Isossa vastamäessä, miten lähteä muuttamaan omaa asennetta?

meillä vähän sama tilanne, mutta en nyt syytä ongelmista itseäni ihan noin paljoa... Koko ajan tuiskitaan ja riidellään ja mies ei myönnä että se johtuu lapsesta... Lapsi vaatii niin paljon, että mulla hermo pettää. Musta mies ei tee mitään ja miehen mielestä se tekee kaiken :) En todellakaan tiedä miten näissä tilanteissa mennään eteen päin. Eniten harmittaa lapsen puolesta joka kuuntelee riitelyä... enkä halua että lapsi joutuu kokemaan eron, mutta apua olisi saatava ja pian... Toisaalta tilanne on ollut tämä jo pitkään ja välillä menee paremmin... pitää vaan kestää, kyllä se siitä.

V-tutti ukko niin, että pyysin lähtemäänkin, useasti. Ei lähtenyt, mutta taidettiin lähes vihata toisiamme. Meillä 3 lasta, jotka ns. vaativia vauvoina, kovin toivottuja kyllä. Nyt pienin 2v ja tuntuu, että helpottaa, jaksaa vähän jo miettiä, välillä, että mikä se oikeastaan milloinkin ottaa päähän. Mies vai arki, molemmat tai ihan joku muu.



Jos ero ei ole haaveissa, yritä jaksaa vielä pari vuotta eteenpäin ja katso miltä sitten näyttää. Ja puhu miehellesi, että nyt on asiat näin pahasti, että eroa jo mietit, pystyisikö hänkin vähän miettimään tilannettanne. Jotain tällaista siis. Terapiat ei ole mun juttu, vaikka varmaan auttaisivat. Eipä kyllä olisi ollut aikaakaan, hyvä kun pakolliset neuvolat sai sovitettua jonnekin.



se on niin totta, että pikkulapsivaihe ja arki on rankkaa. Juu, tiedän ei kaikille. Eiköhän tähänkin edes yksi "mitäs teitte lapsia" -vastaus tule, mutta toiset (minä ja mieheni) olemme kovatahtoisia ja -luontoisia, jolloin heti näkyy naamasta kun väsyttää eikä oikein jaksaisi.



Huuh, on vaikeaa ollut. Vieläkin pienikin riita saa mut miettimään, että onko tässä enää järkeä. Ero on vaan niin iso juttu myös.