Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä marttyyriäidille, joka ei kestä kuulla totuutta itsestään??
02.07.2010 |
Äitini on aina ollut tällainen. Kova touhuaja ja aikaansaava hössöttäjä, joka myös hakee hyväksyntää tekemisensä kautta. "Pakkohan tämä kai on tehdä kun kukaan muu ei tee" on hänen kirjoittamaton mottonsa.
Aikaisemmin pidin äitiäni ainoastaan tehokkaana ja ehkä hieman neuroottisena, mutta viime vuosina olen tajunnut taustalla vaikuttavan huonon itsetunnon. Äiti kokee olevansa täysin hyödytön, ellei saa jatkuvasti aikaan jotain. Hänestä esim. päivä on pilalla, jos sen kuluttaa "laiskotteluun" (lue: ei siivoa vaan esim. lukee kirjaa). Hänellä on voimakas sisäinen tarve touhuta, passata ja saada aikaan - koko ajan.
Kun touhuaminen koskisikin vain häntä itseään, mutta kun se koskee myös hänen jälkikasvuaan. Ihan kuin hän haluaisi näyttää lapsilleen, miten korvaamaton, uhrautuva ja tärkeä touhuaja hän on - ja meidän pitäisi antaa hänelle siitä tunnustusta.
Tässä kerran minulta paloi käämi, kun äiti eräässä kaikkien voimat vieneessä tilanteessa touhusi selvästi yli voimiensa, "kun jonkunhan nämä asiat on hoidettava". Sanoin hänelle, että ei tässä kenenkään tarvitse esittää marttyyria, kun me kaikki ollaan yhtä väsyneitä.
Ok, myönnän että saatoin töksäyttää, mutta tuostakos äiti loukkaantui ja verisesti! Hän ei puhunut minulle moneen päivään, touhusi vain. Sen jälkeen tilanne laukesi itsestään. Ehkä minun olisi pitänyt pyytää anteeksi - mutta toisaalta tarkoitin joka hemmetin sanaa! En siis olisi voinut perua sanojani, kun lopultakin sain kakistettua ääneen sen, mitä olin vuosia jo mielessäni hautonut.
Kerran myöhemmin koetin ottaa asian varovasti puheeksi, mutta äiti ei suostunut keskustelemaan, "kun ei nyt viitsisi ruveta riitelemään, on muutenkin tässä kaikkea".
Kysymys kuuluu: sietäisittekö tällaista äidiltänne hamaan tappiin, vai yrittäisittekö vielä selvitellä asiaa? Jos äidin marttyyrius ei olisi niin häiritsevää suhteessa minuun ja sisaruksiini, niin antaisin olla. Mutta nyt äiti asettaa meidät jatkuvaan kiitollisuudenvelkaan asioista, joissa ei oikeastaan ole edes mitään kiittämistä. En millään muotoa ihaile sitä, että yksi uhrautumalla uhrautuu ja odottaa siitä kehuja muilta.
Kommentit (14)
on sellainen uhrautuvainen luonne. Sinä taas et vaikuta kauhean miellyttävältä. Anna toisen touhuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
marttyyrilta kuin äitisi. Vähän ajateltavaa.
Jos hän elää kiitoksesta, niin kiittele ja kehu hänen aikaansaannoksiaan. Toisaalta voisit useamminkin sanoa, ettei äidin tarvitse stressata jollain tekemisellä, mutta ilman marttyyri-juttuja. Minusta ei edes kuulosta siltä että hän olisi "marttyyri", vaan tuntuu vaan nauttivan touhottamisesta.
Nielisin ja olisin hiljaa. Ihan vaan siksi, että tuskin asioiden selvittelystä mitään hyvää seuraisi.
Meillä oli jossain vaiheessa vaihe, jossa äitini alkoi syytellä muita ihmisiä elämänsä ratkaisuista ja jouduin hänen kanssaan koviin riitoihin. Asiat eivät lopulta koskaan selvinneet, koska äitini näki asiat tasan omalta kantiltaan... Lopulta keskustelu meni epäolennaisuuksien jankkaamiseksi.
Anoppini on todella huonon itsetunnon omaava ja juuri samanlainen touhuaja. Silittää lastensa pikkuhousutkin, jotta nämä rakastaisivat häntä. Lapset ihan kivasti sitten käyttävät tilannetta hyväkseenkin... En usko, että hänen kanssaan asioiden selvittäminen veisi yhtään sen pidemmälle kuin äitinikään kanssa. Todennäköisesti hän alkaisi vaan pyöriä huonossa itsetunnossaan ja päätellä, että kukaan ei ole koskaan häntä rakastanut.
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!
Äitini ei pääse passaamaan. Ehkä sinun kannattaisi muuttaa pois kotoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli: kiitos että hoidit lapsiamme, kiitos että autoit kukkien valinnassa, kiitos hyvästä ruoasta, kiitos yösijasta, kiitos tekemistäsi villasukista jne.
