Tunnen itseni rakastetuksi. Olen monelle ihmiselle tärkeä.

lapsuudella on kokemukseni mukaan merkittävä osa siinä, millainen minäkuva ihmiselle kehittyy.

Ja varsinkin kun omat vanhempani käyttäytyvät vielä nykyäänkin mnua kohtaan kuin silloin lapsuudessa. Varsnkin äiti.



Eli minä olen lapsista se, jota voi kohdella kuin heittopussia. Olen ollut vanhemmilleni harjoituskappale, heidän sanojensa mukaan. Nuoremmat sisarukseni sitten ovat niitä oikeita, tuntevia ihmisiä.

Voimia sinulle 2, oikeasti olet jotain paljon arvokkaampaa kuin heittopussi.

Toivottavasti tilanteesi paranee, haleja! Tiedän, että lapsuuden olosuhteilla on suuri vaikutus ihmisen koko elämään. Itse olen saanut kasvaa tasapainoisessa, onnellisessa ja keskiluokkaisessa perheessä, samoin kuin mieheni. Olenkin todella onnellinen, että näin on käynyt kohdallani.



ap

miltä tuntuisi elää ilman sukulaisia (vanhempia, sisaruksia)?

Omaa onnellisuuttani kaihertaa se, ettei mulla ole välejä sukulaisiini, vaikka he elossa ovatkin. Joka kerta, kun joku kysyy suvustani tai kertoo jotain omia kokemuksia, tulee itseinho, kun en ole parempaa elämääni itselleni saanut. Niistä asioista ei voi edes ääneen kertoa, koska kukaan ei kuitenkaan ymmärrä...

Mutta onneksi minulla on mies ja lapset, jotka sen onnen tuovat.

En toivo kenellekään tälläistä suvutonta elämää, sen verran raskasta on ollut.

Olen silti onnellinen tätä nykyä. Rakastan itse itseäni, ah tätä onnea. :)

Minäkin koen elämäni onnelliseksi tai tarkentaisin että riittävän onnelliseksi.

Sitä pohdin että osaanko ottaa kaikista hetkistä irti niin paljon kuin tarjolla on, eli osaanko nähdä mahdollisimman monissa hetkissä niiden kauniit ja herkät puolet, vaikka aina se ei tarkoita onnea tai hyvää mieltä.

Toivottavasti tilanteesi paranee, haleja! Tiedän, että lapsuuden olosuhteilla on suuri vaikutus ihmisen koko elämään. Itse olen saanut kasvaa tasapainoisessa, onnellisessa ja keskiluokkaisessa perheessä, samoin kuin mieheni. Olenkin todella onnellinen, että näin on käynyt kohdallani.

ap

on niin vaikea toimia oikein vanhempana, koska ei ole koskaan kokenut vanhemman rakkautta. Ulkoisesti osaan olla hyvä ja huolehtiva aikuinen. Olen niin paljon käsitellyt mielessäni tätä fyysisen hoivan,ruuan ja puhtauden puutetta joka omassa laspuudessani oli, että se on helppokin tehdä toisin. Mutta sisälläni myllertää jatkuva syyllisyys ja riittämättömyyden tunne lapsen henkistä sisintä kohtaan. Mieheni on kokenut varauksetonta rakkautta lapsuudessaan. Hän osaa olla lastemme kanssa luontevasti ja osoittaa heille rakkauttaan. Hän myös kokee olevansa tärkeä ja rakas ihminen, kuten ap.kin.

Myös minua kohtaan mieheni osoittaa rakkautta.

Juuri oli vaikea tilanne omien vanhempieni kanssa. Yleensä pystyn menemään näissä tilanteissa "ulkopuoliseksi" ja olemaan välittämättä. Mutta tämä asia, joka nyt selvisi , oli minulle niin rankka kokemus, eräänlainen vuosia jatkunut juttu, joka nyt selvisi minulle koko laajuudessaan ja se kuinka vanhempani kokevat että totta kai heillä on oikeus tehdä kuinka tekevät, kysehän on vaan "Maijasta".

