Uutta kehiin

Perhe hajonnut 6kk sitten ja vielä äitipuoli tullut kuvioihion välittömästi eron jälkeen. Isille tilanne voi olla helppo ja käsitelty mutta ei todellakaan voi vaatia lapselta noin nopeaa selviytymistä!



Ja jos tästä itse päädyn eroon niin menee varmaan muutama vuosi haavoja nuollen ennenkuin uskallaudun etsimään uutta miestä. Vaikka olen pohtinut eroa jo kaksi vuotta ja puhunut asioista jopa ammattihenkilöiden kanssa, eli ei olisi minullekaan mikään yllätys. Ehkei exäsi ole itse päässyt täysin yli erosta kun ei käsitä sinun puolen vuoden nollaamisaikaasi? Tai hän ei ollutkaan koskaan täysin "kiinni" liitossanne eikä siksi ole ollut mitään rikki mentävää jota tarvitsee korjailla oman aikansa?

Ap

Mieheni suurin pelko erossa oli jäädä yksin, ja nythän näin ei käynyt - ja tietyllä tavalla paniikinomaisesti yrittää rakentaa uutta suhdetta heti vanhan päälle. Viimeiset vuodet avioliitossamme olivat tosi rankkoja, henkistä alistamista ja haukkumista hänen puoleltaan, tavoitteena saada mut uskomaan etten koskaan pärjäisi ilman häntä elämässä. Se olikin syy miksi hain eroa, ja niitä haavoja olen tässä nuoleskellut. Onneksi on lapselle muuten ollut aina erittäin hyvä isä, mutta tässä uudessa naisasiassa on täysin sokea = pakonomainen ripustautuminen uuteen suhteeseen. Sinänsä musta aikuinen ihminen tehköön mitä tehköön, mutta lastani pyrin puolustamaan niin paljon kuin mahdollista. Hänellä on kuitenkin oikeus isään, eli mitään huoltajuuskiistaa en aio aloittaa, mut välillä vaan niin raskasta vääntää ihan itsestään selviä asioita miehelle rautalangasta ja ei se aina edes usko.

Viimeiset vuodet avioliitossamme olivat tosi rankkoja, henkistä alistamista ja haukkumista hänen puoleltaan, tavoitteena saada mut uskomaan etten koskaan pärjäisi ilman häntä elämässä. Se olikin syy miksi hain eroa, ja niitä haavoja olen tässä nuoleskellut.

Meillä mies masensi minut täysin henkisellä väkivallalla ja kun alun perin aloin puhumaan erosta, mies aloitti ahkeran työn jotta uskoisin eten selviäisi yksin. Välillä kohteli muka hemmotellen kuin lasta, välillä ivasi etten muka saisi edes ruokittua itseäni ja lapsia. Vastustaa vieläkin ahkerasti eroa ja aina lupaa sitä ja tätä muttei sitten kuitenkaan tee mitään asioiden parantamiseksi. Luulen ettei se edes rakasta minua, pelkää yksin jäämistä eikä siksi päästä minua irti otteestaan.

Minun mieheni kanssa tosin tulisi huoltajuuskiistat, on aggressiivinen ja uhkaava, minä hiukan pelkään häntä ja on aivan kohtuuton lapsille. Nytkin vahdin ja joudun puuttumaan kun huuta tai ottaa kovaa kiinni. Jos (toivottavasti kun) saan itseni niin kasaan että todella lähden, en varmasti uskaltaisi uuteen suhteeseen kuukausiin tai vuosiinkaan.

2