kohtaus "kun maailma menee liian nopeasti"?

ois pitänyt laittaa se otsikkoon...

kärsivä.

Kyllä, paniikkikohtaus voi tulla ilman pakokauhua. Itselläni oireet ovat juuri sydämen julmettu hakkaaminen, hikoaminen ja hengenahdistus. Kohtaukset saattavat tulla ihan milloin vain, se ei vaadi mitään laukaisijaa. Myös lääkäri vahvisti tämän kun kysyin asiasta koska olettamukseni oli se, että jokin laukaisija tarvitaan.

Poikasi tapauksessa toki stressi saattaa olla yksi syy kohtauksiin. Itselläni olen huomannut saman, siis stressaavat tilanteet saavat paniikkikohtauksen nostamaan päätään helpommin, joskin olen jo oppinut rauhoittamaan itseni siten, ettei se tule kovin pahana (lääkkeitä en ole suostunut syömään koska koen kohtaukset kuitenkin sen verran harvinaisemmiksi, ettei niitä tarvita).

Paniikkikohtaukset ovat kyllä kiusallisia, varsinkin jos tulevat esim. kaupungilla. Toivottavasti lapsesi kuitenkin pärjää niiden kanssa =) Aina voi toki hakeutua terapiaan (ymmärsin niin, että koulukiusaaminen olisi laukaissut nuo) ja sitä kautta yrittää vähentää niitä. Lääkitys on tietysti yksi vaihtoehto jos tuntuu siltä, että kohtaukset lisääntyvät tai tuntuvat sietämättömiltä.

Lapsi on onneksi pärjännyt kohtausten kanssa, eikä silloin pari vuotta sittenkään antanut estää itseään liikkumasta kaupassa ja jopa koulussa, missä kuitenkin kiusattiin, ja niin edelleen. Se mikä minua tässä ihmetyttää on se, että ne kohtaukset pysyivät 2 vuotta poissa kun se kiusaaminen saatiin loppumaan ja nyt sellainen tuli taas, vaikka periaatteessa kaiken pitäisi olla hyvin - tämä stressi ja väsymyskin johtuvat nyt asioista, jotka pojan mielestä ovat kivoja! Toki, poikaa varmaan huolestuttaa koko ajan kaiken alla myös yläkouluun meno, sillä hän menee eri kouluun kuin vanhat kaverinsa. HUolestuttaa myös, että jos ne alkavat uudestaan tihentyä, niin selviääkö sitten yhtä hyvin.



Voikohan murrosiän hormonitoiminta vaikuttaa tähän?

Kuulostaa selvältä paniikkikohtaukselta. Lapsesi on poissa kotoa, hän on valvonut, syönyt erilailla, murrosikä jyllää jne. Eiköhän tuossa ole jo niin monta elimistöä stressaavaa tekijää että ei ole ihme jos paniikkikohtaukset aktivoituvat. Toiset ovat herkempiä ympäristönvaihdoksille kuin toiset.

Ehdottomasti kysyisin lääkäriaikaa. Paniikkihäiriöön tehoaa aikuisilla hyvin erilaiset mentaaliset mallit ja siedätyshoito, mutta lasten kohtaukset voivat olla erilaisia, ja asiaa tuntematon aikuinen saattaa tahtomattaan pahentaa tilannetta. Varmasti poikasi selviää, on mahtavaa että hän kykenee tunnistamaan ja puhumaan tunteestaan, se on ensiedellytys avun saamiseksi. Lisäksi monet tuon ikäiset kokevat tilanteen niin pelottavaksi etteivät välttämättä uskaltaisi puhua siitä.

jos pojallasi todettaisiin paniikkihäiriö, se olisi itsellekin helpommin selitettävissä ja sen kanssa oppii elämään. Joillekuille riittää streessin välttely ja ominaisuuden tiedostaminen, jotkut tarvitsevat terapiaa.

Murrosikä voi todellakin provosoida paniikkikohtausta. Ja mitä asioiden positiivisuuteen tulee, emme ehkä tiedosta aina, että myös positiiviset muutokset ovat stressitekijöitä. Monet sinänsä mukavat asiat, elämänvaiheet, tapahtumat jne. aiheuttavat samalla myös alitajuista ahdistusta, esim. muutto uuteen kotiin, uusi työ, avioliiton solmiminen (kyllä, vaikkei uskoisi), nuorella kotoa lähtö, yläasteelle siirtyminen jne.

Täytyy puhua lääkärin kanssa jos kohtaukset tihentyvät. Muuten psykologin ohje oli todella olla kiinnittämättä liikaa huomiota niin kauan kuin poika selviää kohtauksista itse. Hän sanoo itse, että kun keskittyy hengittämään syvään, se helpottaa, ja jos voi ottaa käsillä kiinni jostain, edes maasta tai seinästä, se myös auttaa.

minusta neuvo ontuu sikäli, että ainakin kohtauksen mentyä ohi olisi hyvä jutella miltä tuntui, mikä sai olon paremmaksi ja pelottaako kohtauksen uusiminen.

Minulla pysyi paniikkikohtaukset pois melkein puolitoista vuotta, jonka jälkeen ne jostakin syystä palasivat takaisin. Tosin minulla ne alunperinkin alkoivat raiskausyrityksen jälkeen, joten ehkä itse ainakin alitajuisesti kuitenkin käsittelin asiaa terapiasta huolimatta (yrityksen seurauksena kauhea kammo ihmisjoukkoja ja suljettuja tiloja kohtaan).

Nyt kohtauksia ei ole ollut liki puoleen vuoteen, on vaikea ennustaa, tuleeko niitä vielä vai ei. Eli ilmeisen mahdollista o, että ne palaavat pitkänkin ajan jälkeen.

Veikkaisin, kuten joku muukin, että poikasi kohdalla murrosikä osaltaa aiheuttaa kohtauksia. Onhan tuo ikä aika kuohuvaa muutenkin, vaikkei sitä nyt heti päältä päin näkyisikään.

jonka ainoa oire on hyperventilointi ja tukehtumisen tunne. Tunne on _todella_ kauhea, ja olen tuon hengenahdistuksen/hyperventiloinnin takia pari kertaa pyörtynytkin. Kun tunne iskee, hätäännyn kovasti ja se tietenkin pahentaa tukehtumisen tunnetta.



Omalla kohdallani astma yms. fyysiset syyt suljettiin pois ennen paniikkihäiriödiagnoosia. Sain aivan vastikään kohtauslääkkeeksi 5 mg Diapamia ja se auttaa kohtauksissa todella hyvin. Jopa niin hyvin, että hyperventilointi on pysynyt pois pelkästään siksi, että tiedän minulla olevan lääkettä, joka auttaa. Minun ei siis tarvitse edes ottaa lääkettä, pelkkä tietoisuus siitä, että sitä on auttaa minua.

En ole omissa kohtauksissani huomannut mitään laukaisevaa tekijää, kohtaukset tuleva kun tulevat. Oireet voivat olla kokonaan pois pari vuottakin ja sitten alkaa taas parin viikon jakso, jolloin olen "tukehtumaisillani" koko ajan ja sitten se taas loppuu.

Kohtauksia minulla on ollut niin kauan kuin muistan (olen nyt 39 v.), enkä tosiaan tiedä syytä niihin ja ainoa oire on hyperbventilointi, ei siis mitään pakokauhua tms.