*~*TammiTähdet Heinäkuuhun*~*
Kommentit (76)
Hei kaikki! Eli täällä uusi ilmottautuu: Laskettu aika olisi 20.1 ja ennestään on 05 syntynyt tyttö,ikää mull 29.
Olen alusta asti seuraillut teidän keskusteluja mutta päätin nyt viimeinkin liittyä mukaan. Kaksi kertaa olen nyt käynyt ultrassa ja kaikki vaikuttaisi hyvältä.Np ultraan en ole menossa lainkaan. Erityistä tässä raskaudessa on että pieniä on tulossa kaksi. Viime ultrassa todettiin että kaksosraskaus on hyväennusteinen:lapsosilla on kaikki omaa, istukat ja pussukat.Pituutta n. 4 cm/asukas.Olo aika väsynyt, työssä yritän pysyä elokuun puoleen väliin. Mutta tähän mennessä kaikki sujunut mukavasti!Ja raskausviikot 11+2 menossa.
Kauhulla odottamani nt-ultra on nyt ohi. Keskiviikkona oli neuvolalääkäri ja siellä kuunneltiin sykkeet, joten pystyin hieman levollisemmin mielin odottamaan torstain ultraa. Torstai oli viikkoja 11+5, mut pikkutyypin pää-perämitta oli jo 60 mm ja vasta viikkoja 12+3 ja pään mitta vastasi viikkoja 12+0, joten ultraaja aikaista laskettua aikaa parilla päivällä. Uusi la on 13.1. Sen voi siis korjata listaan.
Seuraava neuvola olisi ollut vasta rv 22, mutta terkka laittoi mulle noiden edellisten keskenmenojen takia yhden ajan tohon väliin eli seuraava neuvola rv 17.
Muuten olo on ehkä hieman helpottanut. Oksentanut en ole sitten ti-illan, mikä enteilis sitä, että olo tosiaan on helpottamaan päin.
Thelma 12+3
Elikkäs ilmottaudun pinoon, viikkoja 12+6. LA ois 9.1 synnytyssairaala VAS ja kolmatta odotan, tytöt syntyneet 04 ja 07. kaikki pitäisi olla kunnossa, kahdessa ultrassa käyty eli varhaisessa koska ykkösen ja kakkosen välissä oli tuulimuna ja halusin nyt kans päästä ja niskapomussa ja siellä kaikki näytti hyvältä, mies herkistyi kun näki vauvan liikkuvan. tytöt kovasti puhuu vauvasta koska maha on pullahtanut jo näkyville. pahoinvoiti on ollut tähän asti aina iltaisin eikä se muuten tuu mutta jos on hieman pidempi väli ruokailussa niin sillon.
Mukavaa kesää :)
Täällä uusi esikoisensa odottaja ilmoittautuu paikalle :) On ollut niin kovasti kaikkea mietittävää ja järjestettävää, että ei ole vielä ehtinyt keskustelupalstoja valloittaa. Kaksplussan puolella oon muutaman viestin kirjoitellut mutta kesäloma ja häähumu ovat kyllä verottaneet sen verran, että vauva on ollut vain ajatuksissa, ei hänestä ole muille vielä ehtinyt kovasti kirjoitella :)
Elikäs, täällä odottaja vm-86 ja tällä hetkellä rv. 12+4 menossa. Ensimmäisessä ultrassa käytiin viime maanantaina jossa LA siirtyi myöhemmäksi neljällä päivällä. Saatiin monta hienoa kuvaa Reiskasta ja hän oli oikein hauska ja suloinen tapaus monitoriruudun kautta.. Pieni suorastaan hyppi ja pomppi karkuun kun yritettiin häntä pikkuisen katsoskella
Täällä on olotila kuin en raskaana olisikaan. Tissitkään eivät ole enää kipeät. Toivoa vaan täytyy, että kaikki on ok.
Np-ultraan on vielä kaksi viikkoa aikaa, sitä odotellessa.
Mahakaan ei ole yhtään turvonnut, tosin onhan tätä vararavintoa vyötäröllä, ei pieni pääse heti puskemaan läpi :)
Anir 10+2
Kirjoittelin sitten ummet ja lammet kun sain kerrankin sanaisen arkkuni auki mutta... Ei se teksti teille asti kokonaisuudessaan välittynyt! En tiedä mihin bittiavaruuteen se matkalla katosi mutta... (Onkohan täällä siis joku rajoitettu viestin pituus..?)
