Mikä saa inhoamaan iloisia, avoimia ihmisiä?

Aina on kätevää pönkittää itsetuntoaan toisen kustannuksella ja kiltit ja herttaiset on helpoimpia ja kätevämpiä kohtaita tai sitten joku jo valmiiksi kiusattu.

ja siltikin,.haluan auttaamuita kun voin-ottamatta siitä kunniaa,yritän olla perusystävllinne ja kohtelias myös niille,joiden kanss aen tule yhtään toimeen.kaikilla on mukavempi olla,kun ei aleta riiteleen turhista.olen aina valmiina kuunteleemaan,auttamaan,miten vain kuka tarvitsee.muutaman kerran palkaksi saanut liveystäviltä (muka ystäviltä) järjettömiä hyökkäyksiä joko nimimerkin suojassa(selvinnyt silti kuka s eoli) taikka pahojen keksittyjen juorujen muodossa,vain jotta saadaan satuttaa.enkä ymmärrä miksi.

meillä ei ole mitään mitä jonkun muun pitäs kadehtia(tai yleensäkään en ymmärrä miksi joku kadehtii muita..jokainen rakentaa omasta elämästään itsensä näköisen)

kunpa ihmiset keksittyisivät oman elämänlaatunsa parantamiseen,eikä muiden kiusaamiseen.

kenelle se laadun parannus on sitten mitäkin,minulle se on muiden auttaminen (henkisesti,mutta myös fyysisesti)joillekkin muille se saataa olla järjetöntä rahankeruuta,ja materian hankintaa,jollekkin jotain muuta.tai joso n jo elämäänsä tyytyväinen,keskittyisi olemaan onnellinen,nauttimaan elämästä

Ketjua lukiessani huomaan, että useimmat puhuvat hyvin erilaisista ihmisistä ja tulkitsevat aloituksen eri tavoin. Muutama mieleeni nouseva kommentti.

Positiivisuus ja iloisuus eivät ole samoja asioita ja ne voidaan tulkita molemmat hyvin monella tavalla. Koen olevani ihmisten seurassa lähes aina (vaikka minulla olisi suuriakin henkilökohtaisia murheita) usein iloinen. Se johtuu useista tekijöistä, joista keskeisin on luultavasti se, että ihmisyys ja toiset ihmiset ovat minulle tärkeitä arvoja. Toisten ihmisten parissa voin tuntea oloni edes hetkellisesti iloiseksi murheidenkin keskellä. En kuitenkaan suhtaudu elämään positiivisesti tai ruusunpunaisin lasein. Suuret vastoinkäymiset ovat tehneet maailmasta mustan ja kadottaneet uskoni tähän maailmaan. Silti muiden ihmisten keskellä iloisuus pyrkii väkisin pintaan. Ja aito iloisuus leviää! (Epäaito ja tekemällä tehty ärsyttää.)

Sellaisen asian olen myös ollut huomaavinani, että ihmisillä on suuri tarve laittaa muut ihmiset sellaisiin muotteihin, joihin itse pystyvät samaistumaan. Eli, jos omat sosiaaliset taidot ja elämänasenne eivät riitä siihen, että pystyisi olemaan iloinen muiden ihmisten seurasta ja toisaalta itse toimimaan muille ilon lähteenä, niin silloin on kyllä suuria vaikeuksia uskoa, etteivät muutkaan sellaiseen kykene. Huomaan toisinaan, että uudet tuttavuudet (yleensä naiset) epäilevät tarkoitusperiäni ja vasta pitkällisen tutustumisprosessin jälkeen, vastapuoli alkaa vähitellen uskoa, että olen todella sitä miltä vaikutan. Yllättävän kauan nämä silloin tällöin vastaan tulevat tapaukset jaksavat tapella asiaa vastaan ja tunkea minua väkisin johonkin maailmaasyleilevään 'pahan ja epäluotettavan ihmisen' muottiin.

...joten, toteanpa vain, että on kyllä välillä hirvittävän raskasta olla se ap:n määrittelemä ihminen. Välillä tuntuu, että kun kerran niin kovasti halutaan uskoa, että minäkin olen paska toisille, niin pitäisikö sitten alkaa olla sellainen. Kun se kerran tuntuu tuottavan monelle niin suurta tyydytystä, että paskaa nakellaan, niin eiköhän se paskan jakaminen ja selkään puukottaminen minultakin onnistuisi, jos siihen varta vasten ryhtyisin. Toistaiseksi en kuitenkaan ole onnistunut sellaiseen lähtemään, kun väkisin nautin muiden ihmisten keskellä (ja huom: en siis keskipisteenä!) olemisesta: ei sellaista ilon lähdettä kannata mennä tuhoamaan.

