Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lestadiolaisuudesta pois kääntyneet...
07.07.2010 |
Täällä lienee paljon ihmisiä, jotka tietävät lestadiolaisuudesta. Mua ihmetyttää meidän suvussa hiipunut lestadiolaisuus.
Isomummoni isä oli arvostettu saarnamies paikkakunnallaan ja käytännössä toi lestadiolaisuuden sinne. Hänellä oli yksi ainoa tytär, mun isomummoni, joka oli myös vanhoillislestadiolainen. Vanhavaari kuoli mun ollessani ihan pieni (ylläri, oli 100-vuotias), mutta isomummon muistan minäkin. Ja hänen omat "omituisuutensa". Äitini on vielä käynyt suviseuroissa, vaikkei lestadiolainen olekaan. Yksikään isomummon 10 lapsesta ei kuitenkaan ole/ollut lestadiolainen, kuten en siis minäkään tai äitini.
Mä olen saanut käsityksen, että etenkin vanhoillislestadiolaiset hytlkäävät sen suvun jäsenen, joka kääntyy pois uskosta. Olenko kuitenkin väärässä? Sekä vanhavaari, että isomummo asuivat kuolemaansa saakka sukutilalla siitä huolimatta, että talossa ei muita lestadiolaisia enää ollut..
Kommentit (28)
Yleensä lähdetään nuorena
Miksi on niin tavallista että seuraavassa polvessa erotaan vl uskosta? ... Luulisi että siinä tahdottais pysyä.
Liikkeen jäsenmäärä on suurista perheistä huolimatta pysynyt vakiona viimeiset 30 vuotta. Nuoret lähtevät. Keski-ikäisenä on erittäin vaikeaa irrottautua koska on ehkä tullut hankituksi iso perhe ja koko suku on lestadiolaisia. Tavallisimmin nuoret eroavat uskosta. Siksi lestadiolaisten määrä pysyy samana. <a href="http://freepathways.wordpress.com/2009/04/08/suuri-syntyvyys-kasvattaa-…"
Löytäisinkö kontakteja joiden kanssa vois jutella... samassa tilanteessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
välisenä aikana, perheenjäsen kerrallaan. Ensin lähti isäni, josta yritettiin väkisin tehdä saaranamiestä. Muistan eroamisen jälkeiset kokoukset, joissa äidin piti seistä seurakunnan keskellä ja kuunnella tivaamista ja syytöstä siitä, että ei ole saanut pidettyä puolisoaan kaidalla tiellä.
Katselin nöyryytettyä äitiäni 12-vuotiaan silmin, ajattelin isää joka istui yksin rohkeana kotona. Tein vuoden sisällä päätöksen itsekin kääntyä pois eikä siihen houkutellut isä eikä sitä kieltänyt äiti. Sain kypsyä ajatukseen itse. Olin niin väsynyt siihen lastenkin syyllistämiseen ja synnintuntoon kasvattamiseen, että en voinut hyvin.
Pian minun lähtöni jälkeen äiti jäi pois sisarusteni kanssa. Hän saattoi käydä yksittäisiä kertoja seuroissa. Kaipasi seurakunna yhteisöllisyyttä ja tuttavarouvia, mutta kotiin ei enää tultu pitämään ompeluseuroja, pyhäkouluja eikä meillä enää vierailtu. Meille tuli telkkari ja aloimme kuunnella avoimesti radiosta myös Rinnakkaisohjelmaa. Aiemmin sallittu oli vain Yleisohjelma.
Kaikki ystäväperheet samasta kaupungista, koko Suomesta vetäytyivät etäälle. Meitä ei enää tunnettu eikä tervehditty mitenkään.
En tiedä mitä isä ja äiti ovat saaneet kestää, mutta jouduimme etsimään ystäväpiirin ja elämisen mallin ihan uudelleen. Laitoin korvakorut ja sain ripsiväri' yläasteella, löysin kaverini. Niin isä ja äitikin, elämä keveni kun tuli tilaa hengittää.
Äiti jäi kai kaipaamaan enemmän, mutta minkäänlaisessa jumaluskossa hän ei ole ollut enää vuosiin, vuosiin. Minä olin aktiivinen seurakuntanuori vuosia ihan tavallisessa kirkon jengissä ja teini-iän uskonkokemukset vapauttivat minua lapsuuden ankarasta Jumalasta. Myöhemmin aikuisiällä hakeuduin helluntaiseurakuntaan, ja se oli ehkä lähinnä sitä mitä uskonyhteisöltä tai -aatteelta etsin.
Nykyisin en ole enää missään uskossa, en kaipaa sellaista
Osa suvusta on lestadiolaisia, osa ei. Olemme oppineet sietämään toisiamme puolin ja toisin, mutta ihan selvästi etäännyimme siitä haarasta, joka oli uskovaa. Vastaavasti lähemmäksi tulivat ei-uskovat.
Hylkääminen ei ollut tapana ainakaan vanhoillisuudessa vielä 50-70 vuotta sitten, isäni vanha täti on kertonut. Siihen aikaan vanhoillislestadiolaisuus oli enemmän sellainen rauhallinen. Eikä ääriliike, ja silä oli tiivis yhteys ev.lut. kirkkoon. Oli tapana käydä kirkkossa ei eroteltu oliko lestadiolaispappi tai ei. Mitään lastentekopakkoa ei siihen aikaan ollut myöskään.
riippuu varmaan taas perheestä, aletaanko lestadiolaisuudesta kääntynyttä syrjiä.
Mieheni sisaruksissa on muutamia, jotka ovat luopuneet uskosta, mutta ovat kyllä kaikessa mukana yhtä lailla. Heitä huomioidaan jopa enemmän kuin uskossa olevia, mutta on myös niin, että he itse eivät halua olla niin paljon mukana kaikessa touhussa kuin aiemmin. He haluavat tehdä pesäeroa, mikä on ihan ymmärrettävää, koska eivät usko samoin.
Tiedän myös ainakin yhden perheen, jossa lestadiolaisuudesta kääntyneitä on alettu syrjiä, ja kohdella eri tavoin kuin muita samassa perheessä olevia, ja koen sen vääräksi.
Siskoni on tällä hetkellä tilanteessa, jossa miettii, mitä haluaa elämältään ja haluaako uskoa niin kuin lapsuudenkodissa. Itse hän välttelee meitä, eikä halua kunnollista kontaktia. Hänelle annetaan tilaa.
Jos ei halua uskoa samoin kuin yhteisö, niin tuskin siinä nyt haluaa ollakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on noussut Helsingin lähistölle jatkuvasti.
täälä pääkaupunkiseudulla on nyt heitä varmaan 10 kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
Sama meillä, ketään ei ole sen takia alettu syrjimään!
Alue: Aihe vapaa
että vaikka on jättikokoisia lestadiolaisperheitä, heidän kokonaismääränsä ei sanottavasti ole kasvanut. Paitsi täälä pääkaupunkiseudulla on nyt heitä varmaan 10 kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
>> Siksi lestadiolaisten määrä pysyy samana