Lyhykäisyydessään edellisen viestin puuttuva loppu ja jotain muutakin, meillä häät tulevana lauantaina
Häiriköin vielä. Viesti tuli taas minipienenä. Mur. Keskustelupalsta sorsii selvästi mun runosuonta :D Noh, parempi onni ensi kerralla. Vai olisko jollain vinkkiä miksi viestit tulee vain puoliksi näkyviin?
ppiitu, ei täällä viestien pituutta ole rajoitettu mitenkään. Jostain syystä viestit välillä typistyy ja jos kovin kauan kirjoittaa vastausta, voi käydä niin, että sut kirjataan ulos ja sit kun yrität lähettää viestin, se häviää. Kannattaa siis aina kopioida viesti ennen kuin lähettää, ettei mene tarinat hukkaan. :)
Thelma
Ja tervetuloo uudet :) miekin olen pitänyt hiljais eloo enkä ole tänne kirjotellut hetkeen. Tää loma on ihanasti katkassu sen ajan ku ennen olis viettäny koneella :) huomenna takas töihin ja voin meidän kesken sanoo, että EVVK.
Miulla on np-ultra viikonpäästä, ennen sitä siis käyn kilpirauhaskokeessa, kun äitipolilla sitä seurailevat. Olo on alkanu helpottaa, ei kuvota, eikä ihan niin tolkuttomasti väsytäkkään. Maha näkyy jo ja kaikki melkeinpä tietää odotuksestamme.
Ja nyt kun oon taas oireeton, miettii tietty et onhan kaikki kunnossa. Toivotaan, että on :)
Jep hyviä vointeja kaikille!
Ihanaa kun on lämmintä ja aurinkoista :)
Tervetuloa uusille!!!
ON:Pahin pahoinvointi on jo helpottanut, onneksi... Väsymystä on ajoittain... mut sekin jo huomattavasti siedettävämpää kun kaks viikkoa sitten. Johan tän ekan kolmanneksen loppukin häämöttää:)
Maha on jo pullahtanut tosi selvästi esille... On tullut jo puolitutut kyselemään "millon on laskettuaika" yritä nyt siinä sit mitään mennä kieltämäänkään. Tosin mun maha on alkanut näkyy aikasemmissakin raskauksissa tosi aikaseen myös.
Välillä on ihan selvä olo et on raskaana ja sit toisaalta pelottaa, et jospa siel masussa ei olekkaan mitään... Kyllä on ihmismieli outo, aina on huoli jostakin. Ehkä sen ekan ultran jälkeen uskoo massuasukin siellä köllöttelevän ;)
Moni onkin jo käynyt ultrassa... Se on sitten niin ihmeellinen kokemus, kun ekaa kertaa näkee uuden tulokkaan ruudulla;)
Manssu ja Hippo rv 11
Että tää nyt koettelee. Ja huomenna pitäis kammeta loman jälkeen töihinkin...
Toivottavasti masuasukilla on kaikki hyvin. Aikaisemmissa raskauksissa ei ole vuotoja ollut.
Pääsisköhän näillä viikoilla äitipolille ultraan vai pitääkö mennä yksityiselle?
Anir rv 10+2
Käytiin ultrassa perjantaina, ja oli se vaan kerrassaan mahtavaa. Ensin kanssa ihmettelin, että pikkuinen on ihan paikallaa, mutta kun kätilö alkoi (vatsan päältä) etsimaan parempaa kuvakulmaa, alkoi ihan vallaton viuhtominen ja jumppaaminen (sydän suli...). Siellä se kaveri kurotteli varpaisiin ja välillä oikoi jalkojaan. Kätilöäkin alkoi huvittamaan toisen kova liikehdintä. Saatiin kuitenkin kaikki mitat, ja nt oli n. 1 mm, eli ilmeisesti ihan normaali. Yhdistelmä seulan tulos tulee sitten parin viikon kuluttua.
Pyysin kuvaa tuleville isovanhemmille, niin kätilö vielä ultrasi alakautta, että saadaan parempi kuva. Aivan ihana kätilö. Jälkeen päin tuli mieleen, että olisi pitänyt ottaa kamera, niin olisi voinut ottaa pienen videonpätkän tästä jumppatuokiosta. Se on kun on ihan eri näköistä livenä, kuin kuvassa.
