaisia asioita nyt kuin parikymmentä vuotta sitten?

Nuoret vastaajat ovat huolissaan lähinnä pelkästään miehen seksuaalisesta jaksamisesta, ihan kuin se olisi koko elämä.



Toisaalta keski-ikäistyvä mies taas on jo kokenut kaiken, ei halua enää lapsia välttämättä, arvostaa ehkä elämässä sellaisia asioita, joita harva puolta nuorempi arvostaa.



Esim. ovat vanhempani ovat noin 20 vuotta minua vanhempia ja olen nyt 40v. En parikymppisenä ymmärtänyt lainkaan heidän maailmaansa, mutta nyt nelikymppisen ymmärrän hyvinkin.



Riippuu siis varmaan henkisestä kypsyydestä, miten suhde toimii pidemmän päälle paljon vanhemman kumppanin kanssa.



Jos jompikumpi on tosi nuori, se ei yleensä perustu kyllä terveelle pohjalle, vaan jompi kumpi tai molemmat kumppaneista hakevat jotakin terapiaa itselleen siitä toisesta.



Minulla on nyt 12 vuotta vanhempi mies, olen siis 40v ja mies 52, mutta meillä on samat elämän arvot ja elämä ei perustu mihinkään ulkoiseen, eikä myöskään seksiin. Olemme tasavertaisia.