Että näin. Olen keskustellut asiasta vanhempieni kanssa mutta he vaan pyörittävät päätään ja jatkavat. Olisi parempi itselleni katkaista välit kokonaan mutta en halua viedä lapsiltani isovanhempia.

t.2

kun olen sisarusteni kanssa tekemisissä, kun vietämme vanhempiemme kanssa yhteisiä viikonloppuja mökillä, kun lapset ovat isovanhemmillaan, jotka rakastavat heitä, kun läheinen soittaa, tulee kahville, yökylään. He ovat niin iso osa elämääni, että tunnen suurta kiitollisuutta heistä.



Se on hienoa, että sinulla on lapsia ja mies. Lapsillasi on sitten omia sisaruksia ja toivottavasti rakastavat isovanhemmat. Sinulla on mahdollisuus luoda uusi perheyhteisö, kun ja jos lapsesi löytävät kumppaninsa, saavat lapsia jne. Paljon onnellisuutta toivon elämääsi!



ap

sen kokemisesta omiin kokemuksiisi peilattuna. Tämä ei varmasti yhtään auta, mutta luulen että jokainen äiti kamppailee välillä syyllisyyden, riittämättömyyden ja huonommuuden tunteiden kanssa. Ainakin minä. Toisaalta ne tunteet herättävät katsomaan tilannetta aina uudestaan ja arvioimaan, mihin suuntaan vanhemmuutta kehittää. Minusta on pahempi se, että kokee olevansa niin hyvä äiti, että ole koskaan tarvetta itsetutkiskelulle. Sinulla on mies rakastavasta perheestä, joten sitä kautta varmasti opit itsekin saamaan ja antamaan rakkautta. Ja jos tämä, mitä sanoin, tuntuu ihan pupulta, pyyhi sillä pyllyä :). Tiedän, että toisen asemaan on hankala asettua, jos ei ole samasta asiasta kokemusta..



ap

noin pitkälle elämässäsi ja kyennyt katkaisemaan julman ketjun lastesi kohdalla. Se on vaatinut vahvuutta. Vanhempasi arviot sinusta ovat selvästi järkyttävän vääristyneitä. Toivon iloa ja rakkautta elämääsi!

Välit sukulaisiinkin voi kokea niin eri tavoin... Itsellänikin on viileät välit moniin sukulaisiin, mutta en surkuttele sitä kuten aiempi kirjoittaja. Sukulaisiaan ei voi valita, enkä koe kirjoittajan kuvaamaa alemmuutta siitä, etten heitä elämäämme vastaanota. Meillä on parempi näin. Jos tämä kirjoitus oli aito, mikset sitten rakenna heihin välejä kun asia sinua surettaa?

miltä tuntuisi elää ilman sukulaisia (vanhempia, sisaruksia)?

Omaa onnellisuuttani kaihertaa se, ettei mulla ole välejä sukulaisiini, vaikka he elossa ovatkin. Joka kerta, kun joku kysyy suvustani tai kertoo jotain omia kokemuksia, tulee itseinho, kun en ole parempaa elämääni itselleni saanut. Niistä asioista ei voi edes ääneen kertoa, koska kukaan ei kuitenkaan ymmärrä...

Mutta onneksi minulla on mies ja lapset, jotka sen onnen tuovat.

En toivo kenellekään tälläistä suvutonta elämää, sen verran raskasta on ollut.

Vaatii hyvää itsetuntoa ja -tuntemusta työntää elämästään pois itse satuttavat ihmiset. Se on vahvuutta! Mutta siinä olen erimieltä, että ei suhteita niin vain rakenneta pelkästään omasta halusta. Vaikka itse olisikin tilanteessa kypsä ja aikuinen, ei toinen sitä välttämättä ole. Tasapainoiset suhteeseen vaaditaan samalla tavalla asiaan suhtautuvat osapuolet, jotka haluavat nähdä toisessa ne hyvät asiat ja hyväksyvät ne huonotkin. Tällainen ei ilmeisesti ollut mahdollista kirjoittajan osalta. Hän on tullut kaltoin kohdelluksi! Eivätkä arvet niin vain haalistu.