Viikon päästä ajattelin kertoa pomolle, mikä vähän jännittää. Mutta ajattelin, että kuitenkin kivempi kertoa ennen kuin alkaa oikein näkymään. Ei tietysti tarvitse selitellä, mutta jotenkin tekis mieli sanoa, että en mä "tahallani" tullut raskaaksi heti uuden työn aloitettuani. Mutta eihän tämä nyt ihan täysin vahinkokaan ollut.
Anirille lohdutukseksi, että tuollainen vuoto ei välttämättä tarkoita mitään. Itselläni oli 9 viikolla myös tuhruvuotoa useamman päivän ajan. Vähän kuin värillista valkovuotoa. Jännitin myös ultraan mennessä, että onko elämä loppunut, mutta kaikkea muuta. Terkkari sanoi, että jos vuoto ei lisäänny tai jos ei tule kipuja niin ei tarvi mennä lääkäriin. Sullakin varmaan pian nt-ultra? Tiedän, että on pitkä aika odotella. Koita ajatella, että et voi tehdä pikkuisesi hyväksi muuta kuin, elää terveellisesti ja olla rauhallisesti. Stressaaminen ja asian vuoksi valvominen ei varmaan tee hyvää, joten yritä olla positiivisin mielin. Jos tuntuu ihan mahdottomalta, niin sit varmaan täytyy käydä yksityisellä tarkastuttamassa tilanne. Kaikkea hyvää!
Selvisi ultrakäynnillä, miksi en ole kotidopplerilla meinannut millään saada sydänääniä kuulumaan. On kaveri ihan alhaalla aivan häpyluun takana. Taidan jättää laitteen pariksi viikoksi rauhaan, niin ei tule turhaan huolestuttua.
Huh hellettä!! Ei mitään kivaa tässä olomuodossa.. Eilen olin kaverin kanssa 5 tuntia torikirppiksellä myymässä. Vaikka pöytäpaikka oli varjossa puun alla, niin silti sain jonkinlaisen auringonpistoksen tms. Kotiin kun pääsin, alkoi päätä särkemään ja oksetti. Loppuilta menikin sitten sängyn pohjalla, kun mihinkään en kyennyt. Vaikka juotavaa oli minulla koko ajan, niin silti en nähtävästi juonut tarpeeksi. Vähän jännittää kuukauden päästä koittava Espanjan reissu. Siellä lämpötilat on varmasti päälle 30 astetta.. täytyy kyllä oikeasti alkaa huolehtimaan riittävästä nesteensaannista!!
Huomenna olisi tiedossa labrassa veriseula ja parin viikon päästä np-ultra. Lasketuksi ajaksi sai neuvolatäti 1.2, mutta en kyllä tammimammoista siirry helmikuisiin. Molemmat aikaisemmat lapset ovat syntyneet 6 päivää etuajassa, joten uskoisin, että tämäkin tulee jo tammikuun puolella!!
Perjantaina alkaa vihdoinkin kesäloma.. kyllä sitä onkin jo odotettu!!
t. Tupu77 9+6
Ja tsemmpiä kaikille ekaa ultraa odottaville! Aika tuntuu kyllä menevän tosi hitaasti, kun jotain odottaa ja oma pää ehtii kehitellä jo ties minkälaisia kauhuskenaarioita ainakin itsellä. Täällä odotellaan jo seuraavaa ultraa. Tosin aikaa siihen on vielä lähes 7 viikkoa, joten pitäisi nyt laittaa jäitä hattuun. On vaan niin ihmeellistä, kun tässä välissä ei tapahdu mitään! Kukaan ei seuraa mitään, eikä ite saa mitään konkreettisia todisteita. Huoh. Kai sitä pitäisi vain uskoa, että hyvin se menee, mutta kun ei osaa.
Anir: kannattaa varmaan soittaa neuvolaan ja kysyä, pääsisikö ultraan. Toivottavasti kaikki kunnossa!
Ollaan sitten kaikkien laskukaavojen mukaan toisella kolmanneksella, mutta eipä vielä tullut sitä kuuluisaa hehkua. Väsymys on ehkä viime päivinä vähän helpottanut, mutta tänä aamuna oli taas kunnon oksetus päällä. Ei meinannut pystyä bussissa istumaan töihin asti kun vatsassa väänsi niin kovasti. Liekö sitten tämä helle, joka vaikuttaa.