peesaan muuten,paitsi,että s epaha ja musta mitä elämässä on tapahtunut,sen voi kääntää myös voitoksi,ja taas nähdä maailman ruusnpunaisena :)

itse-aina lopulta,kun pahimamsta selvitty,alan tutkiskelemaan,miksi näin tapahtui,mikä tarkoitus sillä oli,kaiken tarkoitus selviää aikanaan.kaikki ei usko tähän,minä uskon,ja luotan,rakkauteen ja Jumalaan,mutta en kirjaimellisesti niin kuin kristinusko opettaa,vaan omalla tavallani

Miksi olet tuollainen? Haluatko olla vittumainen ihminen? Eikö sun korvissa kuulosta vähintäänkin typerältä ja lapselliselta aloittaa uuden ihmisen kanssa tutustuminen "Moi mä oon Kirsi ja tosi vittumainen tyyppi" -sanoilla? En tosiaankaan tarkoita mitään tekopirteyttä ja iloisuutta mutta ehkä sun elämä olisi vähän iloisempaa jos ei tarttis koko ajan sun vetää tuollaista vittuilijan roolia.

En pidä ihmisistä. Niin moni valtaosan pitämistä "mukavista ihmisistä" ovat hyvinkin usein selkäänpuukottajia tai muuten vain kaksinaamaisia. Eikä tämä ole mikään "musta tuntuu"-juttu vaan ihan kokemuksen kautta opittua.

Eikä se ole mikään rooli. Tiedätkö kun on vain helpompaa vittuila kuin sanoa että välittää?

No joo. Ehkä vähän olen kärjistänyt näitä omia kommentteja täällä, esimerkiksi vanhemmpia ihmisiä kohtaan olen hyvin kunnioittava, enkä yleensä sano poikittaista sanaa heille. Saatan jopa harrastaa sitä paljon puhuttua small talkkia.

Useimmiten kättelen kaikkia uusia ihmisiä ja saatan vaihtaa muutaman sanan, mutta esimerkiksi illanistujaisissa ei minulla ole näille uusille mitään sanottavaa tai jos olisi, se useimmiten olisi huomio johonkin epäkohtaan tms. Siksi istun mieluummin hiljaa tai kaikkein parasta: olen yksin kotona.

No ihan noilla sanoilla en esittele itseni, vaan yleensä siinä vaiheessa kun tälläinen iloinen ihminen haluaa tavata uudestaan sanon että en ole sen arvoinen.

Tiedänpähän ainakin että olen kusipää ja ilkeä paska, enkä teeskentele mitään muuta.

Yleensä te jotka ette sitä hiljaisuutta ymmärrä minunlaisissa, ette ymmärrä sitä että kaikki eivät halua olla sosiaalisia ja leikkiä iloista vaikkei sitä perusluonteeltaan ole.

Edelleen se ei ole rooli. Ehkä enemmän puolustusmekanismi, muttei rooli.

Olen töissäni hyvä. Olen työvuorossa hymyilevä ja energinen ja tuskin kukaan arvaa työvuoron aikana mitä oikeasti ajattelen. Se minkälainen olen baarissa, on rooli.

Ehkä niissä yrittäjän töissäni olen enemmän oma itseni. Useimmat asiakkaat eivät pidä siitä että piirtäjä juttelee hirveästi joten yleensä tyydyn kuuntelemaan. Asiakaskunta on yleensä ollut sellaista että heille voi ja pitää sanoa suoraan omat mielipiteet.

Joku tuolla sanoi että on ollut kasvatuksessa puutteita, ei, näin ei ole. Meillä oli hyvinkin tiukka etiketti kasvatus ja kuri, aina piti olla mahdollisimman korrekti, ei saanut korottaa ääntä, aina piti olla kohtelias ja jos ei ollut mitään asiallista sanottavaa, piti olla hiljaa.

Sen jälkeen kun omilleni pääsin, sain olla oma itseni. Muistan kun lapsena purin hammasta etten olisi möläyttänyt mitään. Vihasin sitä tunnetta.

Ja jos joku luulee että olen kokoajan naama naarasnorsunsukupuolielimellä, se ei pidä paikkaansa. Nauran yleisesti ottaen paljon ja hymyilenkin sillointällöin, mutta nauran jutuille sarjaa todella ylipainoinen menee mäkkiin, tilaa isoimmat ranskalaiset aterian kanssa, pari lisä hampurilaista ja jäätelöt päälle, mutta ottaa juomaksi lihgt kolan.

Nauran itselleni paljon.

