Hedelmöityshoidoilla syntyneet lapset on luonnon vastaisia jos homouskin on
Kommentit (10)
tekemistä homouden kanssa? Mutta joo, eiköhän sillä ole jokin tarkoitus jos lapsia ei tule..
En silti lähtisi lahtaamaan hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneita lapsia tai homoja.
tekemistä homouden kanssa? Mutta joo, eiköhän sillä ole jokin tarkoitus jos lapsia ei tule..
vaikka ykköstyypin diabeteksellä tai aivokasvaimelle. Elimistössä on jokin vika. Luonto ei ole "tarkoittanut" sillä mitään. Ei olet tarkoitettu, että aivokasvaimen saaneen ei kuuluisi ajatella jne.
mutta eivät kyseenalaista hedelmöityshoitoja.
Hieman ristiriitaa. Homoutta kyllä esiintyy luonnossa, mutta ei hedelmöityshoitoja.
Ihan luonnonmukaisestihan siinä siittiö kohtaa munasolun.
Ei se kuitenkaan estä sitä etteikö olisi hyvä syy tehdä abortti, vaikka abortti onkin luonnonvastainen.
Ihan luonnonmukaisestihan siinä siittiö kohtaa munasolun.
Ei se kuitenkaan estä sitä etteikö olisi hyvä syy tehdä abortti, vaikka abortti onkin luonnonvastainen.
Tuskinpa Raamatun aikoina naisen mielipidettä kysyttiin yhdyntään. Eli varmasti on ihan oman aviomiehensä raiskaamia naisia ollut äiteinä.
Ja luonnonvastaista on myös esimerkiksi se, että...
...syöpää hoidetaan lääkkein
...jutellaan ihmisten kanssa netissä eikä naamatusten
...ruokaa lämitetään mikrossa
...raskaus ehkäistään hormonaalisesti
Ja kaikki ne jotka ei halua tehdä lapsia ihmisten kanssa jotka ei kiinnosta seksuaalisesti vaikka värkit sinänsä toimisi, pitää julistaa sairaiksi ja parantaa jossain aslak-leirillä. Eli öööö - me kaikki?
olet oikeassa. Molemmat tosiaan luonnonvastaisia.