Uskaltauduin vihdoin kertomaan töissäkin esimiehelle ja muutamalle kaverille. Yllättävän positiivisesti kaikki ovat uutisen ottaneet, kun kuvittelin monen järkyttyvän! Mutta kiva niin.
pikkuapollo & toukka 14+3
Jos vuoto kovenee, neuvolan kautta saa lähetteen ultraan, päivystykseen käski mennä, jos tulee kipuja ja kovaa vuotoa.
No, tämä on tämmöstä pientä rusehtavaa vuotoa, pientä menkkamaista jomotusta. Saattaa olla että istukka on kohdunduulla ja vuotaa, tai sit jotain muuta... Huoh tätä epätietoisuutta.
Yksityisellekään ei pääse, meidän kaupungissa on jonot sinnekin, ensi viikolle saisi ajan, se on sit jo sama odottaa np-ultraa, joka on 19.7.
Ellei sit tule keskenmenoa ennen sitä... Sitä tässä nyt kauhun sekaisin tuntein odottelen...
Anir 10+3
LA on 11.01 ja ikää on 26 vuotta. Alkuun on näkynyt niskaturvotusta aika runsaasti ,mutta tutkimuksissa ainakin näin alkuun ei ollut kromosomivikoja ! Onneksi!! ja tänään sain kuulla jopa tulokkaan sukupuolen :)Ainiin ja esikoista odottelen :)
Eilen oli eka ultra ja siellähän pieni heitti kuperkeikkaa! Ihana oli nähdä ekaa kertaa! Niskaturvotus oli normaali. Ihanaa kun kaikki oli hyvin ja että mahassa tosiaankin oli vauva! :D Laskettu aika muuttui 11.1.2011.
Minut voi sitten poistaa listalta..
Juhannuksena alkoi vuotoa ja sitten viime viikolla ultrattiin.. Eipä ollut enää elonmerkkejä, ainoastaan kaksi(!) vauvanalkua, joiden kehitys oli pysähtänyt 7+ viikoilla. Lääkkeillä sitten tyhjennettin kohtu ja nyt sitten kohti uusia seikkailuja...
Vähän on ollut mieli maassa mutta kun kotona temmeltää jo kaksi ihanaa lasta, niin ei tätä menetystä kauaa jaksanut surra. Pienet rutistukset ja pusut lohduttivat niin että totesin olevani kaikesta huolimatta aika onnekas ihminen.
Eniten on ärsyttänyt sairaanhoitohenkilökunta joilta on ollut aika tuskaista saada mitää tukea. Yksikin täti kommentoi kun soitin sairaalaan ja kysyin vuodon määrästä yms. että, no nythän kaikki on sitten hyvin kun kohtu on lähtenyt tyhjentymään noin reippaasti.. sanoin että ei helvetti ole kaikki hyvin! Vähän sielläkin päässä voitaisiin miettiä. Ehkä heille keskenmenot on arkipäivää (20%raskauksista kuulemme päättyy km:oon) mutta ei se meille tavallisille äideille ole mitään arkea. Se on pelottavaa ja surullista! Sorry tämä vuodatus, mutta ärsyttää niin vietävästi ylipäätään naisiin ja raskauksiin kohdistuva "terveydenhuolto".
No, kaikesta huolimatta nyt lähdetään odottamaan uutta yritystä sitten syksymmällä!
Hyvää odotusta teille muille ja tsemppiä tammikuulle!
-Tindra-
Tänään ultrassa näkyi rv 7 menehtynyt sikiö. Huomenna lääkkeelliseen tyhjennykseen...
Itkusta ei tule loppua, mutta ehkä tästä vielä noustaan
Olen hieman laiskasti ehtinyt hoitaa näitä päivittämisiä, kun äitillä on tänään 50-vuotis juhlat, ja niiden järjestämisessä viimeiset kaksi viikkoa ovatkin sitten menneet:) Suonette anteeksi, skarppaan ensi maanantaista lähtien:D
Täällä elellään ja voidaan hyvin, masu ei juurikaan ole muutoksia kokenut, sielläpä tuo pieni tuntuu köllöttelevän:)
Päivitän teidän uudet vielä listaan, ja sitten pääsen tekemään synttärikakut valmiiksi. Jostain kumman syystä, kondiittori kun ole, kaikki suvun kakkujen teot jää aina minun harteilleni:D
LilleLobster & Unelma 14+1