Ja kuten mieheni tuossa äsken sanoi; en ole ilkeä vittuilija vaan vittuilen niinsanotusti kaikella rakkaudella.

Minulla on iloinen elämä, hieman vain eritavalla kuin teillä, jotka hymyilette kokoajan.

(tämä oli kirjoitettu sitten ilman sitä vittuilua)

helposti innostuva ja iloinen. Saanut paljon turpiinkin, mutta se ei minua ole lannistanut vaikka se kai on ollut tarkoituksena.



Olen yrittäjä jolla on miljoona rautaa tulessa.

En välitä muiden mielipiteistä paljoakaan, eikä muiden asiat juurikaan kiinnosta, tyyliin kuka seurustelee kenenkin kanssa ja mitä joku on ostanut.

Ja minusta puhutaan paskaa paljon. Itse en puhu kenestäkään. Jännää vai mitä?

siihen kun olet mielestäsi pukeutunut hyvin ja vastaan kävelee tyylikkäämpi ihminen. Lannistut kun et ollutkaan niin hieno kun kuvittelit.

Mun vaimollanikin nousee heti karvat pystyyn, jos joku on "liian" iloinen ja avoin. Ehkä tällaiset ihmiset pelkäävät jotain; huomaavat omia puutteitaan iloisten ihmisten kautta. Vaikka en minä ainakaan edes odota, että muut olisivat kaltaisiani.

Toisaalta on paljon sellaisia, jotka näyttelevät iloista ja avointa, mutta jos ei ekassa, niin tokassa lauseessa jo ollaan lausumassa jotain pahaa muista.

t. iloinen

miten pitää elämä elää jollei mikään kolhaise? Mitä silloin elämästä tietää, miten syvällisiä osaa ajatella jos on aina kaikki mennyt helpoimman kautta, niin että positiivisuus on pysynyt aina yllä jne. Miten sellaisen kanssa puhut mistään yhtään syvällisemmin?

Vierailija kirjoitti:

omien asioiden tyrkyttämistä, vaan sitä ettei salaillakaan mitään, kertoillaan kysyttäessä ja joskus vastavuoroisesti muutenkin. Iloiseen, avoimeen sävyyn. Siis tuollaiset ihmiset (pari ystävääni) ovat minun mielestäni ihan täydellisiä, ihania ihmisiä! Valitettavasti saavat piikittelyä osakseen ja huomaan että moni oikein etsimällä yrittää etsiä heistä vikoja, joita siis on vaikea löytää. Heille ollaan inhottavia vaikka he ovat muille ystävällisiä jne. -ap-

En halua jokaista panoa, ummetusta ja krapulaa puida millintarkasti. Jotain rajoja hei sentään.

Usein levittämät "huomaamattaan" asioita eteenpäin tutuistaan ja ystävistään. En nyt välttämättä halua että koko kylä tietää minun työtilanteestani tai mieheni lomautuksesta. Ja vaikka olisi yleisessä tiedossa, ei ole minun mielestäni muiden ihmisten paikka puhua niistä.

Ei, vaikka olisivat kaikki tuttujani.

Ja toisekseen itse koen juuri tuollaiset ap:n kuvailemat ihmiset ahdistavaksi seuraksi. En osaa olla oma itseni sellaisen ihmisen seurassa, enkä jaksaisi teeskennellä mitään mitä en ole.

Kyllä minä nyt perusystävällinen osaan olla, mutta en nyt ole yleisesti ottaen mikään happy-go-lucky tyyppi.

No oma tutustumistapani uusiin ihmisiin on se että vittuilen heille, se kuinka pitkään sitä kestää, kertoo ihmisestä aika paljon. Läheisempien ystävieni kanssa voimme useimmiten sanoa täysin suoraan mitä ajattelemme ja itse puhun todella paljon ironisesti ja sarkastisesti, jos siis haluaa minun seurassani olla, se pitää kestää.

Sarkasmi on vain tyylikäs sana, joka kuvaa ilkeyttä ja vittumaisuutta. Eli laitat läheisesi koville. Ja totuuden voi muuten kertoa monella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset pisteyttävät muut ihmiset. Kun tapaat jonkun, annat hänelle luonteen ja ulkonäön perusteella paremmat tai huonommat pisteet kuin itsellesi.

vain sellainen, jolla on hyvä itsetunto, viihtyy sellaisen ihmisen kanssa, joka on hyvä, kiva, kaunis, ei jauha paskaa muista, keksii muuta iloitsa kivaa juteltavaa.

ja suomalaisilla on tunnetusti huono itsetunto. joten sen takia suomessa juuri parhaat ihmiset ovat lähes aina yksinäisiä.

paskakasat, jotka saavat kicksinsä siit, että jauhavat toisista juttua, ovat oikein suosittuja ystävinä siis. päivänselvä asia. ja se yhdistää sitten ystävyksiä, että jauhetaan ilkeitä juttuja jostain kolmeannesta. joka sellaista ei harrasta.