Sen sijaan en näe mitään syytä kiitellä tai kehua siitä, että äiti siivoaa oman, jo valmiiksi siistin kotinsa lattiasta kattoon vaikka viime yönä nukkui vain 3 tuntia ja valittelee sen jälkeen, miten kovasti väsyttää ja huomenna pitää istuttaa 200 pensaantainta ja kestitä naapureita pihalla, kun viime keskiviikko meni ihan hukkaan kirjaa lukiessa eikä ensi yönä tule taatusti uni kun pitää miettiä niitä pensaita ja naapureita.
4, kiinnostaisi kuulla perustelusi, miksi minä olen mielestäsi enemmän marttyyri.
ap
tosin myös aika takapiru. Miellyttää kaikkia ja jakelee juoruja. Ja haluaa hirveästi että tykätään ja pidetään.
Olen ihan eri aallonpituuksilla sen kanssa, joten en paljoa välitä olla tekemisissä. Helpompi näin. Ahdistavaa kun toinen yrittää koukuttaa koko ajan omalla 'täydellisyydellä'. Ne on niitä 50-60 -luvun 'kiltin tytön' kasvatusperiaatteiden tuotoksia.
Nielisin ja olisin hiljaa. Ihan vaan siksi, että tuskin asioiden selvittelystä mitään hyvää seuraisi.
Meillä oli jossain vaiheessa vaihe, jossa äitini alkoi syytellä muita ihmisiä elämänsä ratkaisuista ja jouduin hänen kanssaan koviin riitoihin. Asiat eivät lopulta koskaan selvinneet, koska äitini näki asiat tasan omalta kantiltaan... Lopulta keskustelu meni epäolennaisuuksien jankkaamiseksi.
Anoppini on todella huonon itsetunnon omaava ja juuri samanlainen touhuaja. Silittää lastensa pikkuhousutkin, jotta nämä rakastaisivat häntä. Lapset ihan kivasti sitten käyttävät tilannetta hyväkseenkin... En usko, että hänen kanssaan asioiden selvittäminen veisi yhtään sen pidemmälle kuin äitinikään kanssa. Todennäköisesti hän alkaisi vaan pyöriä huonossa itsetunnossaan ja päätellä, että kukaan ei ole koskaan häntä rakastanut.
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatka vanhaan tyyliin eli kiität kun on aihetta ja muuten unohdat edes kuunnella.
hän saattaa olla niitä ihmisiä jotka lunastavat tekemisillään oikeuden olla olemassa. Se tuntuu tosi oudolta niistä joilla samaa tarvetta ei ole.
Osaako hän sanoa ei, en jaksa, en tahdo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppini on todella huonon itsetunnon omaava ja juuri samanlainen touhuaja. Silittää lastensa pikkuhousutkin, jotta nämä rakastaisivat häntä.... ...Todennäköisesti hän alkaisi vaan pyöriä huonossa itsetunnossaan ja päätellä, että kukaan ei ole koskaan häntä rakastanut.
ap
Äitini ei pääse passaamaan. Ehkä sinun kannattaisi muuttaa pois kotoa?
Minun äitini alkaa meille tullessaan ensimmäisenä siivota, vaikka ei olisi edes sotkuista. Hän ei osaa tulla meille KYLÄÄN, vaan luulee olevansa jonkin sortin kotipalvelu. Ja kyllä, olen huomauttanut hänelle siitä mooonta kertaa...
t. ei ap, mutta samanlaiset kokemukset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pure hammasta. Kiitä, kun tosiaan on aihetta. Jos hän kertoo marttyyrinä, kuinka pelargoniatkin kuolee vaikka hän kaikkensa yrittää, sano että anna kuolla vaan,hanki petunioita. Ei oo niin nuukaa.
Terveisin,
Mi mama was a martyre, mi papa was a martyre..
Oma äitini kutakuinkin samanlainen. Se tosiaan taitaa olla tietyn ajan ilmiö, osa tyttölapsista kasvatettu kovin tiukasti tuohon rooliin.
En mä ainakaan mitään äidilleni suoraan sano, yritän kiitellä ja kehua kaikesta mistä näen hänen olevan sitä vailla, pikkuhiljaa kuitenkin lieventäen kehujen määrää..on äitini ehkä iän myötä vähän hellittänyt pikkuhiljaa.. samalla yritän tuoda myös esiin oman rentoutumisen tärkeyttä ja oikeutta, olenpa ostanut muutaman hemmottelu-lahjakortinkin (jonka pihiyttään todellakin käyttää vaikka siihen hyödyllistä puuhailu-aikaa menisikin!)
Vaikkei se sinun mielestäsi olisikaan niin aiheellista. Äitisi olisi varmasti tyytyväisempi eikä hänen tarvitsisi korostaa uhrautumistaan jos hän kokisi että joku arvostaa asioita mitä hän tekee.