Ja mitä tapahtuukaan kun tämä kolmas henkilö irtautuu tuollaisesta kuviosta???

Elämä voi olla paljon raskaampaa kuin moni tajuaa ihmisellä joka on sinulle ystävällinen.

En ole positiivari, mutta sitä en käsitä, että jokaisesta paikasta, jokaisesta tekemisestä täytyy tehdä vielä epämiellyttävämpää olemalla toisille inhottava.

Joku vaikea asia on helpompi kestää jos asian tekee kevyemmäksi.

Kaikkia asioita ei voi tehdä, mutta varsinkin.kun elämä on todella raskasta sitä ei valita turhista.

Sussa on s u a t a n a. Eli se.

Itse olin aina ennen iloinen, ystävällinen, auttavainen, tunnollinen, kunnollinen, ahkera ja kiltti. Syötiin pois työpaikasta valheilla ja mustamaalaamalla. Samaan aikaan avomieheni jätti minut ja otti itselleen meidän yhteisen omaisuuden, joka oli kuitenkin hänen nimissään. Sanoi, että löysi järkevän naisen. Olin ihan aidosti sellainen kuin olin. Nautin työnteosta ja elämästä. Nyt olen arka, pelokas ja varovainen. Pelkään koko ajan, että taas syödään töistä pois jne. Minulla on nyt uusi työpaikka. Olen totinen ja elämäniloton nyt.

Mä en ymmärtä sitä, että miksi joku kuvittelee iloisen ja puheliaan ihmisen olevan aina happy happy party party.

Joskus maailman diplomaattisin ja hauskin ihmimen ei ole kokenut pelkästään hyvää. Jos hänellä on mustasukkainen puoliso, niin hän tekee kaikkensa pistääkseen itsetunnon alas.

Työelämässä taas jotkut naiset ovat erityisesti esimiesasemassa helvetin moukkia mukavia naisia kohtaan. Luova ja eksentrinen nainen on uhka joka pitää lannistaa ja savustaa ulos.

Vierailija kirjoitti:

Sussa on s u a t a n a. Eli se.

Siis saatanallinen ihminen polttaa hyvän ihmisen noitaroviolla?

Mä luulen että nämä ärsyyntyjät ovat luonteeltaan sellaisia, että he itse suuttuvat herkästi ja ovat pahalla tuulella jatkuvasti kaikista pikku jutuista. He eivät ymmärrä miten joku voi olla iloinen ja hyvän tuulinen samassa tilanteessa, ja se sitten ärsyttää. Itse olen ainakin ollut monesti esim. töissä tilanteessa, jossa muut valittaa ja marmattaa kuinka on ihan hirveä päivä, kahvikin on loppu ja astiat likaisina plaaplaa. Minulla taas on ihan hyvä päivä, enkä ymmärrä lainkaan miten muiden päivä on voinut mennä niin totaalisesti pilalle. ilmapiiri on sellainen, että jos siinä erehtyy sanomaan jotain positiivista, niin saa kyllä pitkiä katseita. 

Toinen syy voi olla se, että jotkut ovat niin tasaisia tunne-elämältään, ettei mikään hetkauta mihinkään suuntaan. ei koskaan riemastuta tai naurata, ei koskaan tee mieli hehkuttaa mitään. Silloin voi ärsyttää se, että joku on jatkuvasti onnensa kukkuloilla, kun itse ei vain koe sellaisia tunteita niin usein. pyöritellään silmiä, että mitä tuo taas keuhkoaa. 

Olen vakavamielinen ja hieman iloton. Ujokin. Jäykkä. En kuulemma puhu tarpeeksi, varmaan tylsä ihminen monen mielestä kaikin puolin. Minusta voi saada kylm'n kuvan kun en vaan jaksa jauhaa jotain diipa daipaa hirveästi.

Sponttaanin ilon kokeminen on melko vaikeaa minulle. Olen jotenkin liian analyyttinen.

Sisko kuvaili joskus minua lapsille möröksi. Eikä hyvällä tavalla.

En ole osannut muuttaa itseäni (olen yrittänyt kovasti!) ja ikää on jo 34. On se vaan hienoa katsoa kun jotkut ovat luonnostaan aina hyvällä tuulella.

Akateeminen loppututkinto, hyväpalkkainen työ ja perhe löytyy eli voi näilläkin korteilla pärjätä.